Koneistuva

Mietiskelin taas pyykkiä silittäessäni maailman menoa. Missä olisimme ilman näppäriä apuvälineitä?

Samalla pohdin mikä kalu minä oikeastaan olen ja tulin siihen tulokseen että olen kuminuija, jolla helposti jymäyttää hauraan murusiksi, mutta joka on tehoton ase kun on tosi kyseessä.
1114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

jonkin postimyyntifirman mainos. Viinikaapin ostaessaan saa kaupan päälle paristokäyttöisen viinipullon korkin avaajan.
Mitenköhän olenkaan pärjännyt tähän asti ilman paristokäyttöistä viinipullon korkin avaajaa. Mitenkähän moinen värkki yleensä toimii, paristoilla, jonkin verran voimaa kuitenkin vaatii viinipullon korkin avaaminen.
En nyt satu tarvitsemaan myöskään viinikaappia, joten jää se avaaja saamatta.

Sen sijaan tänään taas kerran sain todeta, että pölynimuri on yksi parhaita keksintöjä ikinä. Kunhan vaan ei erehdy ostamaan mitään pilipali-imuria niinkuin itse tein ja jouduin ottamaan entisen imurin takaisin sisäkäyttöön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maalima kirjoitti:

Mietiskelin taas pyykkiä silittäessäni maailman menoa. Missä olisimme ilman näppäriä apuvälineitä?

Samalla pohdin mikä kalu minä oikeastaan olen ja tulin siihen tulokseen että olen kuminuija, jolla helposti jymäyttää hauraan murusiksi, mutta joka on tehoton ase kun on tosi kyseessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu