RC-aloitus

Vähä ihmeelliseksi on käynyt tämä RC-maailma. Liekö youtube:lla vaikutusta asiaan kun RC-harratus aloitetaan helikopterilla, järeä moottorisella polttismonsterilla tai isopolttomoottorisella hydrolla. Miksi aloittaminen pitää aloittaa kalleimmalla ja vaikeimmalla? En tarkoita tällä tietenkään sitä, että harrastuksessa olisi pakko edetä pienin askelin vaihe kerrallaan hitaasti kuten minä. RC-harrastuksessa on tärkeää tulla ensin sinuiksi ohjauslaitteitten kanssa. Tarkoitan lähinnä sitä jotta osaa ne ohjaimenliikkeet ”selkäytimestä” ettei tarvitse ahtaassa paikassa miettiä mihin suuntaan sitä piti nyt kääntää. Oli sitten mikä laite tahansa se on erilainen ajaa katsesuunnasta itseään päin kuin poispäin, oikealle tai vasemmalle. Pitkät hakumatkat ovat nimittäin ikäviä tapahtui se sitten kävellen tai soutaen tai kiiveten. Sähköllä toimivat vimpaimet ovat hyvä alku. Sähköliidokki lentäviin, sähköllä toimiva vene tulee hiljaa vielä rantaan ja on niitä sähköllä olevia monstereita jos sen on pakko olla monsteri.
Polttomoottori on luku sinänsä. Autoissa olen nähnyt starttimoottori valmiina. Tosin en tullut katsoneeksi onko siinä hehkutusta valmiina. Moottorin rakenne vaikuttaa hiukan siihen minkälainen se on lähtemään lämpimänä käyntiin. Kylmänä ne kesäilmällä saa helpostikkin käyntiin. Kaasutin on joskus hankala saada aivan kohdalleen kun säätöjä ei löydy aivan kaikille käyntialueille kaikista moottoreista. Harrastukseni koostuu lähinnä lentävistä. Aloitin kumimoottorilla, jossa selvisi lennokin tähellisimmät säädöt. Yritin siimaa johon en kotipuolessa saanut apua. Liityin kaputtikerhoon alle puolen kierroksen. RC-liidokki ja se muutettuna moottorivetoiseksi opin lennättämään. Samoihin aikoihin sain apuja siimaankin ja olen myöhemmin opettanut muutaman toisenkin. Työkiireiden vuoksi on lennättämiseen tullut muutama vuosi taukoa, mutta rakenteilla on RC-compat projekti, eli super edullinen ja helposti monistettava mallilennokki. Tämä on kivaa eikä kaikkia tarvitse ostaa valmiina ja äkkiä. Jos paikkakunnalla on alan kerho siihen kannattaa tutustua eikä hakata ehdointahdoin päätänsä seinään. Se meinaan sattuu.
6941
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lueskelin tuota sinun kirjoitustasi ja huomasin, että olen monta kertaa todennut saman asian kyseessä olevasta harrastuksesta.
Kyllähän puuhun on noustava tyvestäpäin, kuten sanonta kuuluu.
Ne vaan nuo nykyihmiset pyrkivät olemaa niin nopeita, että pitäisi päästä "päälle" heti.
Kyllä minäkin olen särkenyt muutaman härvelin kohta 40 vuoden aikana, jonka tuo harrastus on ollut päällä.
Ne minun ensimmäiset koneet ovat olleet omatekoisia, kuin myöskin tarpeet omasta metsästä.
Tappiot ovat olleet pieniä,paitsi työ suurempi kuin nykyään.
Kyllä nuo kauppa koneet on tietenkin hienoja, ja jopa kestäviäkin, mutta parempi olla kokemusta kun alkaa niitä ohjailemaan, halvemmaksi tulee silloin.
Minä olen opetellut vanhoilla päivilläni RC helikopterin ohjausta,ja kyllä se vain on ehjänä pysynyt.
Harjoittelin viime talvena Lama 3 sella, ja keväällä ostin Esky Belt CB:n.
Sekin on ehjä ja leijunut marjapensaiden päällä ja pieniä matkalentoja tehnyt, mitä nyt omakotitalon tontilla voi tehdä.
Kyllähän se tuo ilmailu vaikkapa nällä pienillä koneilla pitää aivot kutakuinkin kunnossa, vaikkakin asiaan vihkiytömättömien naamasta voi muutakin lukea,mm "voi tuotakin ukkoraukkaa" kun on tullut jälleen lapseksi. Mielipiteitähän saa olla monenlaisia.
Silloin kun nuorena miehenä ajelin isommilla koneilla, aina oli mukaan pyrkijöitä, ja onneksi tänäkin päivänä on niitä,jotka haluavat oppia lennättämisen jalon taidon, ja pitää sen kunniassa myöskin vanhoilla päivillään, kuten sinä ja minä, sekä moni muu.
Saas nähdä saako nämä meidän "ikinuorten" kirjoitukset mitään vastakaikua ? Hienoja lentoja vain kaikille alan harrastajille, ja mullekin mukana olijoille, ja erikoisterveiset tämän "artikkelin" aloittajalle.
Terv: Ukko vm 40/68 v

Äänestä

Lentävistä vehkeistä ei ole omakohtaista kokemusta, mutta moni on ostanut ensimmäisekseen alatasoisen lennokin ja he ovat varmasti kantapään kautta oppineet, että kannattaisi aloitella hieman helpommilla.

Kun puhuit aloittamisesta järeämoottorisella monsterista, niin itse aloitin sellaisella (Savage XL 5.9) lapsieni 9v ja 10v kanssa ja voin suositella! Autot ovat helppoja hallita ja lapsetkin oppivat ohjaamisen niksit todella nopeasti. Monstereissa on se hyvä puoli, että niillä voi hyvin ajella monenlaisissa paikoissa, joten ei heti tarvitse mennä radoille crossareiden kanssa.

Polttis vehkeet soveltuvat aloittelijalle mielestäni siinä, missä sähkövehkeetkin. Varovaisuus pitää toki olla aina mielessä ja lukea ohjeet ja tekniikan perusteet, kuten myös niillä jotka ensikertaa siirtyy polttis vehkeisiin sähkövehkeistä. Terveellä järjellä selviää pitkälle :)

Äänestä
  • Niin kuin huomasi en varsinaisesti suoraan sitä monsteria vastaan, mutta palstalla kyselyt vaikuttavat olevan nuorilta kavereilta joiden isät eivät välttämättä ole mukana tapahtumassa. Katsellaan ensimmäiseksi esim autoksi kaavalla "yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunuista per XXX€". Tästä hiukan suivaannuin. Toit esille sen tärkeän argumentin, ajon opettelemisen. Mosnteri soveltuu karkeaan maastoon ja siinä kohdassa olen samaamieltä. Ajotaito ensin haltuun. Ikä ei mielestäni ole siinä rajoitus tai este. Olen tavannut sukulais vierailuilla, oli silloin neljä vuotta, tenavan jolla suhtellisuus taju hyvin jo hallussa vaikka numerot vielä hakusessa. Aikoinani kun mietin veneitten liittämistä harrasteeseen, yhdessä kisassa joku tuore kisailia jolla ei vielä ollu kaikki hallussa, koisteli päin noutuvenettä. Diskaus siitä erästä. Kisa siltä erää ohi, kokemusta rikkaampaamana, mutta voin hyvin kuvitella sen noutoveneen oliajan ajatukset.

    Äänestä

  • ikääjo kirjoitti:

    Niin kuin huomasi en varsinaisesti suoraan sitä monsteria vastaan, mutta palstalla kyselyt vaikuttavat olevan nuorilta kavereilta joiden isät eivät välttämättä ole mukana tapahtumassa. Katsellaan ensimmäiseksi esim autoksi kaavalla "yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunuista per XXX€". Tästä hiukan suivaannuin. Toit esille sen tärkeän argumentin, ajon opettelemisen. Mosnteri soveltuu karkeaan maastoon ja siinä kohdassa olen samaamieltä. Ajotaito ensin haltuun. Ikä ei mielestäni ole siinä rajoitus tai este. Olen tavannut sukulais vierailuilla, oli silloin neljä vuotta, tenavan jolla suhtellisuus taju hyvin jo hallussa vaikka numerot vielä hakusessa. Aikoinani kun mietin veneitten liittämistä harrasteeseen, yhdessä kisassa joku tuore kisailia jolla ei vielä ollu kaikki hallussa, koisteli päin noutuvenettä. Diskaus siitä erästä. Kisa siltä erää ohi, kokemusta rikkaampaamana, mutta voin hyvin kuvitella sen noutoveneen oliajan ajatukset.

