Kaupungilla aikoinani kulkiessani edessäni seisoi isä poikansa vierellään. Ei huomannut poikansa tarkkaa seurantaa, kätensäkin laittoi taskuun ja koetti seistä tismalleen samalla tavalla kuin isänsä, oli ilmeisen tyytyväinen tulokseen seistessään rinnallaan, ylpeänä "miehuudestaan" jonka mallina oli se paras, oma isä :)
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minä puolestani olen huomannut kuinka myös huonot ominaisuudet vääjäämättömästi periytyvät isälta pojalle. Yllätyksekseni ja harmikseni huomaan yhä uudestaan kuinka isänä teen täsmälleen samoja virheitä kuin oma isäni. Hän oli vanhemmiten hyvin stressaantunut ja ärtynyt. Ja niin olen minäkin.
Olen seurannut tyttären poikaani siinä isin vierellä, - jo ennen kahta vuottaan, saatuaan leikkikännykän hän silipasi sen taskustaan kuin isänsä oli nähnyt tekevän..arvaa naurattiko :)
Hyvä ettei kaatunut selälleen..ja pojotti puhelimeensa omaa kieltään, ja myöhemmin opittuaan puhumaan kunnolla, tilasi milloin minkinlaisia rakennustarvikkeita, muka :))
Ja totisena..
Ja isästä satavien vaikutteiden imeminen jatkuu, näköjään..
motkotetaan kun tytöt leikkii nukeilla :)
Poikani ajavat autoa tasan samalla tavalla, kuin minäkin.
Kaduttaa etten antanut aikoinani parempaa esimerkkiä.
...usein miten yksinäiset naiset saavat opetettua pojilleen näitä miesten juttuja, tiedän että kyllä he saavat...
Opettaminen on helppoa, kun voi itse näyttää esimerkkiä tyyliin, kas näin homma tehdään! Muistan paljon oman isäni oppeja itselleni, samoin olen huomannut poikani tekevän määrättyjä asioita juuri niin kuin minä.
kotonaan aikaansa viettää.
huomaa kuinka omat aikuiset poikani käyttävät
samoja sanontoja ja äänensävyjä kuin heidän isänsä aikoinaan.
Ikävissäni kuulen vielä heidän äänessään
edesmenneen mieheni äänen ja kotoiselta tuntuvia kommentteja.
Juuri noin hänkin sanoi tai olisi sanonut.
ihmisen mallin, erehtyvän, ja katuvan.
Ei ole aina isät ja äidit mitään mestarimalleja.
ja osin usein näin oletammekin, olemmehan tehneet parhaamme omasta mielestämme, vai olemmeko sittenkään?
Kykymme kasvattaa on omasta henkisestä kasvustamme ja kasvupohjasta kiinni. Ainakin näkemänsä omat virheelliset käyttäytymiskaaviot olisi hyvä myöntää perheenjäsenille ja keskustella niistä ja siitä miten ne vaikuttavat heihin, miten ne onnistuisi käsittelemään siten ettei niistä tulisi jälkeläisille riippaa?
minään miehuuden mallina, mutta luulen silti muistuttavani häntä aika monessa asiassa (niin minulle ovat monet isän tunteneet sanoneet). Ja tyttäreni muistuttaa käytökseltään monessa asiassa minua, vaikkei hänkään tietoisesti minua jäljittele. Geenitkö siinä sitten, vai ihan tämä sosiaalinen perimä....
Kauniisti kirjoitat. Tsemppaan entistä enemmän.
laulelmaa, kuunnelkaa sanoja :)
Rattoisaa illan jatkoa.
http://www.youtube.com/watch?v=E_qX9fZVkDs
unohda Helsingin rautatie hallissa näkemääni kohtausta..
Ulko-ovenpielessä, ilmeisesti äidin uusiomies tai joku poikaystävä haukkui, vähätteli ja noitui n. 5 - 7 vuotiaalle pikkupojalle, - herraisä niitä lapsen silmiä..teki mieli sanoa pjalle että tule..nyt lähetään meille.
Kohtauksesta jäi niin paha olo etten ikinä unoha sitä, ja mietinkin mitähän siitäkin lapsesta on tullut..:(
Voi kuulostaa pateettiselta, mutta mulla pukkasi itkua ilman kyyneleitä..
ettei ollut isä.