Mistä

Uskoisin että siinä vaiheessa, kun mihinkään noista ei tarvitse kysyä itseltään enää "onko nyt sopiva hetki". Eli sitä tietää sisällään milloin on

1. kypsä äidiksi tai isäksi, kun ei enää kyseenalaista mielessä sitä ajatellen "jos ei sittenkään vielä".
2. Parisuhde on kypsä, kun se on tasapainoinen, eikä sitä toista kyseenalaista enää. Totuus vaan on että pitää myös olla sisäistänyt että parisuhteessa tulee alamäkiä, monet hankkii sen lapsen niin alussa kun ollaan siinä utopian piikissä jossa toinen on maailman ihanin. Ja sitten tulee se lapsi ja arki liian nopeasti siihen,jolloin pudotaan tosi korkealta tajuamatta että siellä korkealla ei kuitenkaan oltaisi oltu hirmu kauan, koska sitä ei parisuhde ole. Pitäisi siis ensin päästä siitä korkeasta piikistä alas että tilanne tasaantuu ja silti se toinen on se mitä haluaa. Siinä arjessa vasta punnitaan se suhde ja sinne pääsyyn voi aikaa mennä neljäkin vuotta.
3. Ei ne lapset jää tekemättä jos odottaa, monesti ihminen tajuaa sen odotuksen tärkeyden vasta kun on odottanut, tai ei ole odottanut ja huomaa virheen. Moni isä ja äiti kykenee antamaan lapselle paljon enemmin, kun ne oikeasti antavat ensin oman minänsä tasapainottua elämän aallokossa. Tämän vuoksi valitettavan moni isovanhempi antaa lapsenlapsilleen enemmin itsestään, kun omille lapsilleen. Eli he olivat vielä liian epäkypsiä. Fyysinen kypsyys ei todellakaan kulje käsikädessä henkisen kypsyyden kanssa. Ja silloin kuin henkinen kypsyys on tasapainossa, lapsesta kasvaa paremmin selviytyvä yksilö.