Latina lukiossa

En ole syntynyt Suomessa, mutta keski Euroopassa ja lukion jälkeen jo pitkä aikaa. Ihmettelen vaan, miksi Suomessa lukioissa ei opettella latina?
Esim. klassisessa lukiossa keski Euroopan maissa on latina kun 2 tai 3 kieli. Suomessa koko ajan vatvotaan siitä ruotsia- joka on tarpeetonta, mutta ei klassiset kielet. Harrastukseni on katolisen kirkon historiaa, missä on latinasta hyötyä. Ja monissa muissa aloissa, kuten teologiaa, filosofiaa, historiaa, lääketiede..niin miksi?
7906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei vittu millään latinalla tee mitään! ei tee kyllä ruotsillakaan

Äänestä

Minäkin ihmettelen samaa.
Akateemisella alalla tarvitaan latinaa.
Aika yksinkertaista sanoa että ei sillä mitään tee.

Monissa kouluissa euroopan ulkopuolella opetetaan latinaa. Ne jotka ovat sitä siellä lukeneet sanovat että yliopisto opiskeluissa se koitui hyodylliseksi.

Ehkä suomessa ei loydy opettajia

Äänestä

Täytyy sanoa että aika lailla kyrpii, ettei latinaa voi opiskella. Käsittääkseni tällä alueella ei sitä opeteta missään lukiossa. Itekseni yritin vähän kesällä kattoa netistä jotain että vois opetella, mutta kun ei oikein löydä...

Äänestä
  • Minä jo opiskelin keski Euroopassa, mutta ihmettelen etei Suomessa opetella. Kun esim. menee sit yliopistoon, vaikka teologiaa, filosofiaa opiskelemaan, siitä on tosi paljon hyötyä. Mistä se johtuu että Suomessa opettetaan niin vähän?
    Minä olisin loppettanut esim. pakkoruotsia.

    Äänestä

  • Bernard Gui kirjoitti:

    Minä jo opiskelin keski Euroopassa, mutta ihmettelen etei Suomessa opetella. Kun esim. menee sit yliopistoon, vaikka teologiaa, filosofiaa opiskelemaan, siitä on tosi paljon hyötyä. Mistä se johtuu että Suomessa opettetaan niin vähän?
    Minä olisin loppettanut esim. pakkoruotsia.

    ruotsi on sitte kai tärkeempää. Ei se kyllä ole. Eihän ruotsilla pärjää kovinkaan kauan. Ei latinallakaan, mutta sitä sentäs käytetään opiskeluunki.

    Äänestä

  • Bernard Gui kirjoitti:

    Minä jo opiskelin keski Euroopassa, mutta ihmettelen etei Suomessa opetella. Kun esim. menee sit yliopistoon, vaikka teologiaa, filosofiaa opiskelemaan, siitä on tosi paljon hyötyä. Mistä se johtuu että Suomessa opettetaan niin vähän?
    Minä olisin loppettanut esim. pakkoruotsia.

    Kyllä itse olen ainakin lukenut latinaa monen kurssin verran lukiossa Suomessa. Pienellä paikkakunnalla se onnistui virtuaalisesti. Eli kyllä sitä on joillain mahdollisuus lukea. Ja on auttanut.

    Äänestä

Kyllä meidän lukiossa ainakin on mahdollista opiskella latinaa B3-kielenä 3 kurssia ja sen jälkeen osallistua kirjoituksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bernard Gui kirjoitti:

En ole syntynyt Suomessa, mutta keski Euroopassa ja lukion jälkeen jo pitkä aikaa. Ihmettelen vaan, miksi Suomessa lukioissa ei opettella latina?
Esim. klassisessa lukiossa keski Euroopan maissa on latina kun 2 tai 3 kieli. Suomessa koko ajan vatvotaan siitä ruotsia- joka on tarpeetonta, mutta ei klassiset kielet. Harrastukseni on katolisen kirkon historiaa, missä on latinasta hyötyä. Ja monissa muissa aloissa, kuten teologiaa, filosofiaa, historiaa, lääketiede..niin miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu