"Ei tarvi tulla hakee, tuun mielummin kävellen," vakuutin ylihuolissaan olevalle isälleni. Olin ystäväni Kristan luona bileissä ja pian olisi pakko lähteä kotiin. "Äh, onksun pakko lähtee jo nyt? Meillä oli niin kivaa?" Krista kysyi pettyneenä. Pyytelin tuhannesti anteeksi ja lähdin lokakuiseen tuuleen ja tuiskuun.
Kotimatkani oli aika lyhyt, mutta se kulki ei-miellyttävien alueiden halki. Saavuin pimeälle kadulle ja yhtäkkiä joku tarttui minua takaapäin. Kiljuin ja yritin päästä irti muukalaisen otteesta. Kuitenkin kuulin pimeässä vain kovan muksahduksen ja äänen, josta pystyi päättelemään että joku oli kaatunut. Aukaisin kyynelten kastelemat silmäni ja näin edessäni huolestuneen näköisen, pitkän, blondin pojan joka kysyi: "Olethan kunnossa?"
Poika esitteli itsensä Lasseksi. Hänellä oli kauniit jäänsiniset silmät ja vaaleat, vähän kiharat hiukset. Kiittelin häntä koko matkan, kun hän saattoi minut kotiportilleni.
Aamulla menin äitini kanssa kaupungille ostamaan talveksi uudet kengät. Menimme OIS:siin ja punatukkainen myyjä tuli luoksemme. Kokeiltuamme muutamia malleja löysin ihanat kengät, jotka ehdottomasti halusin. "No, niitä on varmasti vielä varastossa" sanoi myyjä ja huusi: "Laasse, tules tänne!" Samassa hyllyjen takaa astui sama nuori mies, johon olin eilen törmännyt. Lasse nyökkäsi minulle ja haki varastosta haluamani kengät. Ennenkuin lähdimme, Lasse kysyi ujosti, saisiko puhelinnumeroni. Vilkaisin äitiäni ja hän tajusi häipyä. Annoin numeron ilomielin ja lähdin kotiin hymy huulillani.
Tiistaina hän jo soittikin. "Ajattelin jos lähettäis kahvilaan ja sit vaikka kävelylle?" Se sopi mainiosti. Tapasimme kahdelta iltapäivällä keskustassa pienessä kodikkaassa kahvilassa, jossa oli kaikki sinistä. Lasse tilasi kahvin ja minä otin laten.
Huomasin, että Lasselle oli helppo puhua. En yleensä ollut poikien seurassa kovin puhelias, mutta nyt oli toisin; kerroin perheestäni ja koulustani ja kavereistani, kaikesta. Ja aivan niinkuin olisin puhunut parhaalle ystävälleni, Kristalle!!! Lassekaan ei ollut mitenkään kovin vaivautunut, hän kertoi olevansa heidän perheen kolmesta lapsesta nuorin ja että hänen äitinsä on ravintola-alalla ja muuta mukavaa. Syötyämme valkosipulipatongit ja juotuamme kahvimme lähdimme aurinkoiseen ulkoilmaan.
Kävelimme keskuspuistoon ja siellä istuimme penkille suuren tammen alle. Juttelimme jälleen niitänäitä kunnes valitin: "Hrr... tääl on kylmä. Jos mentäis vaikka teille?"
Lasse asui kävelymatkan päässä keskustasta, isossa, valkeassa talossa. Menimme sisälle ja siellä ei ollut ketään kotona. Kipusimme portaat ylös kolmanteen kerrokseen ja menimme huoneeseen jonka ovessa oli kyltti: "KEEP OUT". Tyypillinen 17-vuotiaan pojan huone. Likaisia sukkia lattialla, kirjoja jokapuolella, verhot kiinni ja tietokone auki. Istuimme sängylle ja Lasse laittoi kätensä hartioilleni.
Haistelin Lassea. Hän tuoksui todella hyvälle. Pelästyin kovasti, kun Lasse otti käsillään kasvoistani kiinni ja painoi varovasti huulensa minun huuliani vasten. Hänen suunsa oli raollaan ja hän tunnusteli huulillaan, onko suuhuni lupa tulla. Aukaisin suutani. Lupa annettu.
Suutelimme pitkään, istuin hänen sylissään ja kielemme leikkivät yhdessä. Kohta Lasse irroittautui ja alkoi avata paitaani. Säikähdin jälleen mutten silti estänyt häntä tekemästä niin. Siniset rintaliivini tulivat pian esiin ja paita lensi nurkkaan. Otin Lasselta valkean t-paidan pois ja huomasin, että hän on käynyt salilla aika monta kertaa. Aloin avata Lassen vyön solkea ja samalla Lasse räpläsi rintojeni kimpussa. Liivit olivatkin jo lentäneet ikkunalaudalle ja hän hieroi peukaloillaan nännejäni ja suuteli kaulaani. Meinasin jo siitä saada orgasmin, mutta juuri ajoissa Lasse lopetti. Hän painoi minut selälleni sängylle ja veti farkkuni pois. Sieltä paljastui siniset stringit, ja nekin lensivät pian. Lassen mustat farkut sen sijaan pysyivät vielä toistaiseksi. Lasse suuteli paljasta vatsaani ja lähti siitä hitaasti alaspäin.. aina vain alaspäin kunnes tuli häpykummun tasolle. Olin ajellut pilluni posliiniksi, joten Lassen oli miellyttävämpi lipoa häpyhuuliani. Tartuin Lassen hiuksista ja painoin hänen päätään syvemmälle haarojeni salaisuuksiin. Hän leikitteli kielellään klitoriksella ja työnsi kielensä sisääni. Voihkaisin. Lasse työnsi sormensa pilluuni ja kielellään nuoli klitorista. Selkäni taipui kaarelle kun saavutin huippuni.
Oli Lassen vuoro. Heitin hänen housunsa pois ja boksereitten kohoamasta ilahduin. Riisuin mustat bokserit pois ja sieltä pongahti esiin aika suuri kyrpä. Terska oli sinipunainen ja kiimatippa kimalsi kyrvän päässä. Aloin vetää hitaasti käteen, vaikka kyrpä olikin jo kovin mahdollinen. Halusin silti tuottaa mielihyvää Lasselle, olihan hän sen ansainnut. Lopulta otin suuren, kovan munan suuhuni ja aloin lipoa, suukottaa ja nuolla. Lasselta meinasi mennä taju, päättelin, kun hänen silmissään oli samaan aikaan hullu kiima ja epätietoisuus esillä. Jatkoin välittämättä. Lopultakin Lasse karjahti hiljaa ja lämmin sperma purkautui suuhuni kauhealla paineella. En millään ehtinyt niellä kaikkea, vaan osa valui rinnoilleni. Lasse kuitenkin nuoli ne pois ja suuteli minua jälleen.
Makasimme hetken liikkumatta. Sitten kuulin kuinka Lasse nousi ja alkoi vedellä kyrpäänsä. Katselin hänen touhujansa ja kuuntelin huohotusta, itsekin kostuin. Kun muna oli taas juhlakunnossa, Lasse tuli päälleni ja asetti kyrvän vaginani suulle. Ja here we go. Iso kyrpä täytti minut aivan kokonaan. Tuntui kun ei olisi mahtunut enää mitään sisälleni, niin täynnä tunsin olevani. Ylimärän pilluni ansiosta suuri kyrpä ei satuttanut minua yhtään. Lasse aloitti hitaat liikkeet. Työntelin lantiotani panon tahdissa kiimasta sekaisin. Huokailin ja murisin epämääräisesti, niin hyvältä se tuntui. Olin valmis sekoamaan täysin, kun Lasse pani nopeassa tahdissa aivan pohjaan asti. Kun hän hieraisi kerran klitoristani sormellaan, sain voimakkaimman koskaan saamani orgasmin, selkäni meni kaarelle ja pilluni sykki sydämeni tahdissa. Pilluni supistellessa Lassellekin riitti; hän purki lastinsa syvälle emättimeeni ja kun jokainen spermatippa oli sisälläni, veti hän velton kyrpänsä pois ja kellahti viereeni selälleen. Makasimme siinä käsi kädessä hiljaa. Hengitimme raskaasti ja nopeasti. "Mennään suihkuun" Lasse mutisi ja menimme yhdessä kuuman suihkun alle. Suutelimme siinä veden valuessa vartaloitamme pitkin etsien jotain puhdistettavaa. Pesimme toisemme ja puimme yllemme. Saattaessaan minua alakertaan Lasse kysyi: "Aletaanko seurustella ihan oikeesti?" Nyökkäsin onnellisena ja halasin Lassea.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sovimmehan ettei tästä puhuta täällä !!!!
T:Lasse.
yllätys, yllätys: sama kirjottaja...
..pyh.. epätoivosta...
get a life kid..:)
no ei..
Aika ällöttävä kirjoitus pennun suusta.