Lähti jo laitokselta vastaanottokotiin.
Minun Vauvalle sain Minä valita Perheen useista vaihtoehdoista.
Minun toive oli, että Vauva saisi kodin ennen Joulua.
Minä tapasin valitsemani Vanhemmat.
Minä kysyin "Kuinka pian olisitte valmiit ottamaan Vauvan"
Vastaus tuli "Vaikka HETI"
Minun Vauvani on asunut nyt vuoden perheessä jonka Minä valitsin, jossa hän on ainut lapsi.
Minä tahdoin Vauvalleni vain parasta.
Minä olin onnekas ja sain ihanat Vanhemmat Vauvalleni.
Lapsi on Onnellinen.
Vanhemmat ovat Onnellisia.
Minä olen Onnellinen.
Minun Vauvalle sain Minä valita Perheen useista vaihtoehdoista.
Minun toive oli, että Vauva saisi kodin ennen Joulua.
Minä tapasin valitsemani Vanhemmat.
Minä kysyin "Kuinka pian olisitte valmiit ottamaan Vauvan"
Vastaus tuli "Vaikka HETI"
Minun Vauvani on asunut nyt vuoden perheessä jonka Minä valitsin, jossa hän on ainut lapsi.
Minä tahdoin Vauvalleni vain parasta.
Minä olin onnekas ja sain ihanat Vanhemmat Vauvalleni.
Lapsi on Onnellinen.
Vanhemmat ovat Onnellisia.
Minä olen Onnellinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
miksi päätit niin?
vauva,vaikkakin on jo useampi muksu,mutta hänen äitinsä halusi perheen jossa sisaruksia.Ja kaikki onnellisia.....
Kuka viranomainen on muka järjestänyt tuollaisen valintaoperaation? Ja millä ehdoilla muka annoit lapsesi valitsemallesi pariskunnalle?
Lapsen oikeuksia on rikottu raskaasti, jos hänet voidaan lahjoittaa tosta vaan äidin valitsemalle pariskunnalle suoraan laitokselta. Lapsen isä on äidin kieltäytyessä oikeutettu saamaan lapsensa itselleen, seuraavaksi kartoitetaan lapsen lähisukulaiset. Mitään tollasta valintaprosessia ei voida toteuttaa eikä lapsi ole annettavissa edes adoptioon suoraan laitokselta tuohon tyyliin, kuin aloittaja kuvaa. Siinä on lapsikaupan vaara. Ei varmasti ole tapahtunut, tai jos on, niin joku virkamies on nyt todella lirissä.
>> Lähti jo laitokselta vastaanottokotiin.
kun ei vieläkään mulle valjennut että annoitko lapsen adoptioon vai sijoitukseen.
No joka tapauksessa, jos se noin kävi, että pääsit ihan valkkaamaan perheen jo raskausaikana, niin eipä mennyt oikein. Ja mihis se isä on unohtunut.
Mitä vastaat lapselle, kun hän isona sulta kysyy isän henkilöllisyyden.
En usko juttua todeksi. Suomalaiset lastensuojeluviranomaiset ei saa olla noin lepsuja.
En saanut valita perhettä raskausaikana, koska sehän ei kävisi niin.
Vaan siis, kun Vauva lähti laitokselta vastaanottokotiin, sillä ajalla sain valita.
Isää kysyy myös sossu.
Isä itse on uhannut tappaa minut jos mainitsen hänet näin olen kertonut myös sossulle.
Olen antanut nyt sossulle isän nimet, hän lupasi ettei ala tutkimaan enempää. Siinä vaiheessa kun lapsi aikanaan kysyy, on olemassa ainakin nimi.
Kyse ei ole mitä Sinä uskot, kyse on siitä, että tahdoin sanoa, että on olemassa myös ihania sijaisvanhempia.
Olen kiitollinen, että Vauvani Perhe halusi Vauvani, koska en itse voinut hänelle taata turvallista kasvua.
Sen verran viellä, että olin kyllä raskausajan ilman päihteitä, ilman tupakkaakin, eli Vauva oli Tärkeä jo masussa.
Toivotaan todella, että maahan saadaan adoptiolaki, joka oikeuttaa lapsen vapautumisen adoptioon viimeistään parin vuoden sijoituksen jälkeen tapauksissa, joissa omat vanhemmat eivät heitä halua itselleen. Näin koko lapsuuden aikainen sijaislapsena vahtaaminen jää rumaksi historialliseksi jaksoksi suomalaisessa lastensuojelun hetteikössä. Toivon todella, sillä sijaislapsistatus ei ole oikeaa lapsuutta eikä sijoisperhe oikea, juridinen perhe.
Halusit lapsellesi perheen, miksi et sitten antanut häntä adoptioon, jotta hän sen perheen olisi saanut. Nyt ilmeisesti luotat naivisti siihen, että sijaisperhe ei saa eikä halua omia biologisia lapsia ja sijaisperhe ei ota lisää sijoitettuja oman lapsesi lisäksi. Tämmöseen ei kukaan rehellinen aikuinen sijaisvanhempi voi sitoutua, eli pahimmassa tapauksessa heidän edellytetään vahinkoraskauden tullen tekemään abortti pitääkseen sinulle antamansa lupauksen, että sinun vauvasi on ainut lapsi heillä.
En vieläkään voi uskoa todeksi menettelyä. Kaikki osalliset vaikuttavat vähäjärkisiltä, jos toi pitää paikkansa.
Eikö poliisi ottanut tappouhkausta vakavasti vai jätettiinkö isän sinuun kohdistama tappouhkaus vain sinun ja sossun väliseksi salaisuudeksi?
Pienemmistäkin uhkauksista jo häkki heilahtaa, saati sitten raskaana olevan uhkaamisesta.
Kuka teki virkavirheen, sossu vai poliisi, kun uhkaajaa pitää vieläkin pelätä niin paljon, että lapsi pitää piilottaa.
tunne.. Elämässäsi on tapahtunut jotain pahaa, oletat että minun Vauvani elämässä tapahtuisi samaa.
Voisitko koettaa elää hetken niin, että joskus jonkun elämä voisi olla Siunattu? Ilman turhaa pahaa, jos vain saisi olla Onnellinen?
Perhe elää Vauvani kanssa, hänet adoptoidaan kyllä varmasti viellä.
Perhe johon Vauvani siirtyi, on perhe joka on omaasta vakaasta tahdostaan pysynyt lapsettomana, ovat toimineet sijaisina ennenkin, mutta lähinnä tukiperheenä.
En kyseenalaista Vanhempien tarkoitusta, älä Sinäkään. Maailmassa on olemassa vielä puhtaita sydämiä.
Poliisit eivät voi tehdä isän uhkailuille mitään, ennen kun jotain tapahtuu, tunnet varmasti tämän tarinan.
Voimia Sinulle.
Pahoittelen, että sait aloituksestani sellaisen höpsön idean, että huijaan, mutta en huijaa. Elämäni oli aivan katkolla, kunnes raskaustesti näytti positiivista, juuri pari viikkoa ennen oli kuollut eräs minulle erittäin tärkeä ihminen, en osannut edes ajatella aborttia, kävin jopa seurakunnalla puhumassa.. Ajattelin että Jumala kostaa minulle jos teen abortin, mutta eihän Jumala kosta, lähinnä tuo raskaus oli Siunaus.
En ole uskonnollinen, mutta siinä elämänvaiheessa ristin usein käteni.
Olen edelleen kiitollinen.
Joskus vain ihminen ei omassa elämässään osaa kiittää, kun pitää asioita itsestään selvyytenä, pieniä asoita oppii arvostamaan elämän kautta.
Olet varmasti hyvä ihminen, vaikka sudämeeni sattuu, kun kyseenalaistat minut, toki Sinun on tehtävä niin, että voit oppia itsestäsi, mutta...
Rakastavan Äidin Sydämestä voin sanoa:
Vauvan odottaminen 40 vkoa, synnyttäminen ja poisantaminen EI ole elämän helpoimpia päätöksiä.
Psykopaatiksi olen jopa kuullut haukuttavan, mutta Rakkaudesta Vauvaan annoin elämän.
haluta antaa vauvansa pois omasta tahdostaan. Olen kyllä kuullut sellaisistakin sijoituslapsista, kun äiti vapaaehtoisesti itse antoi 3 alle kouluikäistä lastaan sijoitukseen, ovat nyt olleet jo useita vuosia sijaisperheessä. Äiti ei myöskään ollut mikään moniongelmainen, ei vain jaksanut, ihmeellistä tietenkin on että nykyään hänellä kuitenkin on myöhemmin syntyneitä lapsia kotonaan ja hyvin menee. Saisi milloin vain lapsensa sijaisperheestä kotiin, mutta ei halua. Elämä on ihmeellistä ja ihminen on ihmeellinen olento. Ikuisen trauman varmaan näin aiheuttaa lapsilleen, mutta minkäs teet.Hylkäämiseksihän tuota kyllä jo voisi kutsua. Tuo tämän ketjun vauvan antaja, tuskin aiheuttaa vauvalleen traumaa, kun heti laitokselta on viety luotaan pois. Mutta olen senkin nähnyt, että vaikka täällä biovanhemmat etsivätkin usein syytä muualta ongelmiinsa ja lastensa oirehtimiseen, niin kuten edellinenkin esimerkki osoittaa, syy ei aina olekaan sijaisperheessä. Ei läheskään aina varmastikaan. Ymmärrän kyllä Helinä sinun ihmettelyäsi tästä vauvan luovutuksestakin, suurimmalle osalle ihmisistä se jo ajatuksena tuntuisi ihan utopistiselta, mutta toisaaltahan sen voi ajatella olevan olleen suurta viisautta tältä äidiltä, jos hän ennakoi itse selkeästi, ettei tätä lasta halua ja jaksa itse kasvattaa ja hoitaa. Vaihtoehtohan olisi ollut, että olisi tehnyt sen abortin, mikä ei mikään helppo ratkaisu ole sekään, useista ihmisistä se tuntuu lapsen tappamiselta, ja toinen vaihtoehto vielä, että olisi vaan pitänyt lapsen sen synnyttyä, vaikka halua ja voimia siihen ei olisi ollut. Siitä taas olisi seurannut se, että muutamassa kuukaudessa lapsi olisi traumatisoitunut ja edessä olisi ollut raskas hoito ja terapia-urakka jollain sijaisvanhemmalla. Nyt vauvan sijaisperhe saa hoitaa tervettä lasta, mikä on todellakin siunaus nykypäivänä sijaisvanhemmille. Tietysti voi ihmettellä vielä, miksi ei halunnut heti antaa adoptioon, en tiedä tosin näistä prosesseista sen enempää, että onko siinä miten pitkä harkitsemisaika tai jotain, mutta ehkä hän sitten vain haluaa kuitenkin jollain tavalla olla lapsen elämässä mukana. Onko se nyt niin kauhea leima olla ikänsä sijaislapsi, jos perhe on pitänyt kuin omaansa? Ja aikuisadoptioonhan on sit joskus mahdollisuus. Ja mikä katastrofi se nyt on, jos perhe kuitenkin jostain syystä saisi vielä omiakin lapsia? Vanhimmaksihan tämä vauva jäisi, eikä siten asemaansa menettäisi. Kyllä se ihan tervettä on lapselle, että sisarusten kanssa saisi kasvaakin, ei tule liian itsekeskeistä ja hemmoteltua, osaa ottaa toiset ihmiset sitten aikuisenakin paremmin huomioon.
Ehkä se pois annettu vauva sitten itsekin pistää oman vauvansa kiertoon, jos on onnellinen ollut sijaislapsena. Vai mitä?
Miksei henkeä uhannutta miestä muka saada vastuuseen. Laittomasta uhkauksesta saa enimmillään 2 vuotta vankeutta. Käsittämätöntä, että poliisi ei muka voi tehdä mitään. Vauvahan voi olla vaarassa, kun miestä ei ole kuulusteltu uhkailuistaan.
Ja sitten vielä sellainen juttu, että kun vauva on sijoitettu niin me veronmaksajat maksamme nyt vauvan pois luovuttaneen äidin, ja uhkailija-isän puolesta vauvan hoidon sijareille. Silti äiti saa pitää määräysvallan ja uhkailija-isä kulkee vapaalla jalalla. Tämä on pielessä. Mielestäni molemmilta pitää periä hoitomaksut ainakin.
Uskomatonta, että tuollainen lapsen hoidattaminen veronmaksajien piikkiin on edes mahdollista.
Aloituksen äitihän ei ole kaltoinkohdellut lastaan eikä vauva ole vielä ehtinyt tehdä mitään sellaista että olisi aiheuttanut huostaanoton omasta syystään. Raha liikkuu tuossakin tapauksessa, ulkopuolinen veronmaksajien raha, ja päätöksiä ja sopimuksia tekevät ihmiset eivät ole samat kuin ne, jotka nyt maksavat koko lystin.
Jopa kulukorvaukset lasketaan verotettavaksi tuloksi, vaikka eivät edes peitä lapsesta aiheutuneita kuluja. Tosin ne saa veroehdotuksen yhteydessä vähentää tulonhankintakuluina.
Ovatko nämä sijaisvanhemmat halukkaita adoptoimaan sinne sijoitetun vauvan vai meneekö vauva muualle adoptioon, jos ja kun äiti vihdoin on päätöksensä tehnyt ja isä ei pane hanttiin. Kannattais pitää kiirettä, ettei isä tule toisiin ajatuksiin, sillä hänellähän on nyt, kun viranomaiset tietävät hänen henkilöllisyytensä, muodostunut elatusvelvollisuus, oli lapsi sitten missä hyvänsä. Ulosoton kautta jos ei muuten. Ei siitä isyydestä niin vaan livetä uhkailemalla. Sosiaaliviranomaisella ei ole oikeutta omalla päätöksellään pimittää isän elatusmaksuvelvollisuutta ja jättää perimistoimet sillensä. Ne asiat kuuluvat tuomioistuimen ratkaistavaksi, jos sopuun ei muuten päästä. Kaikki vanhemmat ovat ensisijaisesti elatusvelvollisia, ja sijotettujen lasten vanhemmilta on peritty elatusmaksuja siinä missä erolapsienkin etävanhemmilta.
ystävämme Suskin tapausta.
Hän on varmaan, samoin kuin poikansakin iki onnellinen siitä, ettei ollut lastaan antanut adoptioon. Nyt ovat äiti ja poika löytäneet jälleen toisensa ja normaalit sukulaissuhteet ovat säilyneet. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.
En menisi tuomitsemaan nuorta ongelmaista äitiä päätöksestään antaa lapsi sijoitukseen.
Sillä hän varaa itselleen mahdollisuuden vielä joskus jopa saada lapsen itselleen, kunhan saa oman elämänsä ensin kuntoon.
Viisautta on äidiltä ollut myöntää itselleen, ettei tällä hetkellä ole kykenevä vastaamaan lapsen kaikkiin tarpeisiin ja antaa toisten huolehtia, jotka siihen kykenevät.
Nuorilla ihmisillä on vielä koko elämä edessään ja kaikki mahdollisuudet parempaan, ei kannatakaan sinetöidä tässä vaiheessa mitään lopullisesti, mikä adoptiossa olisi välttämätöntä.
Nyt äiti saa voimiensa mukaan olla lapsen elämässä ja pitää yllä suhteita.
Ajattelepa sitä lapsen näkökulmasta, äiti joko saa voimansa joskus takaisin tai sitten ei. Siinähän odottelee.
Ja mitä isään tulee, niin jos ei kukaan tsekkaa äidin tarinoiden todenperäisyyttä koskien tappouhkausta, niin miesparka on leimattu hänen tietämättään sossun papereihin loppuiäkseen. Onko tämä muka oikeusvaltio, kysyn vaan.
Jos uhka on todellinen, niin Suomessa on jopa identiteetin vaihto ja todistajan suojeluohjelma, on lähestymiskielto ja kaikkea muuta mukavaa, että lasta ei sen takia tarvitse piilottaa sijaishuoltoon. Jos nämä ei toimi, niin ne pitää pistää toimimaan. Onhan tuokin mies sentään aika lähelle äitiä onnistunut pääsemään, kun lapsikin sai alkunsa.
En usko tota juttua, varsinkin kun siihen on nyt vedetty mukaan siunaukset ja rukoilut ja minun onneton ja paljon pahaa kohdannut kohtaloni, kuten aloittaja säveltää jo ihan myötätuntoisena.
Lisäksi vauvalla on isovanhempia ja muita sukulaisia varmaan elossa, tai ainakin ne pitää lastensuojelulain mukaan kartoittaa. Tästä äiti ei ole kertonut mitään. Ei sitä vauvoja ihan noin vaan luovuteta suoraan valitsemilleen ulkopuolisille ilman suku- tai läheiskartoitusta.
Ja tuo äitihän ei ole narkkis eikä juoppokaan, vaan rukoileva Hyvä JA Lapsestaan Kiitollinen Äiti, omien sanojensa mukaan.
Potaskaa koko juttu, amalia älä usko kaikkea.
Siitä Suskin jutusta emme tiedä, miten onnellinen se poika loppujen lopuksi oli, kun sijaisisä heivas hänet elämästään leskeksi jäätyään. Oikeelle pojalle ei ihan yhtä helposti pysty tolleen tekemään, ainakin perintöoikeus lakiosuuteen säilyy ja perunkirjoituksessa viimeistään sukuoikeus toteutuu. Sijaispoika on vain hyväntahdon varassa, ja kuten Suskin pojan tapauksesta näimme, mieli muuttuu huippusijareillakin.
Eikä se Suski antanut vauvaansa pois vapaaehtoisesti, kuten aloittaja tekee.
antoi lastenkotiin itse, tai ainakaan ei todella itse pystynyt lapsestaan huolehtimaan.
Luin rivien välistä alottajasta, että hänellä olisi päihdeongelmia??? Ehkä ymmärsin väärin.
Suskin poika todella jäi ilman perintöä, mutta pääsi oman äitinsä elämään takas. Ihan kaikkea ei edes rahalla saa, eikä voi mitata.
Vaihtaisitko itse vanhempasi rahaan ja millaseen summaan?
Toivon todella, ettei tämä alotuksen äiti odota, että lapsi tulee täysi-ikäiseksi ja vasta sitten rupeaa hänelle todelliseksi äidiksi, vaan, että koko ajan jo työskentelee sen kanssa, että sijoitus jäisi mahd. lyhytaikaiseksi. Silloin sijoitus puolustaa paikkaansa.
Elämästä ei koskaan tiedä, mihin suuntaan lähtee menemään, toivottavasti parempaan joka tapauksessa.
Meni mihin tahansa suuntaa. Lapsella ei ole hätää, koska elää hyvien ihmisten hoivassa ja äitikään ei ole hyljännyt.
Suski ei jo odotusaikana ollut päättänyt että hän ei vauvaansa pidä, eikä hän ollut vauvaa antanut lastenkotiin vapaaehtoisesti. Ei todellakaan voida verrata aloittajan puuhiin miltään osin.
Sitäpaitsi Suskista tuli pojan tuki siinä vaiheessa, kun pojalle rakkaaksi muodostunut sijaisäiti kuoli ja sijaisisä halusi elää uuden rakastettunsa kanssa ilman poikaa. Siinä vaiheessa jo Suskikin kelpas sossulle pojan turvaksi ja auttajaksi ja äidiksi. Muutenhan poika olisi ollut vailla ketään.
Mitä taas tulee tuohon aloittajan kertomukseen vauvan isän uhkailusta, niin voihan sekin olla aloittajan vilkkaan mielikuvituksen tuotetta kuten hänen käsityksensä minua elämässäni kohdanneesta pahasta.
On järkyttävää, että isäasia on jätetty selvittämättä. Kuka ottaa vastuun siitä, että vauvalta viedään oikeus biologiseen isään äidin tarinan perusteella, isää kuulematta ja kuka ottaa vastuun siitä, että vauvalta viedään oikeus biologiseen sukuun sukukartoistusta tekemättä.
Minua inhottaa tollaset naiset, jotka eivät itse hoida vauvaansa, mutta eivät anna häntä muidenkaan omaisten ottaa. Mieletön valta lapseen, jonka käytännössä on jo kohdussa päättänyt hylätä. Sitten vielä kehutaan, että hyvä äiti. Ei ole, antaisi lapselleen vapauden, jos ei kerran halua pitää.
Suomea kehutaan pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi, jossa yksinhuoltajan toimeentulo turvataan. Jos näin ei sitten olekkaan, niin ei pidä ulkomailla hehkuttaa sosiaaliturvasta mitään vaan pitää sitten rehellisesti kertoa, että Suomessa yksinhuoltajan on luovuttava vauvastaan toimeentulosyistä.
Amalian ivalliseen kysymykseen:
"Vaihtaisitko itse vanhempasi rahaan ja millaseen summaan? "
Vastaan, perunkirjoitusvaiheessa se vanhempi on jo kuollut, jotenka vaihtokaupat ei enää onnistu. Perunkirjoituksessa kuitenkin viimeistään tulee selkeesti ilmi sukuoikeus ja sen puute, jos vaikka jollain sijoitetulla on ollut väärä käsitys asemastaan perheessä.
ky6syä ivallisesti, vaan lähinnä pistää sinut miettimään tuota raha kysymystä, siis perintöjä ym./sukulaisuus. Tarkoitin siis, ettei rakkaus omiin sukulaisiin ja omaan äitiin voi olla rahassa mitattavissa.
Eli lapset ehkä kuitenkin vaihtaisivat omaisuudet omaan äitiin, jos valintatilanteeseen joutuisivat.
Riippuu tietty äidistä ja sukulaisista. Onhan sellaisiakin tapauksia, joissa lapset eivät halua olla sukunsa kanssa missään tekemisissä, vai kuinka paljon perintöäkin saisivat. Loppu päätelmänä siis, että rakkautta sukulaisiin ei voi rahassa määrittää. Ei puoleen, eikä toiseen.
Suskiin vertasin vain siinä kohtaa, että hän sai poikansa "takaisin" omaan elämäänsä, koska ei ollut antanut häntä adoptioon, ainoastaan sijoitukseen.
Kun antaa lapsensa adoptoitavaksi, pitää olla todella varma siitä, ettei koskaan tulevassakaan elämässä halua lasta itselleen eikä pitää mitään yhteyksiä.
Onhan täysi-ikäisellä adoptoidullakin toki mahdollisuus selvittää oikeat vanhempansa, mutta useimmin siihen se taitaa jäädäkin.
aikuisena on enää vaikea mitään äiti-lapsi suhdetta ruveta luomaan, jos ei sitä ennenkään sellaista ole missään muodossa ollut.
vietiin tahtomattani heti laitokselta, näytettiin sektsilloin ja olisin halunnut poikani ja minut sijaiskotiin silloin, mutta PELAn puolesta poika oli jo "valittu muualle" jossa oli 2 tyttöä adoptoituna, saivathan jo nyt sitten pojan nämä rikkaat Pelan johtajan ystävät, vaikka sijariperhe olisi ottanut koko paketin ja adoptoineet poikani silloin!
Itse olin siellä sijariperheessäni lähes 8v sitten käytyäni kouluni ja arvatkaas kuinka kaipasin lastani ja enpä ole vieläkään nähnyt tai saanut tietää missä poikani on!
Eli tuo tapahtui v. 1995 jälkeen kun olisin päässyt haluamaani perheeseen silloin, pääsin heille sitten 1.6.-1996 kun olin synnyttänyt 30.3.-06 lapseni ja se oli pois otettu multa!
Suski ei antanut lastaan adoptioon eikä hän antanut lastaan sijoitukseen, lapsi otettiin häneltä sijoitukseen vastoin hänen tahtoaan.
Suskihan oli niin nuori, alaikäinen, että ei hän juoppo ole voinut olla, ei kertakaikkiaan ole ehtinyt alkoholisoituakkaan siihen ikään mennessä, ja Suskin poika ei ollut FAS eikä mikään muukaan vaurioitunut vauva, vaan menestyi koulussa hyvin. Sijaisvanhemmat saivat pojan enemmän omakseen ja rakkaakseen kuin tavissijarit, sillä Suskihan kertoi, että sijarit kieltäytyivät palkkiosta. Siten he moraalisesti saivat lapsen melkein kuin adoptioon.
Siinä ei kuule ole Suskin ja pojan ihmisoikeuksia paljon operaatiossa otettu huomioon.
Se mitä Suskin elämässä tapahtui operaation jälkeen, ei todista sitä, että miten hän olisi äitinä ja ihmisenä viettänyt elämänsä, jos olisi saanut pitää lapsensa. Kyllä moni muukin siinä tuskassa olisi pulloon ja pillereihin tarttunut, kun vauva otetaan. Mieti, kumpi oli ensin, muna vai kana. Ja mitä seurasi mistäkin.
Aloittajalle vielä huomautan, että sijoitettu lapsi ilmaantuu perunkirjoitukseen muiden, myöhemmin synnyttämiesi lasten tavoin, oli omaisuutta jaettavissa tai ei.
Mielestäni ne lapset, joiden äidit ovat heidät vauvana antaneet sijoitukseen vapaaehtoisesti olisivat oikeutettuja itse sanomaan mielipiteensä haluavatko äidin mielenliikkeiden muuttuessa tulla enää tämmösen äidin luokse sijoituksesta.
Minusta nämä ovat kaikkein kuvottavimpia tapauksia lastensuojelussa, ja te kiittelette. YÖK.
kiitellä, kuin sitä, että äiti on edes tiedostanut tilanteensa, ettei hän pysty lapsesta huolehtimaan ja on halunnut kuitenkin turvata lapsensa hyvän hoidon.
Silti äiti ilmeisesti rakastaa lastaan ja haluaa säilyttää edes jonkun suhteen lapseensa, joten kätevintä on silloin sijoitus, väliaikaisesti.
Ymmärsin, että juuri siksi sijoitus, että äiti toivoo vielä kuntoutuvansa ja voivansa saada lapsen itselleen.
Miksi ei häntä saisi ymmärtää ja kannustaa pyrkimään parempaan?
enemmän minua yököttää sellaiset äidit, jotka eivät ymmärrä omaa tilaansa ja kyvyttömyyttään huolehtia yhtään kenestäkään, kun ei itsestäkään pysty.
Silti pitävät tiukasti kiinni "oikeudestaan" pitää lapsi, vaikkei ole tarkotustakaan lasta hoitaa kunnolla.
Lapset silloin joutuvat kärsimään kohtuuttomasti.
Pitää aikuisten pystyä myöntämään rehellisesti, jos ei heistä vanhemmiksi ole. Katsovat edes siinä kohtaa lapsensa parasta.
En usko, että kukaan kovin kevyin perustein lapsestaan luopuu, kyllä siihen on aina ihan hyvät perustelut.
Minusta kaikkein surullisimmat tapaukset ovat ne, joissa vanhemmat vapaaehtoisesti luopuvat lapsestaan. Jos pakolla viedään, niin lapsi kuitenkin tietää sisimmässään, että ei häntä annettu. Uskon, että se on pitkässä juoksussa lapselle parempi tieto kuin se, että hän on koko aika tyrkyllä, joko, joko, joko nyt olis sopiva hetki. Aivan järkyttävää tuputtamista, kun joudutaan omaa lasta vuosikaudet vanhemmille tuputtamaan.
Parempi se, että määrätään vaan ja että vanhempi vaikka kuinka huonona itseään pitäisi, ei vapaaehtoisesti suostu lupumaan lapsestaan.
Jokainen, joka sen tekee voisi miettiä miltä olisi tuntunut jos omat vanhemmat olis ruikuttaneet, että en ole kykenevä hoitamaan, annan sinut rakastaville vieraille ihmisille, enkö olekkin hieno äiti, voiko suurempaa rakkautta ollakkaan, kuin antaa sinut lahjaksi jollekin jolla ei omaa ole tai jolla on omiakin.
Naurettavaa retoriikkaa, ja erittäin vastuutonta ja vaarallista on sitä mitenkään puolustella.
Olen lukenut tuosta asiastasi aiemminkin jossain näistä keskusteluketjuissa ja tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan. Etkö saa tarinaasi julkisuuteen, vaikka sinne YLEN A-tuubiin tai vaikka johonkin lehteen koska on järkyttävää meille kaikille kansalaisille tietää, että noin on toimittu, eikä asiaa ryhdy kukaan viranomaisvalvoja selvittämään. Tarinan jättäminen sillensä ja Pelan osuuden ja virheiden painaminen villasella näin törkeässä nuoren äidin ja vastasyntyneen vauvan erottamisessa vielä niinkin äskettäin kuin vuoden 1995 jälkeen puhuu totalitarismista eikä demokraattisesta EU-valtiosta. Suomi oli jo sitoutunut noudattamaan kansainvälisten ihmisoikeussopimusten määräyksiä, joten katson että asialla on niin suuri kansallinen merkitys, että se voidaan julkaista nimettömänä.
Adoptoidulle pojallesi voisi olla hyväksi saada tietää, että äiti ei hylännyt häntä. Minkähän stoorin Pelan johtajan ystävät ovat pojallesi syöttäneet adoptioon ajautumisesta. Suomi joutuu maksamaan sinulle ja pojallesi korvauksia. Asia ei muuksi muutu vaikenemalla eikä Pela saa tehtyä tekemättömäksi. Vitkuttelu vain pahentaa Pelan silloisten toimenhaltijoiden osalta. Luulen, että heidänkin on helpompaa saada asia pois omaltatunnoltaan.
Hesari kirjoittaa:
"
Poliisi epäilee sosiaalityöntekijöitä avunannosta lapsikaappaukseen
Julkaistu: 5:00
Antti Tiainen
helsingin sanomat
Poliisi epäilee neljää Espoon sosiaalityöntekijää avunannosta lapsikaappaukseen. Lapsen äitiä epäillään lapsikaappauksesta.
Poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi, ja tapaus on edennyt syyteharkintaan.
Epäilty lapsikaappaus tapahtui tammikuussa 2006, jolloin suomalainen äiti ja Pakistanista Suomeen muuttanut isä kävivät käräjäoikeudessa huoltajuuskiistaa.
Vuodesta 1997 avioliitossa ollut pariskunta erosi 2005. Avioeron yhteydessä Espoon käräjäoikeus päätti, että vanhemmilla on yhteishuoltajuus: poika asuu äidin luona ja isällä on tapaamisoikeus.
Äiti kuitenkin haki pian yksinhuoltajuutta Espoon käräjäoikeudelta. Oikeudenkäynnin ollessa vielä kesken lapsen äiti pyysi käräjätuomarilta lupaa muuttaa maasta. Käräjätuomari kielsi muuttamisen kesken oikeudenkäynnin.
Espoon sosiaalitoimi kuitenkin maksoi äidin ja silloin 9-vuotiaan pojan muuton Ruotsiin harkinnanvaraisesta toimeentulotuesta. Mukana muutti myös tytär, joka ei ollut eronneen pariskunnan yhteinen.
Äidin ja lasten asuessa Ruotsissa yksi Espoon sosiaalityöntekijöistä kehotti, että he eivät tulisi takaisin Suomeen. "Sinä olet nyt Ruotsissa lasten kanssa etkä palauta (pojan nimi) minnekään. Me teemme sen lausunnon Ruotsin sosiaaliviranomaisten kanssa ja oikeus sitten päättää lopullisesti, missä poika asuu", yksi sosiaalityöntekijöistä kirjoitti sähköpostilla.
Isä kertoi, että näki lastaan viimeisen kerran 18. tammikuuta 2006. Hän sanoi saaneensa kerran yhteyden äitiin sähköpostitse, mutta sen jälkeen äiti lopetti vastaamisen viesteihin.
Isä teki rikosilmoituksen ja pyysi apua oikeusministeriöltä. Asiasta käytiin oikeudenkäynti Ruotsissa syyskuussa 2006. Siinä määrättiin, että poika on palautettava Suomeen. Äiti valitti tuomiosta hovioikeuteen Ruotsissa, mutta päätös ei muuttunut.
Isän mukaan Espoon sosiaalityöntekijät eivät suostuneet kertomaan isälle muuta kuin lapsen olevan Ruotsissa ja hyvissä oloissa.
