Yleensä ihmiset lähtee vaihtoon, kun ne tykkää kielistä ja on ulospäin suuntautuneita ja sosiaalisia. Itse olen tästä kuitenkin poikkeus: Haluaisin lähtee vaihtoon lähinnä parantaan kielitaitooni, koska pelkään ihan kauheesti englannin kielen puhumista. Toinen syy lähtee vaihtoon on oppia pärjään yksin...
Oon aika ujo, en kovin sosiaalinen, viihdyn paljon yksin, toivoisin vaihtovuoden muuttavan mua vähän näiltä osin, mutta toisaalta pelkään, että se stressaa liikkaa...
Onko muita, jotka on lähteny vaihtoon ulkomaille, vaikka on pelänny ihan järkyttävästi vieraiden kielien puhumista? Miten ootte selvinny? Musta tuntuu, että tulevaisuuden työelämässä ois vähän pakko osata puhua englantia (ainakin) ja sen takia oon lähdössä, mutta pelkään etten selviä...
Oon aika ujo, en kovin sosiaalinen, viihdyn paljon yksin, toivoisin vaihtovuoden muuttavan mua vähän näiltä osin, mutta toisaalta pelkään, että se stressaa liikkaa...
Onko muita, jotka on lähteny vaihtoon ulkomaille, vaikka on pelänny ihan järkyttävästi vieraiden kielien puhumista? Miten ootte selvinny? Musta tuntuu, että tulevaisuuden työelämässä ois vähän pakko osata puhua englantia (ainakin) ja sen takia oon lähdössä, mutta pelkään etten selviä...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tottahan toki Sinä pärjäät! Ei kun reissuun vaan ja Onnea matkaan!
Oma neuvoni on: lähde vain! Turha ujous ja itsekriittisyys karisevat yleensä matkalla kun huomaat että selviätkin mitä kummallisemmista tilanteista kunnialla.
Itse pohdiskelin aikoinani samantyylisiä asioita ennen vaihtoon lähtöä, esim. miten selvitä ylisosiaalisten ja puheliaiden amerikkalaisten keskellä, kun en itse ole sieltä sosiaalisimmasta päästä. Käytännössä tilanne on kuitenkin paljon helpompi kuin kotisohvalla asiaa pohtiessa: uudessa maassa alkaa itsekin helposti käyttäytyä eri tavalla kuin kotosuomessa, ja "maan tavat" luonnistuvat usein ihan itsestään. Vaihtoonlähtijän ei siis tarvitse olla mitenkään ultra-sosiaalinen, riittää että uskaltaa lähteä.
Mitä tulee vieraan kielen, esim. englannin käyttämiseen, niin sekin sujuu yllättävän vaivattomasti. Kun vierasta kieltä on pakko käyttää joka päivä, ja kaikki muutkin sitä puhuvat, se ei lopulta olekaan mikään iso juttu.
Itse muutuin vaihtoaikanani paljon itsevarmemmaksi ja rennommaksi, toki myös kielitaito parani, ja uskallus käyttää vierasta kieltä lisääntyi huimasti. Vaihto myöskin madalsi kynnystä lähteä ulkomaille uudestaan. Jokainen päivä ei vaihdossa ollessa toki ollut juhlaa, mutta kaikesta selvittiin, tuli mitä tuli, ja kokonaisuutena se oli todella kasvattava ja arvokas kokemus. Kuulostaa ehkä kliseiseltä hehkuttamiselta, mutta jos/kun lähdet itse vaihtoon niin ymmärrät mitä tarkoitin. :)
Pointti oli kuitenkin se, että lähde vain rohkeasti jos sulla on siihen mahdollisuus, selviät kyllä !
Kiitos teille rohkaisevista sanoista/kokemuksista.
Olen kyllä tosiaankin jo päättänyt lähteä, vaikka jännitänkin ihan kauheesti. Onneks oon luonteeltani sellanen, että jos päätän jotain tehdä, teen sen vaikka rupeiskin kaduttaan. Eli en mä tätä päätöstä peru, mutta siis pelkään...
Tuntuu, että yksin lentokentällä toimiminen, asunnon haku, uudessa (isossa) kaupungissa pärjääminen,... on ihan ylivoimasta mulle. Miten te vaihdossa olleet ootte näistä selvinny? Onko kaikki sujunu hyvin, vai onko tullu takapakkia?
Itse toivon pääseväni vaihtoon Kanadaan Montrealiin, eli vähän erikokoseen kaupunkiin kun nää kotimaiset ;)
Lisää kokemuksia ois edelleen kiva kuulla, ettei olis maha ihan sekasin seuraavaa vuotta ;)
Itsekään en ole mikään sosiaalisin ihminen, mutta työharjoittelussa kävin ulkomailla ja hyvin meni. Lentokentät tietysti jännittää aluksi, mutta huomasin matkalla, että kaikki kentät mitä minulla vastaan tuli oli suht samanlaisia, selkeät opasteet (vaikka sitten matkalaukku-kuvia seuraten) ja samat käytännöt. Muista, että ihmisiähän nekin siellä on eli neuvoa voi kysyä ja ne työntekijät on varmasti tottuneita "tolloihin" ja neuvovat kädestä pitäen. Kaikki epäselvä kannattaa kysyä heti eikä odottaa viimeiseen mahdolliseen paikkaan tai jättää kokonaan selvittämättä.
Amerikassa kieli ei varmasti tuota samaa ongelmaa kuin itsellä islanti. Vaikka paikanpäällä kaikki kyltit ym tekstit olikin vierasta niin hyvin pärjäsi.
Asunto kannattaa varmistaa jo Suomessa ollessa. Järjestelyt, jotka on mahdollista tehdä täällä kannattaa tehdä ajallaan. Kiireessä tulee vaan hätiköityä turhaan. Itsellä asunto järjestyi perheestä. Pidettiin ennen lähtöä yhteyttä perheen kanssa ja sovittiin asioista etukäteen. Jännitti tietysti miten heidän kanssa pärjää, mutta turhaksi osottautui sekin pelko. Perheenjäsenenä tehtiin kotitöitä muiden kanssa, vapaata sai pitää kun halusi, toinen auto oli käytössä vapaasti, perhe auttoi suunnittelemaan matkoja ja lainasi esim. telttaa, makuupusseja ym...
Koti-ikävä vierailee välillä, mutta vaikeampi sieltä on takaisin lähteä kuin sinne mennä, koska tietää että Suomeen on tulossa ajallaan muttei tiedä varmaksi palaako ulkomaille samaan paikkaan koskaan tapaamaan uusia tuttuja, perhettä, kavereita...
Nauti matkasta, äläkä unohda vapaa-aikaa. Turistina/ulkomaalaisena saa aika paljon anteeksi mokien suhteen :)
Tuntuu ihan samalta.
Alunperin meidän piti lähteä yhden kaverin kanssa samaan paikkaan, mutta en päässytkään sinne.. :( No pääsin toiseen paikkaan aika lähelle, mutta nyt kaveri ei ilmeisesti olekaan lähdössä, eli joudun kai lähtemään yksin.
Olen luonteeltani samanlainen, että kun kerran olen päätökseni tehnyt ja hakupaperit jättänyt, mä myös MENEN sinne, vaikka nyt kauhistaa.. tai välillä kauhistaa ja välillä innostaa.. ;) Mukava kuulla, että ulkomailla pärjää, vaikkei mikään ylisosiaalinen olekaan! Viihdyn kyllä ihmisten parissa, mutta olen ujo tekemään tuttavuutta, varsinkin vierailla kielillä.. Lisäksi kaikki käytännön asiat, siis lähinnä alkuselvitykset vieraassa maassa jännittää.
Ja kyseessähän on vain rajattu aika, joka menee ohi! Varmasti alkais muuten harmittamaan, ellei nyt lähtisi!
Jos haluat vaihtaa ajatuksia kirjoita osoitteeseen [email protected]
jossa on miel. päälle 10 samassa, niin juttuseuraa löytyy kun istuksit yhteisissä tiloissa.
Itse opiskelen koko tutkinnon ulkomailla ja vastaan kävelee usein suomalaisia vaihtareita. Tiedän monia, jotka ovat tulleet pakon edessä ulkomaille mahdollisimman lyhyeksi ajaksi, mutta parin kuukauden päästä ovat päättäneetkin jäädä mahdollisimman pitkäksi ajaksi. Siinä eivät ole auttaneet edes perheen, ystävien tai puolison itkut.
Kun et odota mitään ihmeellistä, se varmasti tapahtuu.
ma olen talla hetkella vaihdossa espanjassa, ja voin kylla sanoa etta tanne tuleminen oli yksi elamani parhaista paatoksista. itse olen melko sosiaalinen ja avoin suomalaiseksi, mutta taalla huomasin etta loppujen lopuksi olen kuitenkin "tyypillinen" suomalainen verrattuna puheliaisiin espnajalaisiin,puhumattakaan etela-amerikkalaisista. Ja se ei haittaa yhtaan mitaan! taalla kaikki,seka paikalliset etta muut vaihtarit ovat tosi ystavallisia ja tulevat kylla juttelemaan kunhan vain vahan jaksat hymyilla. mulla on kamppiksena todella ujo ja hiljainen ranskalaistytto ja hanetkin raahataan vaikka sitten puolivakisin kaikkeen mukaan. Yleensakin taalla,ja oletan etta muuallakin, ollaan kamppisten kanssa paljon enemman tekemisissa kuin suomessa, ja kunhan et muuta asumaan yksioon,olen varma etta et jaa yksin.
hienoa,etta olet jo paattanyt lahtea vaihtoon, ja olen ihan varma, etta sita paatosta et tule katumaan.
kaikkea hyvaa!