Spritea valkkariin

Tere! tultiin tässä viime yönä Kanarialta. Ajattelin laittaa pari varoituksen sanaa paikoista joihin itse emme enää mene. Nevada niminen ravintola keskellä Puerto Ricon ostaria ei toiminut toivomallamme tavalla. Sisäänheittäjä oli kyllä hyvin opetettu. ;)Ystävällinen ja miellyttävä ja vielä jopa seuraavana päivänä meille hymyilikin että eihän se ollut minun syy! :) No, siellä tarjottiin valkoviiniä johon oli selvästi lisätty spriteä ja vielä reippaastikin! Pyysin että haluamme että he avaavat pullon pöydässä, mutta se ei ollut mahdollista. Myöskin El Velerossa tilasin valkoviiniä lasilliset. Pyysin että jos voisitte avata pullon pöydässä. Tuntui mahdottomalta. Sanoin että no okei, me ei oteta sitten valkoviiniä. Tarjoilija tuskastui ja oli hyvin hermostuneen oloinen. Sitten tuli paikalle ilmeisesti omistaja tai paikan boss viereisestä pöydästä nähtyään että nyt ei ihan kaikki stemmaa ja kerroin hänelle että olisin tahtonut viiniä, mutta pullo pitäisi avata pöydässä, sillä meitä oli huijattu aiemmin. Ei hetkeäkään, kun silmälasipäinen herra meni ja nouti viinin keittiöistä ja lasit täytettiin pöydässä. Ja viini oli hyvää.
5626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

valkkarilasiin laita kun se kuplii. Kyllä se on ihan ehtaa vettä, oli sitten punkku tai valkkari.

Äänestä
  • Puhuin spriten mausta. Kuplat tunnen myös :)
    Oleellista oli myös se että valkoviinä oli jatkettu!!!!

    Äänestä

  • Vaan mausta kirjoitti:

    Puhuin spriten mausta. Kuplat tunnen myös :)
    Oleellista oli myös se että valkoviinä oli jatkettu!!!!

    Kyllähän se viinipullo avataan asiakkaan silmien edessä pöydässä. Ja mihinkään muuhun ei pidä suostua. Viiniä yleensä maistetaan, ennen kuin se hyväksytään. Jos maku ei ole kohdallaan, sen voi ihan tyylikkäästi vaihtaa. Ei se sen kummempaa ole.

    Äänestä

  • Sotavento kirjoitti:

    Sotavento puhuu täyttä asiaa! Eli jos tilaat pullon viiniä, niin se ON avattava pöydässä asiakkaan nähden!!! Muuten se on EI KIITOS!

    Äänestä

  • Mentira kirjoitti:

    Sotavento puhuu täyttä asiaa! Eli jos tilaat pullon viiniä, niin se ON avattava pöydässä asiakkaan nähden!!! Muuten se on EI KIITOS!

    Meille tuli nappaaminen tarjoilijan kanssa kun ei suostunut tuomaan pöytään avaamatonta pulloa, ensimmäinen pullo oli avattu ja meille tuttu viini maistui erilaiselta ja pyysimme siis avaamattoman pullon, mutta ei tahtonut onnistua kunnes pyysimme esimiehen paikalle johan onnistui ja maku oli oikea. Viini oli kalliimman puoleista ja ilmeisesti täyttivät merkkipullot halvalla viinillä, huh.
    Jo siinä vaiheessa kun eka pullo tuotiin avattuna pöytään huomio kiinnittyi kovin nuhruisen näköiseen pulloon. Tämä ei tapahtunut Kanarialla mutta näköjään sielläkin on tuollainen mahdollista. Puerto de la Cruzissa ei ole moista tullut kohdalle.
    En ole mikään viinin asiantuntija mutta ainakin siinä vaiheessa kun aloittaa ottamaan ensimmäisen lasillisen osaa tunnistaa maun, illan mittaan saattaakin jo onnistua kun jokunen annos on lipitetty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Unohda Nevada kirjoitti:

Tere! tultiin tässä viime yönä Kanarialta. Ajattelin laittaa pari varoituksen sanaa paikoista joihin itse emme enää mene. Nevada niminen ravintola keskellä Puerto Ricon ostaria ei toiminut toivomallamme tavalla. Sisäänheittäjä oli kyllä hyvin opetettu. ;)Ystävällinen ja miellyttävä ja vielä jopa seuraavana päivänä meille hymyilikin että eihän se ollut minun syy! :) No, siellä tarjottiin valkoviiniä johon oli selvästi lisätty spriteä ja vielä reippaastikin! Pyysin että haluamme että he avaavat pullon pöydässä, mutta se ei ollut mahdollista. Myöskin El Velerossa tilasin valkoviiniä lasilliset. Pyysin että jos voisitte avata pullon pöydässä. Tuntui mahdottomalta. Sanoin että no okei, me ei oteta sitten valkoviiniä. Tarjoilija tuskastui ja oli hyvin hermostuneen oloinen. Sitten tuli paikalle ilmeisesti omistaja tai paikan boss viereisestä pöydästä nähtyään että nyt ei ihan kaikki stemmaa ja kerroin hänelle että olisin tahtonut viiniä, mutta pullo pitäisi avata pöydässä, sillä meitä oli huijattu aiemmin. Ei hetkeäkään, kun silmälasipäinen herra meni ja nouti viinin keittiöistä ja lasit täytettiin pöydässä. Ja viini oli hyvää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu