OSA X: Vanhan tuttavan jälleennäkeminen

Umbreon kirjoitti:

Eli, tässä tulee:


"Mitä täällä tapahtuu!" Umbreon huusi ja yritti vaivoin pysyä pystyssä tärisevän man alla. "Älä minulta kysy!" Espeon vastasi ja muksahti kumoon. "Onkohan Vulpix kunnossa?" Steelix mietti. "En tiedä! Toivottavasti! Mutta sen tiedän, että meidän täytyy lähteä täältä pikimmiten!" Umbreon vastasi ja yritti ottaa tukea luolan seinästä. "Emme me voi jättää sauvaa! Ja varsinkan Vulpixia!" Espeon huomautti. "No, lähdetään sitten etsimään Vulpixia!" Steelix huusi, jakaikki kolme pokémonia juoksivat tunneliin, mihin Vulpixkin oli mennyt.

Samaan aikaan Vulpix sinkoili tunnelin seinästä toiseen puristaen tiukasti sauvaa tassuissaan. Hän ei voinut ottaa mistään kiinni, ettei sauva vain putoaisi. "Vulpix? sinäkö siellä?" Kuului Espeonin ääni Vulpixin takaa! "Kyllä, minä täällä!" Vulpix vastasi ja oli helpottunut kuullessaan ystävänsä äänen. "Tule tänne, Vulpix! Lähdetään pois täältä!" Umbreon huusi. "Joo, yritän tulla sinne!" Vulpix huusi takaisin ja tunsi helpotusta kuullessaan, että myös Umbreon oli paikalla. Horjuen Vulpix nousi seisomaan ja yritti parhaansa mukaan kävellä yhä enemmän ja enemmän tärisevällä lattialla.
"Sauva! Ole löytänyt sen!" Steelin sanoi iloisesti Vulpixin tullessa lähemmäs. "Niin olen! Mutta höpinät sikseen, meillä on kiire! Tiedättekö, missä on ulospääsy?" Vulpix kysyi. "Minä löysin ulospääsyn! Seuratkaa minua!" Steelix kehoitti ja lähti melko rivakasti eteenpäin. Steelix oli niin suuri ja painava, ettei maan tärinä pahemmin häntä haitannut. "Odota meitä! Emme pääse noin kovaa!" Vulpix huusi Steelixille. "No tulkaa selkääni! Mutta nopeasti!" Steelix keksi, ja kaikki kolme kiipesivät Steelixin selkään.
"Vauhtia Steelix! Tämä tärinä alkaa hajoittaa myös luolan kattoa!" Espeon huudahti ja katseli katosta tippuvia kivenpalasia. "Luola sortuu!" Umbreon huusi hysteerisesti. "En pääse tämän nopeammin!" Steelix ärjäisi. "No, yritä edes! Muuten kuolemme ka..!" Vulpix aloitti, mutta hänen lause jäi kesken. "Vulpix?" Umbreon ihmetteli ja kääntyi katsomaan takanaan olevaa Vulpixia. "Voi ei! Vulpix!" Umbreon kauhistui ja katsoi tajutonta Vulpixia, jonka päästä valui verta. Sauva meinasi vierähtää Vulpixin tassuista maahan, mutta Espeon nappasi se hampaisiinsa. Kivi oli tippunut katosta hänen päähänsä. "Steelix! Sinun on päästävä kovempaa! Vulpixille on käynyt onnettomuus!" Umbreon kertoi ja Steelix pinnisti kaikki voimansa päästäkseen lujempaa. "Katsokaa! Valoa tunnelin päässä!" Espeon naurahti ja osoitteli luolan suuaukkoa!
Steelix otti loppukirin ja ystävykset pääsivät kuin pääsivätkin luolasta ulos! Vähän matkan päässä Steelix pysähtyi lopen uupuneena. "Olikohan se maanjäristys?" Espeon kysyi läähättäen ja pudotti sauvan maahan. "Se ei ole päällimmäinen huolenaiheemme! Katsokaa Vulpixia!" Umbreon huomautti. Muut kääntyivät katsomaan. "Näyttää pahalta" Espeon pelästyi. Sen enempää ei kukaan ehtinyt sanoa, kun maa alkoi jälleen täristä. "Ei kai taas!" Umbreon parkaisi. Samassa suuri punainen pokémon sinkoutui korkealle ilmaan maan alta. "Mikä tuo on!" Steelix ihmetteli ja katseli ennennäkemätöntä pokémonia.
Pokémon oli kirkkaan punainen ja sillä oli suuret siivet. Se muistutti hieman Moltresia, mutta oli suurempi ja sirompi, eikä ainakaan näyttänyt tulipokémonilta. Pokémon laskeutui Steelixin, Espeonin, Umbreonin ja tajuttomana makaavan Vulpixin eteen.
"M-mi-mikä sinä olet?" Espeon sai sanottua. "Ettekö tunne minua?" suuri lintu vastasi. Syntyi hiljaisuus. Kaikki katselivat ihmeissään toisiinsa, kunnes Steelix viimein oivalsi. "NEO!" Steelix huudahti ja jatkoi: "Mitä sinulle on tapahtunut? olet.. Erinäköinen." "Niin olen. Kaikki muuttuvat kasvaessaan." Neo vastasi. "Mutta me luulimme että kuolit." Espeon ihmetteli. "Legendat eivät kuole koskaan." Neo hymähti ja hymyili lempeästi. "Ai vähän niin kuin Celebi?" Umbroen kysyi ja Espeon hautasi päänsä tassuihinsa. "Voi ei! Taas Umbreon puhuu Celebistä!" Espeon ajatteli. "Niinkin voisi sanoa." Neo vastasi. Umbreon vilkaisi Espeoniin ja virnisti ilkikurisesti. Espeon oli kuin ei huomaisi. "Sinäkö aiheutit maanjäristyksen?" Umbreon kysyi. "Minä. Olin maan alla ja yritin päästä ylös luolan kohdalla, mutta kallio oli liian kovaa minulle." Neo vastasi. "Olit vähällä tappaa meidät! Luola oli aivan sortumispisteessä!" Espeon murahti. "Olen pahoillani." Neo vakuutteli. "Asiasta toiseen. Miten olet taas täällä?" Steelix ihmetteli. "Ei sillä ole väliä! Mutta ystävällänne on!" Neo huomautti. "Voitko auttaa häntä?" Espeon kysyi toiveikkaasti. "En, valitettavasti. olen vielä heikossa kunnossa. Tästä teidän on selvittävä omin avuin." Neo vastasi surullisesti. ja kohosi ilmaan. "Ei, älä mene!" Umbreon huudahti, mutta Neo oli jo kadonnut pilvien sekaan.
"Olipa taas Neostakin hyötyä!" Espeon tiuskaisi. "Anna olla!" Umbreon tokaisi ja kumartui Vulpixin viereen. Vulpix oli tajuton ja pästä valui vieläkin verta. "Onkohan mitään tehtävissä.." Espeon mietti surullisesti. "Älä sano noin!" Umbreon ärähti ja kyyneleet valuivat hänen poskillaan. " Vulpix! Minä en anna sinun kuolla!" Umbreon nyyhkytti. Vulpix päästi oudon korahduksen ja hänen suusta aloi valua verta. "Ei Vulpix! Älä kuole!" Umbreon huusi ja katseli Vulpixin amuletin tulenlieskaa, joka hohti enää himmeästi. Samassa Umbreonin silmien välissä oleva tammenlehti alkoi loistaa todella kirkkaasti. Se häikäisi Umbreoni silmiä, ja hänen oli pakko sulkea ne. "mitä nyt tapahtuu!" Espeon huusi. Samassa sokaiseva vihreä valo leimahti tammenlehtikuviosta ja iski suoraan Vulpixin amulettiin, jonka tuli alkoi loistaa taas kirkkaasti. Sitten vihreä valo hävisi. "M-mi-mitä sinä teit, Umbreon?" Steelix änkytti ihmeissään. "Minä... Minä en tiedä." Umbreon vastasi yhtä ihmeissään. "Katsokaa Vulpixia!" Espeon huudahti. Muut kääntyivät katsomaan Vulpixiin, joka alkoi liikkua ja avasi silmänsä. "Vulpix! Sinä elät!" Espeon iloitsi. "Missä minä olen?" Vulpix sai sanotuksi. "Älä yritä puhua. Lepää mielummin." Espeon ehdotti, sillä Vulpix oli vielä hyvin väsynyt. "Etsitään jostain yösija." Steelix ehdotti. "Yksi yöhän me vain nukutaan, enkä usko, että yöllä sataa. Mielstäni voimme jäädä vaikka tähän. Minua ei ainakaan huvita nimittäin kävellä enää metriäkään." Umbreon sanoi. "Niin, ja täällä on melko hämärääkin. Jäädään tähän." Espeon oli samaa mieltä.

Yöllä kaikki nukkuivat, paitsi Espeon. Se mietti kaikkea tänään kokemaansa. Ensin se pieni vaaleanpunainen otus, sitten Neon paluu kuolleista ja vielä Umbreonin ihmeitä tekevä tammenlehti.
"Umbreon? Oletko hereillä?" Espeon kuiskasi ja tönäisi Umbreonia. "Häh? Mitäh? Ai, joo, olen." Umbreon mumisi ja haukotteli. "Mitä ihmettä tänään tapahtui?" Espeon kysyi. "Jos tarkoitat sitä vihreää valoa, niin minä en ole oikea henkilö vastaamaan tuohon." Umbreon sanoi. "No kukas sitten? Sinähän sen valon aiheutit!" Espeon huomautti. "En minä, vaan Celebi!" Umbreon korjasi. "Äh, älä taas aloita!" Espeon huokaisi. "Mikä sinä itseasiassa edes olet? Joku ihme-Umbreon?" Espeon jatkoi. "Kuten sanoin, Vulpixin parantuminen oli Celebin ansiota. Mutta yhtä ymmälläni olen kuin sinäkin. Celebi ei sanonut mitään parantavista voimista." Umbreon selitti. "Mitä hän sitten sanoi?" Espeon kysyi, vaikkei uskonutkaan Celebiin. "Hän sanoi jotakin, että tämä antaa silmilleni valon pimeydessä tai jotain muta vastaavaa." Umbreon vastasi. "Asioita voi tulkita monella tavalla." Kuului Vulpixin ääni. "Vulpix? Oletko hereillä?" Espeon ihmetteli. "Heräsin puheensorinaanne." Vulpix sanoi. "Mutta, ei sillä niin väliä, tahtoisinkin kysellä teiltä hieman asioita. Viimeisin muistikuvani on kun luola tärisi ja olimme Steelixin selässä." Hän jatkoi ja oli jo lähes ennallaan.
Umbreon ja Espeon alkoivat kertoa mitä sen jälkeen oli tapahtunut. Kertomisessa kesti kauan koska Umbreon ja Espeon lopettivat vähän väliä selittämisen ja alkoivat kinastella siitä kumman vuoro puhua. Vulpix joutui monta kertaa olemaan rauhantekijänä. Aamu alkoi sarastaa kun Espeon ja Umbreon olivat päässeet päätökseen. Kaikki kolme kävivät vielä vähäksi aikaa nukkumaan.

"Pitääkö meidän nyt siis lähteä takaisin Slowkingin luokse?" Steelix kysyi ja katsoi Espeoniin. "Aivan niin! Sitten hän kertoo meille neljän kiven sijainnin." Espeon selitti. "No, eiköhän sitten lähdetä?" Umbreon ehdotti. "Älkää unohtako sauvaa!" Vulpix muistutti. "Sauvasta puheen ollen.. Missä se on?" Steelix kauhistui. "Se on kadonnut! Ei kai sitä taas ole varastettu!" Umbreon parahti. "Siltä vaikuttaa!" Vulpix huokaisi väsyneenä. Taasko he joutuisivat lähtemään ajojahtiin! "Mitä nyt tehdään!" Espeon kysyi. Yhtäkkiä Steelix alkoi virnuilla. "Steelix. Tämä ei ole naurun asia!" Umbreon huomautti, mutta Steelix repesi suureen nauruun. "Olisittepa nähneet ilmeenne, kun luulitte, että sauva on taas varastettu!" Steelix sai naurultaan sanotuksi. Steelix liikkui hieman ja paljastui, että hän oli ollut koko ajan sauvan päällä. "Tiesitkö koko ajan missä sauva oli?!" Vulpix huudahti. Steelix nyökkäsi. Vulpix, Espeon ja Umbreon vilkaisivat toisiinsa ja syöksyivät yhtä aikaa Steelixin kimppuun. Nauraen kolme pokémonia hakkasivat Steelixiä tassuillaan, vaikka se ei tuntunut miltään Steelixin paksun nahan läpi. kohta kaikki neljä makasivat maassa ja nauroivat.

"No niin, nyt meidän pitää oikeasti lähteä!" Steelix sanoi ja nappasi sauvan. "Katsotaan vain karttaa.. Voi ei!" Umbreon kauhistui. "Mitä?" Vulpix ihmetteli. " Kartta! Se on tietenkin Magbylla! Kuin myös sarvi!" Umbreon selitti! "Eikä! Tämä ei saa olla totta!" Vulpix parkaisi. "Minä en kyllä sinne luolaan takaisin lähde!" Espeon huomautti. "Minusta meidän kannattaa mennä Slowkingin luokse ja kysyä häneltä mitä pitää tehdä." Steelix ehdotti. "Tehdään niin. Mutta Slowking on vähän outo, joten selviä vastauksia häneltä ei oikein saa." Espeon varoitti. "Ja missä päin Slowking mahtaa olla?" Vulpix kysäisi. "Minä muistan! Tuolla suunnassa!" Espeon viittoili ja kaikki lähtivät Espeonin osoittamaan suuntaan.

"Katsokaa, miten outo kasvi!" Espeon sanoi ja katseli pyöreähköä ruskeaa kasvia jossa oli vihreitä pyöreitä kuvioita. "Äh, tule jo!" Vulpix sanoi Espeonille. "Joo joo!" Espeon vastasi ja tökki ja paineli kasvia samalla tassuillaan. Yhtäkkiä kasvin päästä pöllähti ilmaan oranssia jauhetta, joka leijaili Espeonin päälle. "Minne se Espeon nyt jäi?" Steelix huokaisi... "Se jäi ihmettelemään sitä kasvia. Parasta mennä katsomaan." Vulpix ehdotti.
Pokémonit kääntyivät ja lähtivät kävelemään takaisin päin. Vähän matkan päässä Espeon seisoi ihan paikallaan ja katseli yhä kasvia. "Espeon, tule! Anna sen kasvin olla!" Vulpix huikkasi, mutta Espeon ei hievahtanutkaan. "Espeon! Meillä on kiire!" Umbreon tiuskaisi. ((Auttakaa!)) Kuului Espeonin ääni Vulpixin päässä. "Mitäh.." Vulpix ihmetteli. ((En pysty liikkumaan. En edes puhumaan!)) Espeon jatkoi ajatuspuheella niin että kaikki kolme kuulivat sen. "mikset?" Steelix ihmetteli. ((En tiedä! Se johtuu kai tuosta kasvista)) Espeon selitti. Vulpix kumartui tarkastelemaan kasvia lähempää. "Eihän tuo ole mikään kasvi! Sehän on Shroomish, kasvi-pokémon!" Vulpix huudahti. "Se tietenkin halvaannutti Espeonin!" Umbreon oivalsi ja samassa Shroomish nousi ylös ja kääntyi nelikkoon päin. "Se ei ole Musta." Umbreon helppottui. Shroomish pelästyi suurta joukkiota ja juoksi äkkiä tiehensä. "Ja mitä nyt tehdään? Espeon pitää saada kuntoon." Umbreon kysyi. "Hehähhää haahoha!" Espeon mongersi. "Mitäh?" Steelix ihmetteli. "Hehähhää haahoha!" Espeon toisti. "Voisitko ystävällisesti käyttää ajatuspuhetta!" Umbreon naurahti huvittuneena. ((Kerätkää erilaisia marjoja!)) Espeon käski. Muut tekivät työtä käskettyä ja alkoivat kerätä pensaista kaikkia mahdollisia marjoja.
Pian Steelix, Umbreon ja Vulpix olivat keränneet ison kasan erilaisia marjoja. "Mitenköhän me syötetään nämä Espeonille.." Vulpix nauroi. "Murskataan ne jonkun lehden päällä ja juotetaan mössö Espeonille. Eiköhän se mene ihan itsestään alas!" Umbreon keksi ja Steelix nappasi ison lehden puusta. Pokémonit murskasivat kaikki marjat sekaisin ja juottivat syntyneen aineen Espeonille. Aine valui pokémonin kurkusta alas. Muut odottivat jännittyneinä mitä tapahtuu. Kohta Espeon alkoi taas liikutella raajojaan ja oli pian ennallaan. "Kiitos!" Espeon sanoi.

Pokémonit jatkoivat matkaansa. Vähän väliä Espeon kuitenkin sai outoja kohtauksia eikä voinut liikkua yhtään. "Halvaannuksen jälkitauteja?" Umbreon kysyi ja repesi nauruun. "Hiljaa! Sinä et teida olla ikinä ollut halvaantunut?" Espeon ärähti. "Olen kyllä. Montakin kertaa pokémontaistelussa. Oneeksi olen heti päässyt pokécenteriin.." Umbreon vastasi. "Oi niitä aikoja kun vielä pääsi pokécenteriin!" Espeon huokaisi nostalgisesti. "Hei, maa kutsuu!" Vulpix huhuili ja huitoi käpäliään!
Jonkun aikaa käveltyään pokéonit saapuivat taas Slowkingin luolalle. Bels istui murheellisen näköisenä luolan ulkopuolella. "Mikä hätänä?" Espeon kysyi. "Slowking-herra ei voi hyvin.. Hän ei... Usko että hänellä... On paljon aikaa.." Bels sai sanottua. Nelikko vilkaisi toisiaan ja ryntäsi slowkingin luolaan eikä hiellä tullut edes mieleen, että on epäkohteliasta rynnätä puolitutun asuntoon.
Slowking istui terveen näköisenä luolassaan ja katseli lasittunein silmin tyhjyyteen. "Slowking?" Espeon aloitti. Slowking käänsi katseensa nelikkoon. "Aa, Valitut!" Hän virkkoi lyhyesti ja käänsi katseensa pois. "Hyvävointiseltahan sinä näytät! Bels sanoi, että et voi hyvin" Vulpix sai sanotuksi. "Niin hän sanoi. Sllä minä sanoin hänelle etten voi hyvin." Slowking kertoi rauhallisella äänellä. "Olit oikeassa. Hän on hieman outo!" Umbreon suputti Espeonille. "Voi olla, että olen outo. Mutta kaikkien meidän pitää olla hieman outoja." Slowking tokaisi. "Miten sinä.. Ethän sinä voinut kuulla!" Umbreon kauhistui. "Ei sillä ole niin väliä." Slowking sanoi. "Kuule, etkös sinä halunnut tämän sauvan?" Steelix kysyi ja pudotti sauvan maahan. "En minä sitä tarvitse. Se on teille." Slowking vastasi. "Mitä me tällä teemme?" Vulpix kysyi. "No, näin alkuun pidätte sen turvassa Mustilta. Enempää en voi sanoa. "Entäpä ne kivet? mistä ne löytyvät?" Espeon uteli. "Aa, kivet. Kyllä teillä nuorilla on hoppu! Mutta, hyvä niin. aikaa ei ole loputtomiin, kuten voitte huomata." Slowking vastasi. "Vastaus on kartassa. Laitoin siihen näkymään kivien sijainnin." hän jatkoi. "Kartta on hävinnyt. Magby luultavasti otti sen." Steelix kertoi. "Ei se suinkaan ole hävinnyt. Tuossahan se on, tuon laukun sisässä!" Slowking virkkoi ja viittoi kädellään maassa olevan vitivalkoisen laukun suuntaan.
Espeon avasi laukun. Sen sisässä oli heidän karttansa ja valkoinen sarvi. "Kuinka.. Miten..En ymmärrä!" Espeon ei saanut kokonaista lausetta suussa. "Maailmassa on monia selittämättömiä asioita." slowking huomautti. "Mutta nyt, menkää! Ja ottakaa toki laukku mukaan. Tavaroita on helpompi kuljetta siinä." Hän jatkoi. Pokémonit ihmettelivät hetken, mutta kääntyivät sitten lähteäkseen. Umbreon jäi vielä huoneeseen muiden lähdettyä. "Tahdon tosiaan pyytää anteeksi, että sanoin sinua oudoksi!" Umbreon sanoi nöyrästi. "Sinulla ei ole mitään anteeksipyydettävää! En minä loukkaantunut." Slowking hymyili. "No hyvä!" Umbreon huokaisi ja kääntyi lähteäkseen. "Olet avannut Celebin." Slowking tokaisi. "Miten sinä sen tiedät?" Umbreon ihmetteli. "Te kaikki neljä kyselette aivan liikaa! Menehän nyt siitä!" Slowking sanoi närkästyneesti ja viittoi Umbreonia lähtemään. Umbreon kääntyi hieman ihmeissään.
"Missäs sinä viivyit?" Vulpix ihmetteli Umbreonin kävellessä ulos. "Jäin pyytämään anteeksi ivallista kommenttia." Umbreon selitti. "Pitäisikö meidän katsoa nyt tätä karttaa hieman tarkemmin? Että saisimme selville kivien sijainnin." Steelix ehdotti. Vulpix otti kartan laukusta ja rullasi sen auki. Pokémonit alkoivat kiivaasti tutkia karttaa myrskypilvien hitaasti kasaantuessa taivaalle.



Ei mikään hirmu pitkä tullut, mutta..

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä