OK, mä oon tosi nynny ihminen, vihaan itseeni!!!
Mä en saa mitään aiksex...en ainakaa tähän asti
oo saanu... En opiskelun suhteen, vielä vähemmän
työn, ystäviä on mut en jaksa niistäkään välittää
ku en itsenikään kanssa tule toimeen!!!
Ja tää johtunee siitä, et en osaa luottaa itseeni!
Iltaisin/öisin usein mietin useita tunteja kuinka
tekisin itsestäni paremman ihmisen. Mä en oo
koskaan kenellekkään uskltanu puhua tästä. Mua ei
oo koskaa kukaan kannustanu minkää asian suhteen
ponnistelemaan eteenpäin. Mä oon yrittänyt löytää
itsestäni niitä hyviä piirteitä, joita voisin
tuoda esille, mut en onnistu!!!Haluun kesäx
töihin, mut en uskalla soittaa minnekkään.
Kuvitella, pelkkä kaverille soitto saa mun mahan
sekaisin. Tää on kauheeta, tuntuu et mut on luotu
vain ja ainoastaan epäonnitumaan tähän
maailmaan!!!
Tuntuu pahalle!!! Eneen itkin tän asian takia mut
nykyään en itke vaan vihaan itseäni!!!!! Mä
joidenkin ihmisten kanssa voin keskustlla
noin vaan, mut mut mitä tarkeemmästä jutusta on
kyse, sen onnettomampa oon!!!
AUTTAKAA!!!!!!!!!!!!!
Mä en saa mitään aiksex...en ainakaa tähän asti
oo saanu... En opiskelun suhteen, vielä vähemmän
työn, ystäviä on mut en jaksa niistäkään välittää
ku en itsenikään kanssa tule toimeen!!!
Ja tää johtunee siitä, et en osaa luottaa itseeni!
Iltaisin/öisin usein mietin useita tunteja kuinka
tekisin itsestäni paremman ihmisen. Mä en oo
koskaan kenellekkään uskltanu puhua tästä. Mua ei
oo koskaa kukaan kannustanu minkää asian suhteen
ponnistelemaan eteenpäin. Mä oon yrittänyt löytää
itsestäni niitä hyviä piirteitä, joita voisin
tuoda esille, mut en onnistu!!!Haluun kesäx
töihin, mut en uskalla soittaa minnekkään.
Kuvitella, pelkkä kaverille soitto saa mun mahan
sekaisin. Tää on kauheeta, tuntuu et mut on luotu
vain ja ainoastaan epäonnitumaan tähän
maailmaan!!!
Tuntuu pahalle!!! Eneen itkin tän asian takia mut
nykyään en itke vaan vihaan itseäni!!!!! Mä
joidenkin ihmisten kanssa voin keskustlla
noin vaan, mut mut mitä tarkeemmästä jutusta on
kyse, sen onnettomampa oon!!!
AUTTAKAA!!!!!!!!!!!!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
no ei se aina ole helppo elämä.
tunnistin itseni, tai no siis itseni nuoruudessa.
opiskelut meni päin persettä, kesätyöpaikan
saaminen oli kiven takana, ja mahdollisille työn
antajille soittaminen oli yhtä helvettiä...
yöt valvottiin ja analysoitiin elämää, miksi en
soittanut sinne tai tänne ja niin eteenpäin,
sitten eräänä päivänä rohkaistuin ja noin tunnin
vatvomisen ja mietiskelyn jälkeen sain kuin
sainkin soitettua erääseen firmaan josta jo
soiton perusteella lohkesi duunia...
no vieläkin on pieniä mustia hetkiä
meikäläisellä... mutta jännittäminen on kyllä
vähentynyt aika paljon.
mulla ton jännittämisen laukaisi yx hyvä ystävä,
juteltiin "laitamyötäsessä" elämän vaikeudesta ja
sain kun sainkin kerrotuksi ongelmistani...
en nyt tarkoita että elämäsi paranisi jos menet
kännissä avautumaan tutuille, mutta muutama
ymmärtävä sana oikeilta henkilöiltä voi kyllä
auttaa...
sitä paitsi ei siihen puhelinsoittoon kuole, ei
ne siellä langanpäässä tiedä muuta kuin nimen ja
jos huonosti käy niin jopa puhelinnumeron...
ei muuta kun kynsiä pureskelemaan ja peilin eteen
harjoittelemaan mitä sanoa kun se luuri sielä
toisessa päässä nostetaan... kyllä se siitä...
harjoitus tekee mestarin.
hyvää kesää, toivottavasti saat soitettua sinne
jonnekin.
mutta jokainen on jossain hyvä.
Taidat olla hyvä kirjoittaja.
Se on hiljaisten puuhaa, eikä tarvii säikkyä
muita. Voi vaikka panna puhelimen kiinni.
