Noista talvista muistan
loputtoman lumen
huikaisevat kuutamot,
pakkasessa kirskahtelevat
tähdet.
Kävelin, kävelin
lumi narskui askelissa
puiden varjojen ristipitsit
eivät antaneet rauhaa.
Minä paloin kuin soihtu
yksin ja turhaan.
Yksinäistä pimeyttäni
yksinäisellä liekilläni
valaista yritin.
Tänäänkin kuu täytenä
purjehtii pilvien aallokossa,
mutta minä olen tuhkaa.
Alan itkeskellä kaikkea
mitä on itkemättä jäänyt.
Silmäripsen puolikasta
ei minulla koskaan
ole ollut ripustautua
riippumaan.
Itken ynseitä sanoja,
vihaisia ilmeitä,
lyöntejä, mustelmia,
vasaroita, kirveitä.
Lehteä en uskalla avata
pelkään pahoja uutisia.
Pimeyden saartamana
kaikki kömpii koloistaan,
minkä ihmisten ilmoilla
naurulla kuittasin.
Sitä on aivan liikaa,
liian paljon pimeyttä.
loputtoman lumen
huikaisevat kuutamot,
pakkasessa kirskahtelevat
tähdet.
Kävelin, kävelin
lumi narskui askelissa
puiden varjojen ristipitsit
eivät antaneet rauhaa.
Minä paloin kuin soihtu
yksin ja turhaan.
Yksinäistä pimeyttäni
yksinäisellä liekilläni
valaista yritin.
Tänäänkin kuu täytenä
purjehtii pilvien aallokossa,
mutta minä olen tuhkaa.
Alan itkeskellä kaikkea
mitä on itkemättä jäänyt.
Silmäripsen puolikasta
ei minulla koskaan
ole ollut ripustautua
riippumaan.
Itken ynseitä sanoja,
vihaisia ilmeitä,
lyöntejä, mustelmia,
vasaroita, kirveitä.
Lehteä en uskalla avata
pelkään pahoja uutisia.
Pimeyden saartamana
kaikki kömpii koloistaan,
minkä ihmisten ilmoilla
naurulla kuittasin.
Sitä on aivan liikaa,
liian paljon pimeyttä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
runossa, johon tällaisena sateisena ja pimeänä iltana on helppo samaistua... kun oma mielikin vaeltelee samanlaisia polkuja. Mutta itku on myös hyväksi, sillä se puhdistaa ja kertoo, että se kaunis on vielä tallella.
Onhan kuutamo tietysti kaunis, edelleen. Siellähän tuo möllöttää.
asti kurkottaa kuitenkaan. Kauneus sisäpuolella. Ei sen ilmaisemiseen ole sanaa, josta ei syntyisi vääriä käsityksiä...
Dramatisoitu kyhäelmä, runoon yhdistelty eri ihmisiä ja runsaasti dramatiikan loisketta päälle.