Rikoksesta epäillyt sosiaalityöntekijät ovat poliisikuulusteluissa kiistäneet syyllistyneensä rikokseen. He ovat kertoneet tienneensä, että lapsi oli vanhempien yhteishuoltajuudessa.
Äidin mukaan lastensuojeluviranomaiset sanoivat, ettei hän saisi itse tehdä mitään, vaan he huolehtisivat kaikesta. Äiti kertoi, että "tuolta tasolta saadessani luvan, en voi itse syyllistyä mihinkään rikokseen".
Pakistanilaisisä kertoo, että hän sai tavata lapsen lopulta marraskuussa 2006 eli hän joutui olemaan lapsestaan erossa noin yhdeksän kuukautta.
Äiti on väittänyt olevansa ex-miehensä henkisen ja fyysisen väkivallan uhri sekä ex-miehen uhkailevan häntä ja manipuloivan lasta. Äiti on asunut noin viisi kuukautta lastensa kanssa turvakodissa vuonna 2004.
Isän mukaan väitteet ovat perättömiä, ja niillä on pyritty eristämään hänet pojastaan. Isä on myös kertonut, ettei Espoon lastensuojelu kuullut häntä neljän vuoden aikana perheen asioista eikä väkivaltasyytteistä.
Käräjäoikeus piti äidin pelkotiloja uskottavina, mutta oikeuden mukaan mitään näyttöä isän väkivaltaisuudesta ei ole esitetty.
Nykyään pakistanilaisisä on pojan yksinhuoltaja vanhempien yhteisellä sopimuksella, jonka lastenvalvoja on vahvistanut.
"
Lähde:
http://uutiset.msn.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Poliisi epäilee sosiaalityöntekijöitä avunannosta lapsikaappaukseen/1135241007019?ref=msn
Joten kyllä lapsen asioita sorkkineet saadaan vastuuteeseen väärinkäytöksistään nykyään. Ja syytä onkin, sillä muuten toimintatavat eivät puhdistu.
mistä tässä puhutaan.
Väikisin ei periaatteessa edelleenkään keneltäkään lasta oteta, jos on nähtävissä pienikin mahdollisuus, että omat vanhemmat pärjäävät, eikä lapsi ole mitenkään vaarassa, ei henkisesti, eikä fyysisesti.
Siinä voi lapsi parka joutua kokemaan todella kovia, suorastaan janoa ja nälkää, ennen kuin jotain kautta vihdoin tieto sossulaan menee tilanteesta ja ennen kuin sossut käyvät tilanteen toteamassa.
Hyvin usein vahingossa poliisien kotikäynnin yhteydessä saattaa paljastua myös lasten kammottava kohtalo.
Näitä kärsineitä lapsia on jo niin plajon ja aivan liikaa, ettei toivoisi heitä enää lisää.
Siksi on minusta erittäin järkevää, jos äiti tuntee itsensä ja luopuu ajoissa lapsestaan ja siten välttää lapsen turhat kärsimykset.
Näitä oman tilanteensa ja holtittomuutensa myöntäviä äitejä ei vain juurikaan ole.
Siis erittäin harvinaista. Päin vastaiset tapaukset ova enemminkin sääntö, kuin poikkeus.
Etkö ymmärrä, että lapset monissa perheissä todella kärsivät, mutta vanhemmat eivät vain halua heistä luopua, koska saavat lasten varjolla taloudellista etua.
Tämä kuulostaa karmealta ja joku varmaan taas yrittää väittää, ettei muka ole totta, mutta valitettavasti esimerkkejä on vaikka kuin, myös meidän sijareiden hoidossa, kaikkien kärsimysten jälkeen. Uskokaan jo, että vaikka ette itse ikinä voisi vahingoittaa lastanne, tai muutoin kaltoin kohdella, niin monet äidit voi.
Sullahan ne masennukset ja hankaluudet miehesi kanssa oli. Älä ollenkaan mielssäs kuvittele, ettäkö muillakin olisi sinun ihka omat kyvyttömyytesi. Mikset myönnä ettei sinusta ole vanhemmaksi, toisia vain jahtaat. Eikä kaikki vanhemmat ota punkkuakaan kuin sinä ja kaktus olette kertoneet ottavanne aina tilaisuuden tullen.
haluatko liittyä kännikerhoomme?
Meillä on aina niin hauskaa :D
vedetään aina, kun on vain pienikin tilaisuus.
mulla olisi ollut mieheni kanssa hankaluuksia.
Masennusta loppuun palamisesta kylläkin, mutta se ei johtunut ongelmista miehen kanssa, vaan aivan jostain muusta.
Ilman mieheni suurta huolenpitoa ja apua, tuskin olisin selvinnytkään, joten älä sotke asioita.
Muutoinkin asiattomaan kirjoitukseesi en olisi viitsinyt vastata, mutta joillekin uusille palstalaisille voisi jäädä niin täysin väärä kuva, joten halusin korjata.
Muutoin saat olla minusta ihan mitä mieltä haluat, mutta älä sotke faktoja.
Miten sossut uskaltavat luottaa äidin tarinaan isän uhkailuista, kun äiti itsekkään ei luota itseensä edes mitä tulee hänen kykyynsä äitinä.
Tässä näen mahdollisuuden virkavirheeseen.
Mitä jos vauvalta onkin perusteettomasti viety oikeus biologiseen isäänsä.
Eipä vauvana sijoitettua useinkaan enään sijoiteta bioperheeseensä. Se olisi kuin huostaanotto.
soosottele, kun et näköjään edes tiedä mistä puhutaan.
Muisteltiin yhtä tapausta, jossa äiti piti yhteyttä lapseensa myöhemmin kuntouduttuaan ja aikuisena, kun poika ajettiin pois kotoaan, muutti hän bio-äitinsä luokse.
ei häntä enää siinä vaiheessa mihinkään "sijoitettu".
Pointti olikin siinä, että jos lapsi olisi adoptoitu, ei olisi yhteydet äitiin enää olleet olemassa, eikä äiti olisi voinut pitää yhteyksiä poikaansa, kuten nyt.
Tiedän, että adoptiolapsilla on lupa saada tietää vanhemmistaan ja tavatakin, jos vanhemmat suostuu, mutta jos se on ainut yhteys, niin melko jäykäksi ja kylmäksi jäänee.
Siinä siis ero sijoituksen ja adoption välillä.
joka ainoan sanan tuosta sinun tekstistäsi. Näitä kokemuksia on meilläkin että ja huostaanotetutlapset tulevat taistelemaan näiden ongelmien kanssa loppuikänsä.
Sitäköhän nuo monet bioäidit eli lastensa vahingoittajat haluavat. Eivät kait ymmärrä mitä teoillaan saavat aikaan.
kannalta ja vauvankin kannalta. Oman isän perheessä oli aikanaan 8 lasta, jäivät sotaorvoiksi isänsä eli ukkini kaaduttua sodassa. Äitinsä eli mummini ei jaksanutkaan yksin ja tosi köyhissä oloissa vastuutaan kantaa yksinhuoltajana, silloin kun ei sossukäsitettä tainnut olla olemassakaan, ruokaa oli, jos itse jaksoi kasvattaa ja rikkaammat naapurit antoivat kun teki heille työtä vastapalveluksena. Isäni muisteli aikaa ilman sen suurempaa katkeruutta, kahden huoneen torpassa asustivat, yrittivät kuulema nukkua mahdollisimman lähekkäin toisiaan, kun lattiallakin pissapotta jäätyi talvella, pienet lapset ei osanneet hyvin uuneja lämmitellä omin päin, äitinsä oli löytänyt jo uuden miehen heti kun rintamalta tuli tieto isänisän kaatumisesta. Ja tämä mies taas ei halunnut uuden naisen mukana 8 lasta. Niin lapset sit asuivat yhden kokonaisen talven keskenään, isäni oli vanhin, eli silloin 9-10 vuotias. Sukulaiset samasta kylästä toivat ruokaa jos muistivat ja isäni oli hevoskuskina naapureille, että sai toisillekin lapsille ruokaa. Tuli kevät ja suuri HUUTOKAUPPA, jossa nämä lapset sitten kaupattiin rikkaammille, heidät haluaville. Eli heistä tuli huutolaislapsia. Osa pääsi Ruotsiin asti, ja onkin elänyt sitten siellä koko elämänsä. Kaikki muut kaupattiin,paitsi isäni, jonka siltä kohtalolta oli pelastanut sukulaisrouva, jolle isäni niinikään oli sen talven tehnyt hevoshommia. Huutokauppa-aamuna tuo rouva oli ilmestynyt lasten luo, ottanut isää kädestä ja sanonut että sinä olet minun poikani, sinua eivät vie. Niin isä sitten mukisematta siirtyi heidän pojakseen, mitään virallisia adoptioita, sen kummemmin kuin perintöoikeuksiakaan sitten ei ollut koskaan. Saivat hyvän työntekijän hänestä, ankaran kasvatuksen, mutta isä on aina ollut kiitollinen siitä että hänet otettiin sinne, ruokaa ja vaatteita kuitenkin oli. Se oli sen ajan sijaisperhe. Ja ennen sai lapsilla teettää töitä niin paljon kuin huvitti. Heitä ei edes oma äiti tullut pelastamaan tältä kohtalolta, olihan hänellä nyt uusi onni. Isäni on ainoa, joka äitiinsä muodosti aikuisena sitten kuitenkin ihan hyvän suhteen, eli jollain lailla antoi anteeksi sisarustensa ja itsensa kurjan kohtalon.Ja äitinsä osoitti kyllä kiitollisuutta kaikin tavoin hänelle. En puhu rahasta ja omaisuudesta sitten ollenkaan. Koska sitä ei ollut. Muut lapset eivät koskaan halunneet äitiänsä oikeastaan nähdäkään. Joskus lapsena muistan kuinka isä näki painajaisia tuosta lapsihuutokaupasta, jossa uuden äitinsä kanssa oli läsnä. Kuulin kuinka hän huusi "voi Maija rakas..." sitten herkällä hetkellä kertoi enemmän tuosta tilanteesta, kuinka hirveä näky oli, kun yksi pienemmistä sisaruksista huusi itkien, että "älä jätä minua näille ihmisille". Mutta mitäs teit, ei ollut pienellä pojalla valtaa isoihin ihmisiin. Joten kyllä kun isäni tarinaa olen kuunnellut, ja osittain siksikin antanut itse toisen lapselle perheen, ihan hyvä olo on minulla, miten hyväksi olot meillä täällä nykyään ovat muuttuneet. Sijaislapsillakin on ihmisen arvo ja asema, lapsia ei tosiaan enää viedä noin vain ja käytetä orjana. Hakkaamisesta puhumattakaan. Ja biologiset vanhemmat saavat tavata heitä säännöllisesti ja suhdetta tosiaan pidetään yllä. Ja työttömyyden, köyhyyden varalle on sosiaalihuolto ja toimeentulotuki ja työttömyyskorvaus. Tämä kaikki vain ihan pohdinnaksi, jotta osaisimme arvostaa mitä meillä on.
tekstistä puuttuu osa, jossa totesin, että kyllä nykyään on sentään hyvin asiat niin vauvan kuin äidinkin kannalta, jos vertaa sota-aikaankin.
mukaiset sijoituspaikkojen kilpailutukset, joissa kunnat sijoitttavat lapsia hinnoiltaan halvimpiin paikkoihin.
kuitenkaan lapsia, kuten vanhan ajan huutokaupassa. Siinä on vissi ero ja kyllä Suomessa on niin hyvin sosiaaliturva ja lastensuojelukin verrattuna entisiin aikoihin, että kehtaavat biovanhemmatkin valittaa! Kyllä siinä on ollut isäni sukupolvellakin ihmettelemistä, että miten ihmisoikeudet ja lastensuojelu kaiken muun sosiaaliturvan ohessa on hienosti hoidettu, ei olisi silloin tälläisestä voineet perheet ja huutolaislapset ym. vähäosaiset kuvitellakaan.
vaan systeemi ihmishuutokaupassa oli aivan sama kuin nyt. Lapsen sai hoitoonsa se perhe, joka sen halvimmalla teki. Silloin vaan tarjokkaat olivat yksittäisiä lapsia (vammaisia, vanhuksia), nyt kunnan lapset yleensä ja nykyisin tarjouksien tekijät ovat perhekoteja ja laitoksia.
Se, joka suostuu halvimmalla hoitamaan, saa tehtävän. Ongelma on sama, kuin ennenkin, onko sillä, jolla on pienimmät resurssit, oikeasti tarjota paras mahdollinen hoito. Pienimmät resurssit on nykyään sijaisperheillä, joita ei kilpailuteta, mutta niitä ei riitä kaikille tarvitseville. Kunnon palkkiot ja eläkkeet vaativasta hommasta, lisäisi tarjokkaita.
olivat kunnilta lapsia, vammaisia ja vanhuksia hoitoonsa ottaneille päin. Eli hoitaja ei osatanut, eikä maksanut, vaan kunta osti hoidon lapselle. Hoito tosin oli kovaa työtä ja ilman palkkaa.
työtä mm. maatiloilla hoidettavalle itselleen.
enää lastaan nähneet sen jälkeen monessakin tapauksessa. Nykyäänhän heillä on kaikki oikeudet, vaikka joskus miettii kyllä että katotaankohan tässä taas lapsen vai vanhempien parasta?
oli varmaan toisaalta onni päästä johonkin varakkaaseen perheeseen tai edes sellaiseen,jossa sai ruokaa ja lämpimän asumuksen. Nyt se on sitten tämä sijaisperhetoiminta.Nyt ei osteta "omaksi ",vaan saadaan siitä työstä palkkaa. Nyt lapsia ei voi pitää omina,se voi ehkä olla heikompikin puoli siinä.lapset silloin kuuluivat jonnekin,nyt eivät kuulu sijaisperheesee omina. Vai ovatko sinun sijaislapsesi "omia" ? Siis saavatko saman aseman,kuin omat.En usko,että nämä asiat ovat vertailukelpoisia,mutta uskon ja toivon,että lapsia pidetään kuin omia.Olisiko sinulla halu ottaa omaksi lapsi,silloin sinulle ei maksettaisi. Ennen lapsien ottaja maksoi,vähän niin kuin nyt adoptio.Adoptiolapset yleensä pidetään omina,sijaislapsesta voi luopua.Vai voiko?Vaikeita asioita joka tapauksessa. Syyt ovat kovin erilaiset nyt ja sota-aikaan.
aina tilanteesta riippuen.
Kun on lapsen hyvinvoinnista ja arkisista asioista kysymys, en koskaan ajattele, että lapsi ei ole omani, paitsi, ehkä siten, että oman kanssa ei tarvitsis olla niin tarkkana, koska lapsiamme ja meitä tarkkaillaan, esim. pukeutumisen suhteen.
Arvostellaan aivan eri tavoin, kuin omien kanssa.
Kun sij.poikamme oli luikahtanut ilman takkia pysäkille, syksyllä milloin oli jo kylmä ja takki tarpeen, niin naapurit kysyivät häneltä, että eikö äiti antanut sinulle takkia.
Normaaliperheen lapselta olisi kysytty, että kuinka et ottanut takkia, kun näin kylmäkin on.
Sij.lasten kanssa on niin monta muuta tekijää, joiden vuoksi ei voi "unohtaa" koskaan, ettei lapsi ole oma. Lasten omat biot ja kummit jotka vieraita meille, sossut ja muut, joten ei pääse kuvittelemaankaan, että normaalia perhe-idylliä vain elettäisi.
Jopas tulikin tappelua.
En jaksa taistella, olen taistellut tarpeeksi.
Olen Onnellinen, että päätin synnyttää Vauvan.
Olen Onnellinen, että Vauvallani on Perhe.
Tuskimpa se niin menee, että Vauvani aikuisena antaa Vauvansa pois, vain siksi, että minä annoin hänet.
Perhe on valmis adoptoimaan Vauvan ja Vauvallani tulee olemaan perintäoikeus tähän Perheeseen jo muutenkin, ihan vain erillisillä sopimuksilla, MUTTA en usko että Vanhemmat kuolevat vielä vuosiin vuosiin vuosiin.
Tottahan moni pitää minua mielenvikaisena, kun annoin Vauvani pois, noin vaan, ilman pakkohuostaa. Itse olen ajatellut usein samaa -Raskausaikana. Nyt olen vain varmempi, että olen tehnyt Oikean ratkaisun.
En ole hakemassa Vauvaa takaisin, en nyt enkä 18 vuoden päästä. Vauvani Koti ja Perhe on sielä missä hän asuu.
Tapaan Vauvaa 1krt/kk.
Mitähän muuta siellä listalla olikaan?
No, en muista niitä tässä, mutta kuten sanoin:
Kaikki olemme Onnellisia.
(joo, kyllä tiedän saman myös Vauvasta, kyllä hän olisi muutoin vain alakuloinen ja passiivinen. Reipas pieni ihminen hänestä on kasvanut)
Kiitos Vauvani Vanhemmille.
Kierretäänkö tossa jotenkin adoptiovanhempien kriteereitä, kun ensin nämä on vauvan sijareina ja sitten nämä samat tietenkin saavaat adoptoida tuon vauvan (mikäli isän suostumus tulee).
Jos pariskunta esim. muuten olisi liian vanha saamaan enää vauvaa adoptoiduksi lain mukaan ja Suomen käytäntöjen mukaan, niin tuolla tavalla he sen sitten kai saavat.
Onko tämä myös sitten sellainen nyt mitä on alettu puhua termillä "avoin adoptio", jota tässä valmistellaan, kun äiti, joka ei aio lastaan ottaa itselleen vaan tähtäimessä on adoptio, kuitenkin tapaa lasta 1 krt/kk. Mitä mieltä siinä on?
Aloittajalta en kysy, vaan jos joku adoptiolakimies tulkkais. Luulen että se kiinnostaa paljon esim. pitkissä adoptiojonoissa roikkuvia pariskuntia.
toteutukseltaan vaikuttaa, siis siltä "avoin adoptio" tyyppiseltä.
Minusta se on hieno keksintö, kun tiedetään, kuinka kiihkeästi adoptiolapset kuitenkin haluavat tuntea juurensa ja tietää mahd. paljon syntymä äidistään, niin tällä systeemillä lapsi ei joudu paitsioon, vaikka oma äiti ei hän haluaisikaan pitää.
Tässä toteutuu edes lapsen perusoikeus.
Erikoinen kuvio joka tapauksessa. Mikä takaa, että äiti edelleen saa lastaan käydä tapaamassa, kun adoptio on toteutunut.
Sen jälkeen vanhemmat päättävät missä mennään.
Mun käsityksen mukaan, Amerikassa kun on käytössä tää avoin adoptio systeemi, niin siellä äiti saa valita vanhemmat lapselle ja hänelle kerrotaan kyllä lapsen kuulumisia, mutta en tiedä saako ne äidit enää tavata lastaan, ainakaan ihan säännöllisesti, kuten tässä meidän esim. tapauksessa, epäilen.
että asiat menee hyvin! Oot kyllä uskomattomin vänkääjä mitä täällä tapaa.
Onnea vaan Vauvalle elämään!! Hänestä kasvaa varmasti viisas ja ajatteleva aikuinen ja varmasti osaa arvostaa sinuakin, kun olet hänet hyviin oloihin luovuttanut!!
että sinua on höynäytetty pahan kerran. Puhuiko sossu odotusaikanasi lapsettomista hyvistä pariskunnista joita voisit auttaa tai ettet pystyisi huolehtimaan lapsesta. Tai ettei sinulla olisi tukiverkkoa tarvitessasi auttamaan. Kiltti tyttökö olet ja et osaa sanoa eitä. Oletko itse hoivan nälkäinen ja nämä adoptioperhekö ja sossu sitä hoivaa lupasivat.
Mieti asiat ainoastaan itsesi kannalta, mikä tuntuu oikealta sinua itseäsi ajatellen. Ei lapsen tai lapsettoman pariskunnan tarpeista. Lapsen hoitamisen kyllä oppii kun tekee ja neuvolan ohjeita noudattaa. Sellaista se on kaikilla äideillä ensimmäisen kanssa. Miten olisit jotenkin kyvyttömämpi sellaiseen minkä kaikki muutkin joutuvat alusta pitäen vähin erin opettelemaan.
Tahdot väkisinkin nähdä asiat negatiiviselta puolelta.
Onko elämäsi erittäin rankkaa sen tähden?
Avoin adoptio?
"Liian vanhat" vanhemmat eivät saa edes sijoitukseen pieniä Vauvoja!
Adoptio-oikeus on jokaisessa pitkäaikaisessa sijoituksessa.
Jokainen sijoitus on vain määrä-aikainen.
Kun odotin vielä Vauvaani, ehdotettiin minulle adoptiota, lähinnä vain perintäoikeudella, eli kyse silloinkin VAIN rahasta!
Minun ja Vauvani kohdalla nyt kävi näin hyvin, että löysimme Vauvalleni kodin (Hän oli ollut tuota ennen 3kk vastaanottokodissa).
Kun Vanhemmat ovat valmiita puolin ja toisin pitämään yhteyttä, ei sen luulisi olevan ongelma?
JOS tahtoo kylvää jokaisesta asiata ongelman, kuten Sinä tunnut Helinä tekevän, uskon että elämäsi on erittäin vaikeaa.
Luojalle kiitos, että kohdallamme ei ole näin.
Minä olen Äiti.
Äiti joka tahtoi Vauvalleen parasta.
Vauva tuntee minut, ja kuten maalaat piruja, hän myös joskus Vihaa minua, kun annoin pois, mutta lopulta hän ymmärtää että tein tämän kaiken Rakkudesta.
Eniten katuisin JOS olisin tehnyt abortin!!!
Emme olisi koskaan nähneet hänen ensi hymyään, emme ensi askeliaan!!
Toteamus Sinulle Helinä:
•Jos olet tehnyt abortin ja ajttelet edelleen tätä lasta, teit väärän päätöksen.
•Jos et ole saanut lapsia yrityksistä huolimatta, älä pilaa muiden lasten elämää.
•Jos olet saanut keskenmenon tai synnyttänyt kuolleen lapsen, älä vie muilta lapsilta onnea.
Esim. joissain yritys, jonka tehtäväksi osavaltio on antanut lasten sijoittamisen ja adoptoinnin valitsee maksimissaan kahden vuoden kuluttua sijoituksesta, elleivät vanhemmat ole kuntoutuneet, lapselle adoptiovanhemmat. Avoimessa adoptiossa, minulle tutussa osavaltiossa, vanhempi tapaa lastaan sovitusti ja adoptiovanhemmille maksetaan kulukorvaukset state-moneysta eli osavaltion kassasta. Avoin adoptio siinä osavaltiossa on kuin sijoitus meillä, mutta lasta ei voida ottaa adoptioperheestään pois. Perimisoikeuskin määrätään haluttaessa testamentilla.
Kyse ei ole ollut kenenkään painostuksesta, muuhuin kun aborttiin.
Sain tapaamisen sossuun joka hoitaa Adoptiot vasta pitkälle raskauden edettyä.
Minulle ei kukaan luvannut mitään.
Alusta asti odotettiin että teen abortin.
Minulle kerrottiin, että adoptio on lopullinen, eli tapaamisyhteys Vauvaan katkeaa heti.
Vauvani syntyi sektiolla, raskausdiabeteksen takia.
Muistan kummastelevat äänet ja kysymykset "tahdotko nähädä vauvan"
Kenellekään tuolla huoneessa ei oltu kerrottu tilannetta ennen, heille vain yhtäkkiä sanottiin "Adoptioäiti"
Tottakai minä tahdoin nähdä Vauvan.
He vastasivat:
"Anteeksi, heille oli annettu tieto, ette edes tahdo nähdä"
Laitoksella hoitajat olivat kokoajan erittäin ymmärtäväisiä. He kysyivät kokoajan (kun vauva oli päässyt sokeriosastolta) että olenko Vauvan kanssa.
Turha kai sanoa että olen sen kokoajan itkenyt?
Uskon, että jokainen Äiti epäilee minua, mutta..
Jos Teille joskus tulee vastaan samanlainen elämäntilanne ymmärrätte.
En toivo kelleen sitä mitä itse olen kokenut.
Mutta RAKKAUS!
Se on asia josta ei voi väitellä.
mielenkiintoisen näkökulman.
Jos nyt unohtaisimme tämän ko. tapauksen ja tarkastelisimme asiaa laajemmin, niin tuolla keinoin kyllä onnistuu pääsemään pitkien adoptio-jonojen ohi.
Vaikka ehkä tämä tapaus olisikin vain onnellinen sattuma, että siarit haluavat lapsenb oikein adoptoida, niin kyllä tällä systeemillä voi tavallaan systeemiä kiertää ja ohittaa normaalit adoptio-koukerot.
Sikälis Hellu huomasi monelle varmaan tärkeänkin "porsaanreiän" adoptio menettelyissä.
Luulen, että aika monikin on tätä kiertoteitä jo käyttänyt. Joko ihan tietoisesti siihen pyrkinytkin, tai sitten vain sijoituksen kestäessä päätynyt adoptoimaan sijoitetun. Kuitenkin, olkoon alkup. syy mikä tahansa, niin hyvän kiertotien tällainen tarjoaa.
Siihen en ota kantaa, että onko hyvä vai paha ja mitä pahaa siinä voisi olla, mutta ...
Totta.
Kuten sanoit, voidaan ohittaa jonot.
Meidän kohdalla en usko jonotuksien ohittamiseen.
Vauvani Perhe on ollut vuosia jo tukiperhe, ja tämä tukilapsi tietää myös Vauvasta.
Eli tukilapselle on kerrottu jo tulevasta vauvasta ja toivotaan edelleen jatkuvuutta.
Tukilapsi on mukana edelleen.
Ymmärrän, ettei kaikki mene aina niin hyvin, ja myönnänä etten juurikaan piitannut aluksi tästä tukilapsesta. Minulla meni oma-aika siihen että piittasin vain omasta Vauvasta.
Jos minulle nyt sanottasiin "Voitko tavata tämän meidän tukilapsen" niin vastaus olisi "Ehdottomasti".
Mutta heillä ei ole lupaa esitellä, eikä edes nimeltämainita tukilstaan/lapsiaan.
Me tapaamme ehkä jokukerta =)
en halunnut ottaa kantaa juuri tässä sun tapauksessa, vaan ihan yleiseltä kannalta, mikäå on lopulta aika mielenkiintoista.
Voipi olla, että sunkin lasta olisi ollut tosi moni adoptiovanhemmaksi haluava ollut halukas ottamaan, joten joissain tilanteissa voi heitä ajatellen olla katkera pala niellä tuollaiset "ohittajat".
Mutta kuten totesin, en vertaa sun tilannetta nyt tässä mihinkään.
Minä taas uskon, että elämä on kaikille vaikeeta, jos ei ole selkeitä ja lapsen oikeusia noudattavia lakeja ja jos niitä lakeja ja marssijärjestystä ei noudateta. Siitä tässä on kyse.
Pelkäänpä, että teidän tapauksessa ei ole kertomuksesi perusteella toteutettu lapsen oikeuksia. Edelleen höpötät, että lapsella on koti, mutta vieläkään ei ole selkoa hänen tulevasta asemastaan siinä kodissa. Et ole ollut rakkaudessasi tarpeeksi jämäkkä, jotta ilmaan ei olisi jäänyt roikkumaan niin paljon epämääräisiä kysymyksiä ja järjestelemättömiä asioita lapsesi asiassa.
Nyt ei vauvaasi koskevat ratkaisut ole yksin sinun vallassasi, ja siinä olet ottanut huomattavan riskin. Ihmettelen.
Olet ilmeisesti hyvin nuori, etkä ihan ymmärtänyt mitä äitinä oleminen on? Sinä olet AINOA äiti vauvallesi!
Tulee aika, jolloin ymmärrät mitä olet tehnyt. Et saakaan lastasi noin vain pois? Siinä tulee kova hätä eikä olo tunnu enää onnelliselle. Kaikkea muuta.
Sitten kun sinulla on lapsesi kasvun myötä "murkku-ikäinen" ja saat hänen syytöksensä hylkäämisestä päällesi, et TOTISESTI ole onnellinen.
Mieti voisitko ottaa lapsen pois perheestä, jonne hän ei kuulu.
Se olisi helpompaa mitä aiemmin kotiutuminen järjestyisi.
Vieras ihminen on aina vieras, vaikka kuinka kiintyy vauvaan ja rakastaa häntä.
Vauvalla on vain yksi äiti!
minun lapseni oli vain muutaman vuoden vierailla, mutta nyt olemme käyneet läpi hylkäämissyyttelyä jo 6-vuotta.
Kamalaa huutoa ja suoranaista raivoa on tullut nuoren suusta ja mä olen välillä itkenyt, välillä pitänyt etäisyyttä ja taas yrittänyt puhua.
Nyt alkaa helpottaa....
Sain kuulla: et rakastanut mua, olit itsekäs, ääliö, ei oikea äiti voisi tehdä tuollaista (siis antaa sijoitukseen), miksi synnytit mut, mikset hylännyt kokonaan (adoptio), mä kärsin tästä ja tästä koska sä teit niin ym, ym,
Joskus kannattaa esittää naivia ja vähän yksinkertaista saadakseen haluamansa. Silloin herää ajatus, että sossutantta on se, jota huijataan.
Se on tosi helppoa lastensuojelussa, kun tämä sossutantta tuntee itsensä niin taivaksi ja asiansa osaavaksi, kun vaan osaa oikeesta narusta vetää ja esittää avutonta. Tosin, veronmaksajat maksavat viulut.
kumma kun suomen sosiaalityöntekijät eivät pysty jo järjestämään adopitoita kuntoon kun jonot vaaan kasvavat vauvaa haluavia. minulle kelpaisi sijaisvauvakin. omanikin on sijoitettu kun sosiaalitoimi niin määrää. mielelläni hoitaisin myös sioitettuja lapsia, ja varmaan sen vielä teenkin.
En ole nuori.
En ole naiivi.
En esitä onnetonta.
Otan vastaan Vauvan syytökset, mutta uskon vakaasti, että vauvani saa sen rakkauden ja kasvatuksen perheessä jossa hän elää -hamaan tulevaisuuteen saakka.
Lapsilla on toki vain yksi Äiti, mutta se Äiti ei ole aina se joka voi antaa edellytykset onnistuneeseen elämään. -muun kuin syntymän.
Jos en olisi tippaakaan välittänyt tai rakastanut, olisin tehnyt abortin, tai vaikka narkannut koko raskauden.
Kun tapasin nämä tulevat vanhemmat, tiesin heti, että ratkaisuni on ollut oikea.
Ymmärrän sen, että suurinosa ihmisistä pitää asiaa täysin järjrttömänä, kuka nyt antaisi vauvaansa pois, mutta onhan näitäkin nähty, kun ollaan väkisin leikitty kotia..
JOS olen pilannut vauvani elämän, synnyttämällä hänet, en voi olla kuin pahoillani.
Mielestäni on tärkeintä, että koen sydämessäni tehneeni oikein.
Se ei todellakaan tarkoita, että nauran ja hypin riemusta kokoajan - itseasiassa taistelen hengissäpysymisestäni joka päivä - toisinaan tekisi mieli vain luovuttaa, mutta sen aika ei ole nyt.
Pahoittelen jos olen loukannut Äitikaavaa, mutta joskus on toimittava ajatellen lasta/lapsia, eikä vain niin, että muut katsovat "Voi kuinka kiva koti, voi kuinka kiva lapsi, voi kuinka hyvin teillä menee."
Joulu tulee, lahja on Vauvalle ostettuna, vien sen hänelle. Eikä mikään 1000€ lahja, vaan pieni lahja joka kertoo, että rakastan kaikesta huolimatta.
Voimia jokaisen päivään =)
ja mikset ottas vastaaan ku veronmaksajat kustantaa, lapses hoidetaan ku kuninkaallisten kersat, imettäjät erikseen ja kaikki ilmatteeks rahvaan kustannuksella. ovela muija!enkä todellakaa moiti sua vaan kehun!siunausta sulle ja tee muitaki lapsia meitä on jonossa ottajia ku palkkaa saa hoitamisest!