Vanhoista perintörojuista löytyi pari vanhaa kaitafilmikameraa. Super-8 näyttivät olevan. Laitettiin ne hyllyyn koristeeksi.
Yritin kertoa pojalle niistä mutta en muista/tiedä kuinka monta minuuttia yhteen kasettiin mahtui kuvaa. Sehän riippui tietysti nopeudesta mutta paljonko. Kehittäminenkin oli kai kallista, paljonkohan lie ollut.
Kertokaa jotka tiedätte.
Yritin kertoa pojalle niistä mutta en muista/tiedä kuinka monta minuuttia yhteen kasettiin mahtui kuvaa. Sehän riippui tietysti nopeudesta mutta paljonko. Kehittäminenkin oli kai kallista, paljonkohan lie ollut.
Kertokaa jotka tiedätte.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuvausvaiheessa yhdessä kasetissa oli 15 metriä filmiä. Mykkäkuvan nopeus oli 18 ruutua sekunnissa ja kasetillisen surautti noin kolmessa ja puolessa minutissa. Äänellistä kuvattiin ihan äänen laadun takia nopeudella 24/ sek ja aikaa meni pikkusen vähemmän.
Hintaanhan se homma sitten kaatui heti kun kohtuuhintaisia videokameroita tuli markkkinoille. Ja nopeammin kuin kauppiaat uskoivat.
Kodachromen ja Agfachromen hintaan oli kytketty kehitys ja sikahalpana pidettiin kun Foto-Nyblin myi koko vuoden satavuotisjuhlansa kunniaksi mykkää Agfaa 24 markkaa kasetti. Elettiin vuotta 1977.
Kodachromet sai reilussa viikossa Ruotsin labrasta, Agfat parissa päivässä Kuva-Sammosta.
Herkkä Ektachrome ja mustavalko-Tri-x myytiin ilman kehitysmaksua ja kehittäjä laskutti labratyön erikseen. Mtvn ostama entinen Syväpuron labra niitä kehitteli melkein odottaessa. Jollen ihan väärin muista. Hintaa kertyi enempi kuin amatööriagfalle.
Filmin hinta on tosiaan ollut hurja silloisella palkkatasolla. Siihen vielä huomioitava pois leikatut makkelit. Liekkö noita tavan harrastaja raaskinut saksia. On elokuvan pätkälle hintaa kertynyt. Hirmu ihmeenähän sitä pidettiin kun se sukulaismies joitain filminpätkiä näytti. Nyt kun laskeskelee hintoja ei ole ihme ettei miekkosella ollut autoa eikä ryyppäillyt. Filmaaminen ja muut erikoiset harrastukset (tähtien tiirailu yms.) lienee vienyt pienipalkkaiselta kaiken ylimääräisen.
voin sanoa jotta jälkikäsittelyä oli monitasoista.
Yksi jätti kaiken pikkukeloille lojumaan, toinen liimasi rullat peräkkäin kaiken säästäen, kun "kuvasta melkein tuntee".
Viitseliäämpi leikkasi sekundat säälittä pois ja laittoi kelat ja otokset jonniinmoiseen loogis-taiteelliseen järjestykseen. Sitten erikseen on tämä harrastajien pieni joukko, kaitaelokuvaajat, jotka suunnitteli jopa etukäteen mitä kuvataan ja kokoontuivat filmikerhoihinsa toistensa tuotoksia tutkimaan ja kritisoimaan.
Sekä kuuntelemaan vierailevia esitelmöitsijöitä. Itse muistan 60-luvulla Tampereella kuulleeni ja nähneeni arvostetun hesalaispapin J Apajalahden vierailleen kaitaelokuvaajien illassa.
Tosi on, että alemman keskiluokan perhe pariksi viikoksi Mallorcalle lähtiessään mietti tarkoin fotokaupan tiskillä riittääkö kymmenen kasettia vai ostetaanko peräti tusina.
Antoisia katselukokemuksia toivotan. Toki jos seassa on ns. korvaamatonta aineistoa niin sitä ei projektorissa kannata turhaan kuluttaa vaan teetätyttää dvd- tai vhs-kopio.