Pimeyden

Noista talvista muistan
loputtoman lumen
huikaisevat kuutamot,
pakkasessa kirskahtelevat
tähdet.

Kävelin, kävelin
lumi narskui askelissa
puiden varjojen ristipitsit
eivät antaneet rauhaa.

Minä paloin kuin soihtu
yksin ja turhaan.
Yksinäistä pimeyttäni
yksinäisellä liekilläni
valaista yritin.

Tänäänkin kuu täytenä
purjehtii pilvien aallokossa,
mutta minä olen tuhkaa.
Alan itkeskellä kaikkea
mitä on itkemättä jäänyt.

Silmäripsen puolikasta
ei minulla koskaan
ole ollut ripustautua
riippumaan.

Itken ynseitä sanoja,
vihaisia ilmeitä,
lyöntejä, mustelmia,
vasaroita, kirveitä.

Lehteä en uskalla avata
pelkään pahoja uutisia.

Pimeyden saartamana
kaikki kömpii koloistaan,
minkä ihmisten ilmoilla
naurulla kuittasin.
Sitä on aivan liikaa,
liian paljon pimeyttä.
4249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

runossa, johon tällaisena sateisena ja pimeänä iltana on helppo samaistua... kun oma mielikin vaeltelee samanlaisia polkuja. Mutta itku on myös hyväksi, sillä se puhdistaa ja kertoo, että se kaunis on vielä tallella.

Äänestä
  • Onhan kuutamo tietysti kaunis, edelleen. Siellähän tuo möllöttää.

    Äänestä

  • Väsynyt väsäilijä kirjoitti:

    Onhan kuutamo tietysti kaunis, edelleen. Siellähän tuo möllöttää.

    asti kurkottaa kuitenkaan. Kauneus sisäpuolella. Ei sen ilmaisemiseen ole sanaa, josta ei syntyisi vääriä käsityksiä...

    Äänestä

  • kuuhun kirjoitti:

    asti kurkottaa kuitenkaan. Kauneus sisäpuolella. Ei sen ilmaisemiseen ole sanaa, josta ei syntyisi vääriä käsityksiä...

    Dramatisoitu kyhäelmä, runoon yhdistelty eri ihmisiä ja runsaasti dramatiikan loisketta päälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


saartamana kirjoitti:

Noista talvista muistan
loputtoman lumen
huikaisevat kuutamot,
pakkasessa kirskahtelevat
tähdet.

Kävelin, kävelin
lumi narskui askelissa
puiden varjojen ristipitsit
eivät antaneet rauhaa.

Minä paloin kuin soihtu
yksin ja turhaan.
Yksinäistä pimeyttäni
yksinäisellä liekilläni
valaista yritin.

Tänäänkin kuu täytenä
purjehtii pilvien aallokossa,
mutta minä olen tuhkaa.
Alan itkeskellä kaikkea
mitä on itkemättä jäänyt.

Silmäripsen puolikasta
ei minulla koskaan
ole ollut ripustautua
riippumaan.

Itken ynseitä sanoja,
vihaisia ilmeitä,
lyöntejä, mustelmia,
vasaroita, kirveitä.

Lehteä en uskalla avata
pelkään pahoja uutisia.

Pimeyden saartamana
kaikki kömpii koloistaan,
minkä ihmisten ilmoilla
naurulla kuittasin.
Sitä on aivan liikaa,
liian paljon pimeyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu