Olen

niin rakastunut vinttareihin ja erityisesti galgoihin, mutta harmi kun en sellaista varmaan koskaan saa omistaa, kun ei ole mahdollisuutta antaa juosta vapaana :(
8741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jos muutamankin kerran kuussa pääset (kunnon) metsään 2-3 tunniksi, ja toisinaan vaikkapa koirapuistoilemaan, tämä riittää kyllä. Vinttarit ovat kovin rauhallisia ja sopeutuvaisia.

Äänestä
  • Tuo epäsäännöllinen vapaanapitäminen vaan on varmin tapa rikkoa vinttikoira. Pienikin pyrähdys lähes päivittäin on parempi kuin revitys harvoin.

    Energiaa kerännyt koira juoksee helposti itsensä rikki, ja toisekseen, sen lihakset ja koordinaatiokyky ei kehity noin harvoilla juoksukerroilla, jolloin taas onnettomuusriski kasvaa. Kehittymättömät lihakset myös kipeytyvät pahasti tuollaisesta yhtäkkisestä kolmenkin tunnin metsäilystä.

    Vinttikoirat ovat sprrinttereitä, eivätkä tarvi monituntisia lenkkejä, mutta niille on lyhyet pyrähdykset tärkeitä.

    Äänestä

Varmaan sulla on mahollisuus hankkii jokin vinttikoira tulevaisuudessa lemmikiks. Muutat tulevaisuudessa jonnekin koirapuiston läheisyyteen. Sinne monet vie vinttikoiransa tyydyttämään liikunnantarpeitaan. Vinttikoirille riittää liikunnantarpeeks vapaana juoksentelu muutaman kerran päivässä, eikä niiden tartte purkaa energiaansa kun 15-30 minuuttii kullakin kerralla. Vinttikoiria voi käyttää myös metsissä juoksentelemassa, jos ei oo liikennettä lähellä sekä jotkut vinttikoirat naittii jopa uimisesta tai pellolla heitetyn frispiin kiinniotosta. Isojenkin vinttikoirien kanssa voi asusustella vaikka kerrostalossa, sillä sisätiloissa niiden käyttäytyminen on tuiki rauhallista. Kotonaan ne käpertyvät nurkkaan tai jonnekin muualle rauhaisaan paikkaan tarkkailemaan kodin tapahtumia, kunhan ne ovat vain saaneet riittävästi liikuntaa. Tämä herättää varmasti vastaväitteitä, mutta paljon niitä vinttikoiria asustelee myös kaupungeissa ja kerrostaloissa. Ei saa luopuu haaveistaan, jos on pienikin mahollisuus niitä toteuttaa, joten älä nyt luovu niistä vinttikoirahaaveistas.
T: Sussex spaniel

Äänestä
  • Asuin kerrostalossa kun sain ensimmäisen venakkoni. Pennusta asti hän sai juosta talon reunamilla ja oppi että sai juosta joka päivä vapaana (n.10-15min kerrallaan), joten hän tiesi että pihalle kun mennään voi olla irti ja tulee luokse kutsusta, koska sai aina juosta. Sain sitten toisenkin ja vanhempi opetti hänelle saman tavan. Tietysti olin tarkkana ettei tule autoja ja talon ihmiset hyväksyivät asian, että koirani juoksevat irti. Sekin on tärkeää että kysyy luvan ja käytin aina ensin koirani kakalla ja lämmittelylenkillä enne irti pääsyä. Naapurit jopa tulivat katsomaan kun rakkaani kirmailivat vapaana. Tärkeimmät lenkit kyllä teimme metsässä joka oli jonkin matkan päässä ja menimme sinne autolla joka toinen päivä ainakin. Bortzoini elivät 13 vuotiaiksi onnellisina, vanhuuteen sitten kuolivat.

    Äänestä

  • entinen borzoi emäntä kirjoitti:

    Asuin kerrostalossa kun sain ensimmäisen venakkoni. Pennusta asti hän sai juosta talon reunamilla ja oppi että sai juosta joka päivä vapaana (n.10-15min kerrallaan), joten hän tiesi että pihalle kun mennään voi olla irti ja tulee luokse kutsusta, koska sai aina juosta. Sain sitten toisenkin ja vanhempi opetti hänelle saman tavan. Tietysti olin tarkkana ettei tule autoja ja talon ihmiset hyväksyivät asian, että koirani juoksevat irti. Sekin on tärkeää että kysyy luvan ja käytin aina ensin koirani kakalla ja lämmittelylenkillä enne irti pääsyä. Naapurit jopa tulivat katsomaan kun rakkaani kirmailivat vapaana. Tärkeimmät lenkit kyllä teimme metsässä joka oli jonkin matkan päässä ja menimme sinne autolla joka toinen päivä ainakin. Bortzoini elivät 13 vuotiaiksi onnellisina, vanhuuteen sitten kuolivat.

    Älä nyt ihmeessä viitti ihan puutaheinää täällä höpötellä!!Vinttikoiraa ei missään nimessä saa koskaan pitää vapaana missään autojen ym. vaarallisten esim.junien lähellä.Vinttikoira saattaa milloin vain lähteä pupun,linnun tai ihan vain lentävän lehtisen perään!!Siinä ei auta se,että se joskus tulee luokse pyydettäessä.TOI SUN KIRJOTUS OLI TÄYTTÄ PAS***!!!Älkää uskoko tollasta kirjotteliaa!!Vinttikoirat tulee pitää remmissä AINA muualla kuin kaukana asutuksesta ja liikenteestä.(Esim. metsässä tai aavalla alueella poissa taajama-alueelta)

    Äänestä

  • mklfkngn kirjoitti:

    Oli kyllä järkevä korjaus toisen viestistä. Hyvä, että huomautit.

    Äänestä

  • mklfkngn kirjoitti:

    Älä nyt ihmeessä viitti ihan puutaheinää täällä höpötellä!!Vinttikoiraa ei missään nimessä saa koskaan pitää vapaana missään autojen ym. vaarallisten esim.junien lähellä.Vinttikoira saattaa milloin vain lähteä pupun,linnun tai ihan vain lentävän lehtisen perään!!Siinä ei auta se,että se joskus tulee luokse pyydettäessä.TOI SUN KIRJOTUS OLI TÄYTTÄ PAS***!!!Älkää uskoko tollasta kirjotteliaa!!Vinttikoirat tulee pitää remmissä AINA muualla kuin kaukana asutuksesta ja liikenteestä.(Esim. metsässä tai aavalla alueella poissa taajama-alueelta)

    koiratkin ovat yksilöitä ja usein omistajat oppii ne tuntemaan. Joten jos luottaa ja luoksetulo on varma, pidä sinä suusi kiinni!

    Äänestä

  • itsekin puhut kirjoitti:

    koiratkin ovat yksilöitä ja usein omistajat oppii ne tuntemaan. Joten jos luottaa ja luoksetulo on varma, pidä sinä suusi kiinni!

    Aivan niin, koiratkin ovat yksilöitä. Mutta aina ei kannata luottaa liikaa. Liiallinen luottamus tuottaa usein liiallisen pettymyksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

---- kirjoitti:

niin rakastunut vinttareihin ja erityisesti galgoihin, mutta harmi kun en sellaista varmaan koskaan saa omistaa, kun ei ole mahdollisuutta antaa juosta vapaana :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu