ei varmaan

http://uutiset.msn.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Vanhemmille syyte törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä/1135240970606?ref=msn


Vanhemmille syyte törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Julkaistu: 15:58

stt



Porvoon käräjäoikeus saa tällä viikolla puitavakseen rikosjutun, jossa saman perheen molempia vanhempia syytetään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Käräjäoikeus alkaa käsitellä tapausta torstaina. Juttua puitaneen suljettujen ovien takana.

Aiemmin tänä vuonna tuli julkisuuteen tieto siitä, että poliisi tutkisi tapausta, jossa keski-ikäisen miehen epäillään saattaneen 12-vuotiaan tyttärensä raskaaksi. Ilta-Sanomat kertoi toukokuussa myös, että äitikin olisi jutussa epäiltynä. Kyseisessä eteläsuomalaisessa perheessä on kaksi lasta.

Jutun arkaluonteisuuden vuoksi poliisi on ollut varsin vaitonainen tapauksen yksityiskohdista. Virkavalta on kuitenkin matkan varrella vahvistanut tutkivansa epäiltyä perheen sisäistä hyväksikäyttötapausta. Sekä isä että äiti ovat olleet esitutkinnan aikana myös vangittuina
7438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Porvoo on jälleen otsikoissa.Porvoossa on sattunut murhia ja itsetuhoja vähän väliä ! Mikähän Porvoossa mättää ?

Myös Porvoon sosku on paljon ollut otsikoissa.Huh huh

Äänestä
  • Siksi kun asiaa käsitellään täällä kihlakunnassa
    itse tapaus oli Orimattilassa.

    Äänestä

  • Otsikossa. kirjoitti:

    Siksi kun asiaa käsitellään täällä kihlakunnassa
    itse tapaus oli Orimattilassa.

    Myrskylässä

    Äänestä

harvinaista, että molemmat ovat epäiltyinä pedofiiliasta. Lapsi parka. On menettänyt vanhempansa ja joutunut kokemaan kovia.

Toivottavasti ei sitten ole tapaus, jossa valehdellaan sossujen toimesta.

Äänestä
  • Olla sossujen vika,jos isä tekkee lapsensa
    raskaaksi,ja äiti käytää toista lasta hyväkseen.
    Voiko sekin olla aiheeton huostaanotto.Ei mene
    ainakaan minun järkeen.

    Äänestä

  • Muka kirjoitti:

    Olla sossujen vika,jos isä tekkee lapsensa
    raskaaksi,ja äiti käytää toista lasta hyväkseen.
    Voiko sekin olla aiheeton huostaanotto.Ei mene
    ainakaan minun järkeen.

    valehtelee - jos valehtelee.

    Ei luulisi olevan liian vaikea asia pienellekin päälle ymmärrettäväksi.

    Äänestä

dna-testeillä sitten todettu isä myös lapsensa isäksi. Uutisessa puhutaan vain epäilystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aihetta huoleen?? kirjoitti:

http://uutiset.msn.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Vanhemmille syyte törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä/1135240970606?ref=msn


Vanhemmille syyte törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Julkaistu: 15:58

stt



Porvoon käräjäoikeus saa tällä viikolla puitavakseen rikosjutun, jossa saman perheen molempia vanhempia syytetään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Käräjäoikeus alkaa käsitellä tapausta torstaina. Juttua puitaneen suljettujen ovien takana.

Aiemmin tänä vuonna tuli julkisuuteen tieto siitä, että poliisi tutkisi tapausta, jossa keski-ikäisen miehen epäillään saattaneen 12-vuotiaan tyttärensä raskaaksi. Ilta-Sanomat kertoi toukokuussa myös, että äitikin olisi jutussa epäiltynä. Kyseisessä eteläsuomalaisessa perheessä on kaksi lasta.

Jutun arkaluonteisuuden vuoksi poliisi on ollut varsin vaitonainen tapauksen yksityiskohdista. Virkavalta on kuitenkin matkan varrella vahvistanut tutkivansa epäiltyä perheen sisäistä hyväksikäyttötapausta. Sekä isä että äiti ovat olleet esitutkinnan aikana myös vangittuina

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu