Olen pian 17 vuotta täyttävä poika. Olen nyt yli vuoden opiskellut ja asunut toisella paikkakunnalla.. Nyt on alkanut tulemaan ikävä lapsuutta. Elämäni parasta aikaa oli ehkä kuudennen luokan kesälomasta 9-luokan loppuun..
Elämä oli niin helppoa, aamulla kouluun kavereiden ja mukavien opettajien kanssa, koulun jälkeen kotiin äidin ruokapöytään jne..
Kaikki oli niin hyvin, maailman suurin asia tai murhe tuntui olevan esimerkiksi tulevat kokeet tms.
Ja se tunne, esim. 7-8 luokalla, kun ei vielä oikein ollut tietoa tulevasta, elettiin vain siinä hetkessä.
Opettajat piti huolta koulussa ja vanhemmat kotona. Kaikki oli niin yhteisöllistä ja turvallista.
Nykyään katselen kateellisena esim. 7-8 luokkalaisia poikia (koska olen itsekkin poika), heidän elämänsä on vielä niin turvallista..
Ei sitä silloin osaa ajatella että muutaman vuoden päästä elämä on täysin erinlaista.
Jotenkin surettaa ja masentaa kun ei ole enää niin nuori.. :( Tavallaan onhan siinä hyvätkin puolensa että kasvaa aikuiseksi mutta kuitenkin..
Oli niin onnellista ja turvallista olla lapsi.
Katselen haikeana kun yläastelaiset menee kouluun..
Olisinpa itsekkin vielä yläasteella :(
elämän parasta aikaa. Surullista ajatella etten palaa siihen aikaan enää koskaan :(
Silloin ei tarvinnut ajatella tulevaa ammattia tai stressata kokoajan kaikesta mitä tekee..
Se oli niin leppoisaa.. Aina joskus joku tyttö mielessä ja sai vaan olla kavereiden kanssa jne..
Onhan mulla nytkin asiat ihan hyvin.. Kavereita jne mutta kuitenkin :(
Kommentteja, mielipiteitä mitä vain kaivataan tueksi! :/
Elämä oli niin helppoa, aamulla kouluun kavereiden ja mukavien opettajien kanssa, koulun jälkeen kotiin äidin ruokapöytään jne..
Kaikki oli niin hyvin, maailman suurin asia tai murhe tuntui olevan esimerkiksi tulevat kokeet tms.
Ja se tunne, esim. 7-8 luokalla, kun ei vielä oikein ollut tietoa tulevasta, elettiin vain siinä hetkessä.
Opettajat piti huolta koulussa ja vanhemmat kotona. Kaikki oli niin yhteisöllistä ja turvallista.
Nykyään katselen kateellisena esim. 7-8 luokkalaisia poikia (koska olen itsekkin poika), heidän elämänsä on vielä niin turvallista..
Ei sitä silloin osaa ajatella että muutaman vuoden päästä elämä on täysin erinlaista.
Jotenkin surettaa ja masentaa kun ei ole enää niin nuori.. :( Tavallaan onhan siinä hyvätkin puolensa että kasvaa aikuiseksi mutta kuitenkin..
Oli niin onnellista ja turvallista olla lapsi.
Katselen haikeana kun yläastelaiset menee kouluun..
Olisinpa itsekkin vielä yläasteella :(
elämän parasta aikaa. Surullista ajatella etten palaa siihen aikaan enää koskaan :(
Silloin ei tarvinnut ajatella tulevaa ammattia tai stressata kokoajan kaikesta mitä tekee..
Se oli niin leppoisaa.. Aina joskus joku tyttö mielessä ja sai vaan olla kavereiden kanssa jne..
Onhan mulla nytkin asiat ihan hyvin.. Kavereita jne mutta kuitenkin :(
Kommentteja, mielipiteitä mitä vain kaivataan tueksi! :/
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vähän sama fiilis :/ saman ikänen oon ku sä... niiiin stressaavaa kokoajan kaikki :( huoh... kaipaan ala-aste aikoja ihan sikana. Nyt niitä osaa arvostaa ihan eri lailla!
Otsikkoa voisi selventää.. Ensimmäisen osan tajuaa varmasti kun huomaa tämän keskustelun käsittelevän aikuistumista ja nuoruutta ja muutenkin ikää. Jälkimmäinen puoli viittaa tietenkin elämänlaatuun. ^_~
Menneitä ei kannata liikoja murehtia, huomaatte vain muutaman vuoden päästä tuon saman asian uudelleen. ^^
Itse olen 19-vuotias ja samat ajatukset minullakin pyöri joskus. Mutta kun ikää kertyy, niin sitä tajuaa ettei vuosia saa takaisin, joten ainoaksi vaihtoehdoksi taitaapi jäädä elämän nauttiminen sellaisena kuin se on, olkoon itse minkä ikäinen vain.
Jos sinulla oli mukavaa yläasteella, niin mikset huomaisi muutaman vuoden päästä ettei elämäsi ole ihan yhtä kurjaa nyt kuin sitten iän kertyessä?
Ja voithan muistella menneitä, mutta sitä ei kannata verrata nykyisyyteen. Ei siis "muutamia vuosia sitten elämä oli mukavaa, paljon mukavampaa kuin nyt" vaan "muutamia vuosia sitten elämä oli mukavaa, miksei se voisi nytkin olla".
Itselläni lukio aika kului todella nopeasti ja se oli yksi elämäni parhaita aikoja. Ja uskoisin että nykyinen lukion jälkeinen elämä tuntuu vähintääkin yhtä mukavalta muutaman vuoden päästä..
Sinänsä tuollainen ajattelu-malli, jossa "eletään" menneisyydessä on kuitenkin parempi se, jossa ihmiset haluavat "elää" tulevaisuudessa. "Ollapa jo täysi-ikäinen, niin voisi pitää hauskaa.", "Päästäpä jo töihin ja perustaa perhe, niin elämäni olisi hyvin.", "Päästäpä eläkkeelle, niin saisin viettää loppuelämäni rauhallisesti." ja viimeisenä varmaankin "Päästäpä pois täältä kokonaan, niin ei tarvitsisi kärsiä." Tuolla ei ollenkaan huomaisi elävänsä niitä aikoja, joita tavoitteli.
Välillä on ihan hyvää muistella menneitä, mutta nykyisyys on kuitenkin loppujen lopuksi se, mitä olisi tarkoitus elää. ^^
Menneistä voi oppia tai viisastua, joten ei se aivan turhaa ole ollut. ^_~
Huomautuksena vielä että itse ainakin tunnen olevani vielä nuori. Itselläni ei ole kiirettä aikuistua, mutta joitain asioita on ihan mukavaa miettiä.. Tavallaan sitä odottaa, hieman innollakin, mitä tulevaisuudella on annettavanaan.
Neuvona voisin antaa että yritä nauttia nykyisyydestä, ole murehtimatta aikuistumista tai tulevaisuutta (vaikka voihan niitä tietenkin ajatella), ja tärkeimpänä: elä päivä kerrallaan. Niin itsekin olen tehnyt. ^^
(ainakin enimmäkseen ja hyvin olen pärjäillyt ^_~)
Katso tämä ja paina silmät kiinni. Varmasti helpottaa ja sanat ovat kuin tehty sun tilanteeseen. Harmi ettet tule ymmärtään niitä.
http://www.youtube.com/watch?v=6miaTf1gF4g
Olen kyllä täysin eri mieltä. Yläaste oli tosi vittumaista aikaa ja olen helvetin tyytyväinen että se on jo takana. Ikää siis 20, asun omassa kämpässä opiskelen ammattiin ja teen duunia 3-4 yötä viikossa.
No ehkä se sit sulle oli.
Itse menen melki päivittäin vanhan yläasteen ohi ja joka kerta tulee haikee fiilis kun kuulee kuinka kaikki riehuu ja nauraa niinkun itekkin silloin. Sillon kaikki oli jotenkin selkeetä.
Nyt kaikki on ihan sumussa ainakin itellä et mitä sitä tekis tulevaisuudella.
Mutta kuitenkin aika kultaa muistot ja ne huonotkin hetket varmasti oli yläasteellakin, niitä vaa ei tuu niin paljon ajateltua.
-L
Noo, voin hieman lohduttaa: Itse voin sanoa että kun olin saanut opiskelut päätökseen, sitten vasta leppoisa elämä alkoikin. Aluksi ajatus töihin menemisestä ja "raatamisesta" ahdisti leppoisien opiskeluaikojen jälkeen mutta sitten kun tottuu aamulla heräämiseen, mikäs sen helpompaa. Ja mikä parasta: 6 vuotta opiskelua ja kädestä suuhun elämistä ja nyt voi vaikka ajaa taksilla töihin jos siltä tuntuu. "Aikuisena" oleminen on mukavaa kun ei tarvitse pennejä laskea.