Tiedän

toisinaan se satuttaa, toisinaan silittää pehme-
ästi.

Koskettava on runosi,
joka kertoo sen ettei aina tavoiteta toisiamme.
Tai sitten huomaamme sen vasta jälkeenpäin, jol-
loin on jo myöhäistä tehdä enää mitään.

Se on joskus vain hetki ja
kaikki mikä on ollut sydänveriä
sysäävänä, on pois.

Tovi tätä elämän kulkua, Räjähdys,
lyhty sielun liepeiltä. Lihasten
käynnistin, sammuu.

Tuokio aikaa koota se, mikä
tärkeää on. Kaikki mitä elämä
on antanut ja tielle.

Kaikki mistä on imenyt rakkautta
on savuna ja tulena. Kipinöivien
liekkien saartamana.

Karjalaumoja, hevosia ja itkeviä
lapsia. Sotilaiden silppoutuneita
ruumiita. Veren tuoksua.

Sieltä kaikesta sydämet selvisivät
ja pian tuoksui uusi koti. Maistui
suussa oman maan peruna.

Kauhujen keskeltä selviäminen ja
toipuminen uuteen. Se on Rakkautta.
Rakkautta uuden kodin multaan.

Uusiin ihmisiin. Ja uusien laulujen
kuulemista. Tanssia tässä elämässä,
vaikka joskus valuu ikävän itku.

Niin, Rakkautta se on. Elämän
ohuimpaankin rihmaan tarttumista.
Rakkaani, tätä elämä on.

Ja minä nautin siitä.

http://www.youtube.com/watch?v=OgvQBSSxzck


Kiitos runostasi.


On aika hyvästien.
On aika ikävän.
On aika Rakkauden.

Elämässä kai se suurin
asia on ymmärtää, ettei
ole olemassa erityistä
loogisuutta.

On vain tämä hetki ja
elämä.

Mikä eilen satutti, se
voi huomenna tuntua viisaudelta.

Mikä tänäin tuntuu hyvältä,
kadutaa ylihuomenna.

Tämä hetki on todellinen.
Rakkauttakin.

Kiitos runostasi.

Se kosketti ja osui selkeimmin
tämänaamuisista runoista
minuun.

Hieno runo!

"Sanat on kuin kulatomenoita,
hopeamaljassa"
Sanoilla miten voidaan,
haavoittaa, parantaa.

"elämä satuttaa"
Sinulle sydämelles voimia,
runostas elävästä elämästä, kiittää..Liisa