    Itse olen 12vuotias ja aloitin rc-helikopterilla.
    Malli on Lama V3. Ennen ostoa minulla oli ollut mielessä eri vaihtoehtoja (myös autoja ja lentokoneita).

    Ps. Foorumeita lukemalla saa loistavaa tietoa.

    Äänestä

  • helikopteri kirjoitti:

    Itse olen 12vuotias ja aloitin rc-helikopterilla.
    Malli on Lama V3. Ennen ostoa minulla oli ollut mielessä eri vaihtoehtoja (myös autoja ja lentokoneita).

    Ps. Foorumeita lukemalla saa loistavaa tietoa.

    Siitä olen samaamieltä tuosta lukemisesta. Tuosta lamasta tulee elävästi mieleen kun RC-vehkeet painoi vielä rutosti niin "vapaasti tuhottava" (siis lentävä) kumimoottorihelikopteri. Lennokki puolelta tuota lamaa vastaava on oikeastaan 3D-lennätys. Siinä vain lennokkia roikotetaan ilmassa tarpeeksi isollamoottorilla. Näköjään sitä joku harrastaa olohuoneessakin sähköisenä versiona. Siinä on kisoissa saman tyyppisiä pujottelu tehtäviä kuin helikopterilla ja lisänä ulkopuoliset ja sisäpuoliset silmukat mielikuvitus vain rajana.

    Äänestä

  • Ikääjo kirjoitti:

    Mites tuo Belt Cp on toiminut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ikääjo kirjoitti:

Vähä ihmeelliseksi on käynyt tämä RC-maailma. Liekö youtube:lla vaikutusta asiaan kun RC-harratus aloitetaan helikopterilla, järeä moottorisella polttismonsterilla tai isopolttomoottorisella hydrolla. Miksi aloittaminen pitää aloittaa kalleimmalla ja vaikeimmalla? En tarkoita tällä tietenkään sitä, että harrastuksessa olisi pakko edetä pienin askelin vaihe kerrallaan hitaasti kuten minä. RC-harrastuksessa on tärkeää tulla ensin sinuiksi ohjauslaitteitten kanssa. Tarkoitan lähinnä sitä jotta osaa ne ohjaimenliikkeet ”selkäytimestä” ettei tarvitse ahtaassa paikassa miettiä mihin suuntaan sitä piti nyt kääntää. Oli sitten mikä laite tahansa se on erilainen ajaa katsesuunnasta itseään päin kuin poispäin, oikealle tai vasemmalle. Pitkät hakumatkat ovat nimittäin ikäviä tapahtui se sitten kävellen tai soutaen tai kiiveten. Sähköllä toimivat vimpaimet ovat hyvä alku. Sähköliidokki lentäviin, sähköllä toimiva vene tulee hiljaa vielä rantaan ja on niitä sähköllä olevia monstereita jos sen on pakko olla monsteri.
Polttomoottori on luku sinänsä. Autoissa olen nähnyt starttimoottori valmiina. Tosin en tullut katsoneeksi onko siinä hehkutusta valmiina. Moottorin rakenne vaikuttaa hiukan siihen minkälainen se on lähtemään lämpimänä käyntiin. Kylmänä ne kesäilmällä saa helpostikkin käyntiin. Kaasutin on joskus hankala saada aivan kohdalleen kun säätöjä ei löydy aivan kaikille käyntialueille kaikista moottoreista. Harrastukseni koostuu lähinnä lentävistä. Aloitin kumimoottorilla, jossa selvisi lennokin tähellisimmät säädöt. Yritin siimaa johon en kotipuolessa saanut apua. Liityin kaputtikerhoon alle puolen kierroksen. RC-liidokki ja se muutettuna moottorivetoiseksi opin lennättämään. Samoihin aikoihin sain apuja siimaankin ja olen myöhemmin opettanut muutaman toisenkin. Työkiireiden vuoksi on lennättämiseen tullut muutama vuosi taukoa, mutta rakenteilla on RC-compat projekti, eli super edullinen ja helposti monistettava mallilennokki. Tämä on kivaa eikä kaikkia tarvitse ostaa valmiina ja äkkiä. Jos paikkakunnalla on alan kerho siihen kannattaa tutustua eikä hakata ehdointahdoin päätänsä seinään. Se meinaan sattuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu