Cheryll kiusasi Annaa

Henna kysyi Annalta mikä Annaa ärsyttää hänessä, sitte Anna sanoi vaikeeta sanoo, huomasitteko kun Cheryll nauroi siinä ja sanoi ei se ees oo vaikeeta ja naurahti ivallisesti.
121151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

poikkeuksellisen ivallinen, koko ajan omahyväinen hymy kareili naamalla - mistäpäin nyt tuulee?

tuli jopa mieleen, että saa päiväkirjahuoneessa tietoja äänestystuloksista ja voi ohjeistaa porukoitaan - onhan sieltä aiemminkin saatu olla yhteydessä ulkomaailmaan, miksei siis nytkin

ja tuotannollahan on yksinoikeus muuttaa äänestyskäytöntöjä ja sääntöjä ihan milloin ja miten tahansa eikä rahoja tarvitse palauttaa :(

Äänestä
  • Henna on samanlainen seurapiirien tyrkky kuin Chipakin. Jalustalle on siis tungosta.

    Jälleen huomaa, että "hienoihin" piireihin pääsemiseksi ei tarvitse olla kovin syvällistä aivotoimintaa, ennemminkin siitä olisi haittaa.

    Äänestä

Alan jo vahvasti epäillä,että se tuntee jonkun tuotannosta. hyvä esimerkki olisi tämä:Cheryll keitti puuroa ja jutteli Hennan kaa, kun Henna lähti niin Cheryll katso suoraan kameraa. Cheryll fanien on ihan turha sanoo, että pakostihan siellä osuu katse kameroihin lol ei onnistu.

Äänestä
  • Toi vaikuttaa jo vainoharhaiselta.

    Äänestä

  • mutta mua hymyilyttää vieläkin se puurokohtaus. Cherry niin vienosti hymyili ja katsoi suoraan kameraan. Ah.

    Äänestä

  • te enään muuta keksi kirjoitti:

    Toi vaikuttaa jo vainoharhaiselta.

    ei toistuvasti katso kameraan, olen monasti huomannut miten chipa katsoo nimenomaan kameraan, ei peiliin

    ja saunaankin mennessä, ovella käänsi päänsä yläviistoon ja katsoi suoraan kameraan tässä yhtenä iltana eli ei käy selitykseksi, että mallaili vaatteita peilin edessä :) .... kukaan muu asukas ei saunaan mennessä tiiraile kameroiden suuntaan!

    Cheryll-

    Äänestä

  • tai ei, kirjoitti:

    mutta mua hymyilyttää vieläkin se puurokohtaus. Cherry niin vienosti hymyili ja katsoi suoraan kameraan. Ah.

    ennenkuin zipa valtasi pöydän päädyn niin istui aina kasvot peilien suuntaan ja kerran oikein koeistui tuoleja ja katsoi suoraan kameraan eli mallaili kuvakulmia - peilit eivät ole suoraan vastapäätä istuinpaikkoja vaan kuvat tulevat viistosti hieman sivulta ja siksi zipan piti tarkemmin mittailla kuvakulmaa

    turha väittää ettei zipa esiinny kameroille

    Äänestä

  • puuroa syödessä kirjoitti:

    ennenkuin zipa valtasi pöydän päädyn niin istui aina kasvot peilien suuntaan ja kerran oikein koeistui tuoleja ja katsoi suoraan kameraan eli mallaili kuvakulmia - peilit eivät ole suoraan vastapäätä istuinpaikkoja vaan kuvat tulevat viistosti hieman sivulta ja siksi zipan piti tarkemmin mittailla kuvakulmaa

    turha väittää ettei zipa esiinny kameroille

    Eiköhän kaikille ole kerrottu kameroista. Pitäskö sitten teeskennellä, etti huomaa kameroita eikä vahingossakaan katso niihin päin. Luulen, että on kehotettu olemaan katsomatta suoraan kameroihin. Chipa luonnonlapsena ei varmaan aina tätä muista.

    Äänestä

  • Mistä sen tietää mitä kameraa ohjaaja käyttää milloinkin ?

    Montako kameraa niitä nyt olikaan?

    Äänestä

Se Anna on. Ei siedä kuin omia ystäviään lähellään. Itse totesi että muutama asukas ärsyttää mielettömästi. Aina seläntakana valmiina puhumaan ja vihjailemaan pahaa.

Äänestä
  • seurata, katse suoraan kameraan tällä yhdellä kilpailijalla ja se elekieli, heitä lukee kuin avointa kirjaa.
    Ristiriita puheen ja sanattoman viestinnän välillä voi selkeästi havaittavissa.

    Äänestä

tsipan tyyli, vahingoniloinen portto mikä pitäis saada talosta ulos takaisin kadulle tienaamaan!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pissis^^ kirjoitti:

Henna kysyi Annalta mikä Annaa ärsyttää hänessä, sitte Anna sanoi vaikeeta sanoo, huomasitteko kun Cheryll nauroi siinä ja sanoi ei se ees oo vaikeeta ja naurahti ivallisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu