osaisiko

kertoa, onko enää olemassa normaaleita tarhoja normaaleille lapsille? Tätä kun lukee, niin tuntuu, että joka paikka on täynnä joko häiriintyneitä lapsia tai sitten mamuja on niin paljon, että suomalaiset lapset jäävät vähemmistöön kokonaan. Haluaisin omalle lapselle tarhapaikan jostain ihan tavallisesta tarhasta, jossa lapselle on aikaa ja annetaan ihan normaalisti aikaa leikkiä ilman mitään ihmeellisiä testejä tai kyttäilyjä.Antakaa ehdotuksia ympäri Suomea.
8720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

paikkoja.
Kysy yksityiseltä palveluntuottajalta, ne saa valkata asiakkaansa.

Äänestä
  • Ei yksityiset ainakaan joka paikassa valitse asiakkaitaan.

    Meillä tehdään yhteistyötä kaupungin palveluyksiköiden johtajan kanssa.

    Äänestä

Juu, steinerssa ei rajoja aseteta.

Ja meno onkin sitten sen mukaista. Kaikki sallitaan sen varjolla, ettei tuhota lapsen luovuutta.

Äänestä

voit hakee meidän tarhaan, mut mites määrittelet sen, et sun lapses on normaali?

Äänestä
  • että hän on vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen valtaväestöön kuuluva ja oikein kauniskäytöksinen. Omaa hienot leikkitaidot ja on hyvin sosiaalinen. Molemmat vanhemmat omaavat hyvän koulutuksen ja hienot ammatit ja työpaikat.

    Äänestä

Hoida lapsi itse koulikään saakka ja sen jälkeen pidä hänet kotikoulussa. Toinen vaihtoehto on perustaa oma päiväkoti; voisit valita sinne vain vaaleaihoisia, sinisilmäisiä, äidinkielenään suomea ilman murteita puhuvia lapsia, joiden vanhemmat jakavat saman arvomaailman kuin sinä. Voit vielä määrittää heidän tavallisuutensa; ei allergioita, ei terveydellisiä tai vakaumuksellisia ruokavalioita.

Voi kun nyt muistaisin erään lasten kuvakirjan nimen, sinun olisi hyvä lukea se. Kirja kertoi tytöstä, joka halusi leikkiä vain kaltaistensa kanssa, muut hän jätti omaan arvoonsa. Tyttö kiipesi kerrostalossa aina vain korkeammalle etsien kaltaisiaan ja päätyi lopulta pienen pieneen komeroon, jonne mahtuivat kaikki hänen laisensa tytöt; hän itse.

Äänestä
  • sittenkin tutustua keskustojen tarhoihin. Niissä varmaan rauhallisia ja mukavia lapsia tai sitten omarialueet. Tottahan tavalliset ja mukavat lapset ovat sitä parasta leikkiseuraa. Ja saa ikuisia kivoja ystäviä.

    Äänestä

adhd ja muita ihme diaknooseja saaneita lapsia. sekä normi vanhempia, eikä niitä jotka luulee että tarhan tädit ja pph:t tekee vaikka 24h työtä että heidän kultansa saa hoitoa, vaikka vanhemmat on kotona.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku teistä kirjoitti:

kertoa, onko enää olemassa normaaleita tarhoja normaaleille lapsille? Tätä kun lukee, niin tuntuu, että joka paikka on täynnä joko häiriintyneitä lapsia tai sitten mamuja on niin paljon, että suomalaiset lapset jäävät vähemmistöön kokonaan. Haluaisin omalle lapselle tarhapaikan jostain ihan tavallisesta tarhasta, jossa lapselle on aikaa ja annetaan ihan normaalisti aikaa leikkiä ilman mitään ihmeellisiä testejä tai kyttäilyjä.Antakaa ehdotuksia ympäri Suomea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu