Kumpanakin kertana kun olen ollut suljetulla (tahtomattani), 'hoitajat' ovat enimmäkseen vaan istuneet huoneessaan, jutelleet mukavia ja käyneet välillä juomassa kahvia. Siinä mielessä on kysymys hoidosta, kun hotelleissakin on puoli- ja täyshoito. Mutta en sitten tiedä, että josko heillä on sitten niin paljon paperitöitä (byrokratian takia) että se lasketaan työksi. Minulle vaan tuo oli varsinkin alkuvaiheessa traumatisoiva paikka enkä minä tiedä totuinko siihen koskaan, ehkä vaan turruin. Olisin tarvinnut vahvaa ihmistä siihen lähelle. Ei välttämättä puhumaan, vaan olemaan LÄSNÄ.
Ei paperitöitä noin paljoa tarvittaisi ainakaan sellaisten ihmisten kohdalla, jotka siellä ovat pidempään. muutama rivi per päivä riittäisi.
Yli puolet ajasta voisi täysin varmasti käyttää empaattiseen kanssakäymiseen potilaiden kanssa. Eikä sellainen ole mistään kotoisin, että jos ihminen sanoo ettei halua puhua kenenkään kanssa, että sitten heti lähetään pois. Lopulta täyserakkoja ei montaa ole, kyllä se teiän pitäis tietää jos minä tiedän! Ne joilla on lapsia, oletteko heidän kanssaan niin vanhanaikaisia että jätätte ne yksin itkemään? Ja aikuisethan ei tunnetusti enää helposti itke niin ne on helpompi vaan unohtaa kun ovat oppineet että KUKAAN EI VÄLITÄ!
Kuka noista hoitomenetelmistä oikein päättää, kysyn vaan.. minä en kyllä tuollaisilla pykälillä _kehtaisi_ olla töissä.
Kuntoutusosastolla oli jo ihan eri meininki vaikka olisi sielläkin kehittämisen varaa.
Ei paperitöitä noin paljoa tarvittaisi ainakaan sellaisten ihmisten kohdalla, jotka siellä ovat pidempään. muutama rivi per päivä riittäisi.
Yli puolet ajasta voisi täysin varmasti käyttää empaattiseen kanssakäymiseen potilaiden kanssa. Eikä sellainen ole mistään kotoisin, että jos ihminen sanoo ettei halua puhua kenenkään kanssa, että sitten heti lähetään pois. Lopulta täyserakkoja ei montaa ole, kyllä se teiän pitäis tietää jos minä tiedän! Ne joilla on lapsia, oletteko heidän kanssaan niin vanhanaikaisia että jätätte ne yksin itkemään? Ja aikuisethan ei tunnetusti enää helposti itke niin ne on helpompi vaan unohtaa kun ovat oppineet että KUKAAN EI VÄLITÄ!
Kuka noista hoitomenetelmistä oikein päättää, kysyn vaan.. minä en kyllä tuollaisilla pykälillä _kehtaisi_ olla töissä.
Kuntoutusosastolla oli jo ihan eri meininki vaikka olisi sielläkin kehittämisen varaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen ollut yhden kerran tavallisella osastolla, en suljetulla. Sielläkin hoitajat istuivat suurimman osan ajasta kansliassa, kävivät kahvilla ja tupakalla jne. Menin osastolle, koska siellä sanottiin olevan koko ajan jonkun, joka kuuntelisi jos ahdistaa. Yhtenä yönä tuli kauhea ahdistus ja puhumisen tarve. Etsin yökköä, löysin hänet yläkerran sohvalta nukkumasta, sikeässä unessa oli kuorsauksesta päätellen. Annoin hänen jatkaa nukkumista, väsynyt raukka.. En kokenut muutenkaan, että olisin mitään varsinaista apua siitä paikasta saanut. Koin, että erilaisena ihmisenä minua ei ymmärretty ja muutama hoitaja suorastaan ilkeili mm. vakaumuksestani. Tämä tapahtui Oulussa noin 10 vuotta sitten. Toisella masennusjaksolla en suostunut paikkaan menemään, niin karmaisevat kokemukset siitä eka reissusta jäi.
Onneksi nyt olen hyvässä kunnossa ja asun Oulusta kaukana. Toivon, etten koskaan joutuisi vastaavaan paikkaan. Olen kuullut, että jatkuva kahvittelu, tupakointi, laiskottelu on varsin tavallista psykiatristen hoitajien keskuudessa. Ja ilkeimpiä kaikista olivat vanhamuotoisen koulutuksen käyneet mielisairaanhoitajat.
olitkin. Aivan oikein oli antaa ilkeän työhönsä tympiintyneen yökön kuorsata rauhassaan ruususenuniaan.
laskea? vapaa-aikanako pitäis ne hoitaa?
Terve vaan. Tässä tulee hyvin esiin potilaan näkökulma, mutta hoitajilla on vain tietyt työtavat ja aina ne eivät kohtaa potilaan toiveiden kanssa. Vaikka ammattilaisia ollaan, niin myös ihmisiä ja niin ollen ei aina tehdä niin kuin olisi paras vaan niin kuin sillä hetkellä osataan.
Sairaanhoitajan työtä tehdään sellaisella tavalla, että kaikki perustuu näyttöön. Toisin sanoen teemme niin kuin olemme vuosien varrella todenneet parhaaksi ja niin kuin tutkimukset osoittavat olevan paras toimintatapa.
Ja toisin kuin ehkä jotkut luulevat niin tutkimukset perustuvat ihan oikeiin potilaisiin ja ihan tässä meidän lähikulmilla. Eli niitä ei ole tehnyt joku professori yksin jossain työhuoneessa hatusta vetäen vaan työryhmä on nimenomaan tarkkaillut potilaita, heidän hoitoaan ja tuloksia jotka raportoidaan ammattilaisille jotka hyödyntävät tuloksia työssään.
Kohdallasi kaikki ei mennyt nappiin, mutta monien kohdalla kaikki on mennyt ihan nappiin. He lähtevät ovesta tyytyväisinä hoitoon ja heillä on hyvä tulevaisuus edessä. Realiteetti on että kaikki eivät koe näin.
Sinulla tulee ehkä olemaan onnistumisen kokemuksia jostakin muusta asiasta elämässä. Faktaa vain on että hoitajat tekevät työnsä niin hyvin kuin osaavat ja voin kertoa että kukaan ei osaa paremmin hoitajan työtä kuin hoitaja. Tosiasia on myös se että jos ei ole hoitaja niin ei voi lähimainkaan tietää mitä kaikkea työhön liittyy. Silloin pitää opiskella hoitajaksi, jotta saa tietää. Moni hämmästyisi.
Hyvää jatkoa.
ei ole koskaan yksilön hyväksi. Olipa tyly vastaus. Ne laitokset on muuten syvältä ja hoitajat vielä syvemmältä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tietenkin.
Hyvä kirjoitus.