Hatka nuoret

Miksi vaikuttaa siltä, että sijoitetut nuoret hatkaavat muita useammin. Siksi, että sijaishuoltopaikkojen hatkassa oleviin reagoidaan poliisin taholta. Kummityttöni ja 4 hänen kaveriaan "karkasivat" kodeistaan ja äidit tekivät katoamisioituksia seuraavana päivänä. Poliisit kehoittivat äitejä palaamaan asiaan, jos tytöt ovat karussa vielä 2 viikon kuluttua. Kuulemma ainoastaan huostassa olevat nuoret kirjataan kadonneiksi heti.
2373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

poliisilta. Kuvastaa hyvin sitä tilannetta, miten sijaishuoltoon tarjotaan apua paljon helpommin kuin lapsen omille vanhemmille ihan noin yleisestikin ottaen. Älytöntä!

Perhe on menettänyt merkityksensä, sitä ei katsota enää yhteiskunnan perusyksiköksi, kuten vuosia sitten. Ilmeisesti yhteiskunnan uusi perusyksikkö onkin sijaiskoti, koska jo pelkästään rahallista tukea kaadetaan sijaiskoteihin kymmenkertaiset summat ydinperheisiin verrattuna, KAIKESTA MUUSTA TUESTA nyt puhumattakaan.

Äänestä
  • biologisen perheen on jonotettava ja puolikin vuotta että saa edes ensimmäistä ammattilaista avukseen esimerkiksi lapsensa asioissa.

    Tätä tälläistä perustavallisten perheiden asioiden hoitotapaa ja -mallia
    sitä on sitten ilmeisestikin tähän maahan haluttukin
    vai onko?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummitäti-3 kirjoitti:

Miksi vaikuttaa siltä, että sijoitetut nuoret hatkaavat muita useammin. Siksi, että sijaishuoltopaikkojen hatkassa oleviin reagoidaan poliisin taholta. Kummityttöni ja 4 hänen kaveriaan "karkasivat" kodeistaan ja äidit tekivät katoamisioituksia seuraavana päivänä. Poliisit kehoittivat äitejä palaamaan asiaan, jos tytöt ovat karussa vielä 2 viikon kuluttua. Kuulemma ainoastaan huostassa olevat nuoret kirjataan kadonneiksi heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu