ja muut kaltaisensa naiset tajuavat, että valkaistu tukka, silikonitissit, kasa pakkelia naamassa, tekorusketus, paljastavat vaatteet ja itsensä jakaminen eivät tee kenestäkään "glamourimpaa" ja ihanampaa? Milloin he ymmärtävät, että itsensä kehittämistä ja lapsuuden traumojen paikkausta kannattaa kokeilla jollain aivan muulla tavalla? Kaikkein raivostuttavinta on se, että he luulevat että heille ollaan kateellisia. Kateus ei todellakaan ole yleisin tunne, josta halveksunta tuollaisia naisia kohtaan kumpuaa.
Milloin Henna
Kliseisiin kyllästynyt
71267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tällaiset tukiaiset, janatuiset ja kalinaiset ovat ihan oikeasti erittäin rumia naisia. Mistä hiivatista ne ovat saaneet päähänsä esiintyä seksipommeina? Ainakin jää pahasti suutariksi. Kuka niille on mennyt valehtelemaan? Hölmöt sukunimetkin yhdistävänä tekijänä.
Tällaiset hiukan säälittävät naiset tarvitsisivat median suojelua, kun eivät itse osaa itseään suojella.
Lehdet ja Tv kuitenkin ovat haukkana nostamassa heitä esiin, jotta lukijat/katsojat saisivat tuntea itsensä paremmiksi.
Hävettävää olisi muillakin kuin näillä tytsyköillä, joita ei voi kun sääliä.
Siis järkkyttävä ilmestys ja neidillä ikää vasta 19! Näyttää totisesti yli kolmikymppiseltä. Ku tuli Henna taloon, siihen loppu minun BB:n katselu, ainoastaan sunnuntai lähetykset ja finaalin katson enää.Siis hirveitä naisen "malleja"! YÄK, kuin koiranoksennukset!
Nyt on itsellänikin jo pari kertaa ollut pakko vaihtaa kanavaa, kun en ole jaksanut katsella tota tuksua. Ruma ämmä luulee olevansa ylempänä muita ja tilanteen tullen haastamassa riitaa. Kroppa tuunattu ihan loppuun ei tuosta enää kalua saada!
Nämä tämäntyyppiset ihmiset ovat siinä mielessä onnettomassa asemassa, että heidän tilansa on yleensä niin vakava, ettei mitään oikein enää ole tehtävissä. Heidän pää ei käänny koskaan eikä heidän mielipide itsestään eikä ympäröivästä maailmasta muutu, koskapa totuus olisi liian tuskallinen.
Yhtä huonossa asemassa ovat lähinnä vain pedofiilit.
En kadehdi.
Mikä on yleisin ja viimeisin toimenpide jonka tämäntyyppinen henkilö tekee?
kyllähän tuo on sen näköinen muija että suurin osa miehistä ilokseen tuuppais, miksi muuten pornofilmit ois täynnä tuota kategoriaa. mua ei harmita se et joku toinen on eri näköinen tai eri arvoilla toimiva kuin mä. se mikä harmittaa on toisten lattianrakoon painaminen ja kyylääminen jos joku on itsevarma ja on avoimen tyytyväinen ja sovussa oman seksuaalisuutensa kanssa. kyllä meitä erilaisia mahtuu tänne vaikka sitten erikokoisin tissein varustettuna!!