Pistän sulle oman runoni lohdutukseksi:
Oletko
oletko laulellut
omatekoisia runoja
lapselle
oletko joskus
hurahtanut
katsomaan maailmaa
satusilmin
poimimaan
värikkäitä lehtiä
luonnosta
kalenterin väliin
tutkimaan
ötökkää lattialla
kun joku pitää
kuivaa juhlapuhetta
itkemään sitä
että maailmassa
on niin vähän
klovneja
ja kylähulluja
että äidit
katkaisevat
nuorimmaistensa
puhetulvan
ja tuike silmissä sammuu
oletko tuntenut
hyvää mieltä
jumalanlampaan vierailusta
puutarhassa
valkoisesta hämähäkistä
kukassa
oletko jättänyt puutarhan
kasvamaan kedon kukkia
unohtanut ruohonleikkurin
saanut seuraksi värikkäitä
perhosia ja ahkeria kimalaisia
puuhakkaan hyönteisleegion
oletko yksinäisyydessä
täynnä luovuutta
ja elämän riemua
ideoita
niin että alimmat happanevat
oletko
tämä on testi
vastaa mieluummin kyllä
niin minä nauran kanssasi
elämän rikkaudelle
on samallaisia fiiliksiä meneillään,jos lukaset
mun aikasempia kirjoituksia voitvaan aatella
millanen nyhverö mä oikeesti olen.ei kavereita
vain ja ainoastaan työtä,työtä jataas työtä.
Joo sulla taitaa olla hiukan masis päällä.
Se on normaalia että välillä kaikki tuntuu menevän
päin vittua.Mietippä jos ihmisellä olisi
jatkuvasti kaikki tosi hyvin niin pidemmän päälle
se ei maistuis juuri miltään.Ja jos tuosta
tilanteesta saat vaihteen sinne hyvään suuntaan
niin kuule se on yhtä herkkua vaikka se olis ihan
pikku juttukin mut sulle vieläkin tärkeämpi.
Mut kuule ehdotan sulle sellaista että menet
suomen laskuvarjokerhon kotisivuille lueskelet
vähän tietoja sieltä ja ilmoittaudut kurssille.
Siinä on sulle vähäksi aikaa pikku purtavaa ja
kun innostut lajista niin kaveris odottaa että
milloinkohan sä palaat joskus maan pinnalle.
Ja mitä opiskeluun tulee niin siinä on sulle
motivaatiota opiskeluun itse elämä meinaan.
Sä mittaat itsesi aika hyvin kun olet siellä
koneessa ja oot valmistautunut ensimmäiseen
hyppyyn.Ja sitten otat askeleen ulos ja teet sen
vaan ihan itsesi vuoksi.
Moi!
No toi on varmasti tuttua kaikille jossain
vaiheessa elämää...mutta jostain on aloitettava,
sinunkin! Eli rohkeasti vain puhelin käteen ja
soittamaan. Kun etenet pienin askelin,
itsetuntosi kasvaa päivä päivältä ja voit ottaa
myönteisemmän suhtautumisen sekä itseesi että
uusiin ja vanhoihin ystäviisi!
TSEMPPIÄ! MÄ luotan suhun!
että otin ja luin juttusi täältä monien joukosta.
sillä se olisi voinut olla kirjoittamani.
painin ihan saman ongelman kanssa. ja mitä
pidempään olen joutunut olemaan kotona
sairaslomalla sitä suuremmaksi kasvaa muuri
ympärilläni. tuntuu että en uskalla enää edes
kohdata sitä maailmaa muurin toisella puolen. en
saa mitään aikaiseksi. koulu kesken ja etsin
tekosyitä siihen ettei tarvitsisi palata
opiskelemaan vaikka sitä haluaisinkin. ihmisten
kohtaaminen pelottaa.
kuule olen minäkin monta yötä valvonut ja
miettinyt. tiedän että on pakko palata normaaliin
elämään ja arkeen. nyt vaan tuntuu ettei minusta
ole siihen. haluaisin tehdä niin monta asiaa ja
nauttia elämästäni mutta.. pelottaa ja ahdistaa.
en saa enää otetta mistään. eikä tämä ole elämää
ollenkaan.
Ihanaa, kun kirjoitatte tänne, niin minäkin
huomaan, etten olekaan ainoa, joka kokee noin.
Välillä ahdistaa kaupassakäyntikin ja omista
oikeuksista on vaikea pitää kiinni kun en uskalla
valittaa vääryydestä(väärinkäsityksistä)
koulussa, kaupassa tai muualla. Puhelin on
tosiaankin kammottava keksintö, kännykkä vielä
lankapuhelintakin pahempi kun siinähän voi loppua
akku tai kuuluvuus katkeilla kesken kaiken tai
mikä vaan voi mennä pieleen...
Tuntuu, etteivät läheiseni ymmärrä kokemuksiani
kun yritän kertoa heille, vaan pitävät minua
naurettavana (sitähän tämä tietysti onkin), mutta
tarvitsisin tukea. Ennen en ollut tällainen
(ainakaan ulkoisesti), joten kaikki eivät edes
usko aina, että olen niin surkea. Inhottaa kun
joku kysyy, miksi en hoitanut jotakin asiaa, kun
en voi sanoa että en uskaltanut.
Toivon todella, että tämä on vain vaihe, joka
menee joskus ohi. Hyvää jatkoa kaikille.
oli se kiva huomata ettei yksin paini tällästen
asioiden kanssa. se tuo hieman lohtua tähän
kaikkeen. kiitos sinullekin kirjoituksestasi ja
kaikkea hyvää sinulle!
fbftbff
fbftbff