Onkos kohtalotovereita; oon 20v mies ja tunnen edelleen erittäin vahvasti etten osaa käyttäytyä, en osaa sopeutua erilaisiin tilanteisiin, en jotenkin osaa lukea muita ihmisiä. Monissa tilanteissa en tule toimeen ihmisten kanssa sen takia kun en tiedä miten käyttäytyä, joudun miettimään kokoajan mielessäni seuraavan siirron. Tunnen pari tyyppiä jotka ovat tavallaan "tyhmiä" mutta tulevat silti paljon paremmin toimeen ihmisten kanssa kuin minä, sillä he osaavat käyttäytyä oikealla tavalla ihan automaattisesti.
Toinen juttu on sitten se että oon jostain syystä aina alitajusesti kuvitellut olevani se tyyppi johon kaikki katsoo ja jonka suorituksia arvioidaan kokoajan hirveillä analyyseillä, ja tämä on taas johtanut siihen että joka asiassa pitää tuon takia yrittää kauheasti päteä ja esittää.
Noitten lisäksi kärsin vielä jonkinlaisesta virheellisestä kehonkuvasta, olin pienenä hitusen läski joka taas johti murrosiässä kovaan kuntoiluun, sen jälkeen en ole koskaan ollut läski, mitä valokuvia on uskominen. Silti monesti esim. kadulla kävellessä tulee olo että oon vitun läski ja säälittävän huonokuntosen näkönen tapaus, joka ei todellakaan pidä paikkaansa ja tiedostan sen itsekin, mutta siltikään en voi ajatuksilleni mitään. Tuntuu myös niinkuin kaikki maailman ihmiset tuijottaisivat juuri minua ja arvioisivat minua kokoajan.
Jos muilla on samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia, niin kertokaa niistä ja miten mahdollisesti pääsitte näistä ongelmista eroon? Sen tiedän sanoa varmasti jo nyt että millekään terapeutille minussa ei ole tarpeeksi miestä menemään, lähinnä sen takia että tuntisin suurta alemmuutta ja häpeää mennä myöntämään kenellekään kasvokkain tällaisista heikkouksista.
Toinen juttu on sitten se että oon jostain syystä aina alitajusesti kuvitellut olevani se tyyppi johon kaikki katsoo ja jonka suorituksia arvioidaan kokoajan hirveillä analyyseillä, ja tämä on taas johtanut siihen että joka asiassa pitää tuon takia yrittää kauheasti päteä ja esittää.
Noitten lisäksi kärsin vielä jonkinlaisesta virheellisestä kehonkuvasta, olin pienenä hitusen läski joka taas johti murrosiässä kovaan kuntoiluun, sen jälkeen en ole koskaan ollut läski, mitä valokuvia on uskominen. Silti monesti esim. kadulla kävellessä tulee olo että oon vitun läski ja säälittävän huonokuntosen näkönen tapaus, joka ei todellakaan pidä paikkaansa ja tiedostan sen itsekin, mutta siltikään en voi ajatuksilleni mitään. Tuntuu myös niinkuin kaikki maailman ihmiset tuijottaisivat juuri minua ja arvioisivat minua kokoajan.
Jos muilla on samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia, niin kertokaa niistä ja miten mahdollisesti pääsitte näistä ongelmista eroon? Sen tiedän sanoa varmasti jo nyt että millekään terapeutille minussa ei ole tarpeeksi miestä menemään, lähinnä sen takia että tuntisin suurta alemmuutta ja häpeää mennä myöntämään kenellekään kasvokkain tällaisista heikkouksista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa osittain tutulta.
Taito käyttäytyä on tietysti tärkeää, ja jotkut "tyhmät" on älykkäitä siinä.
Tuo että kaikki tuijottavat ja arvioivat kuulostaa tutulta. Olen yrittänyt vahvistaa omaa itsetuntoa ja myös ajatella että on niillä ihmisillä tosiaan muutakin mietittävää.. Ainakin itsetunnon vahvistuminen on auttanut. (Ainakin Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut itsetutoon liittyen joitain oppaita.)
Tuli vähän kuiva tuosta viestistä..
Elikkäs vähän liiankin paljon mietin mitä sanoisin ja mihin väliin.
Välillä menee liian monimutkaiseksi mielellisesti, kun on ihmisiä ympärillä ja rupean jollain tavalla jotain ehkä "esittämäänkin", ihan kuin he jotain analysaattoreita olisivat. Kuten joku sanoi, aistit ylikuormittuu :) Sama on myös, että välillä tuntuu kuin mulla olis joku tauti oikeesti. Taitaa kylläkin olla ihan luulo-skitsofrenia.
"Olen yleensä aina rauhallinen, paitsi jos olen kaverin kanssa ja tunnen itseni varmemmaksi niin saatan vähän roihahtaa ja käyttäytyä extraspontaanisti, jollain lailla tasapainottavat toisiaan :D " Tämä kuvaa kans mua.
"Juu, mutta katsos kun käppäilen jossakin yksikseni, en vilkuile muita, vaan tuijotan vain sinne minne olen menossa, kuljen siis itsevarmasti eteenpäin mutta mieleni viipeltää vilkkaasti, koska kun ajattelen että mitä muut ajattelee minusta, en vilkuile tai kyyristele yms. koska se tosiaan herättää huomiota. En tosiaan halua herättää huomiota vaan yritän sulautua joukkoon ja olla edes katsomatta muita. En kulje nokka pystyssä, tahdon vain pois nopeasti suuresta väkijoukosta. Kaupassakäynti sujuu nopeasti mutta yleensä unohtuu ostaa sitä mitä pitää kun ei keskity hommaan.. "
Tämä kans, ihan sama juttu.
Pitäisköhän perustaa ihan joku oma keskustelupaikka meille mielestämme monimutkaisille? :)
Tuntuu olevan tämän ketjun tyypeillä kaikki nuo samantyyppiset oireet, joten tohon on pakko olla jokin tietty syy :P olis kiva tietää mikä se on, onko se tuo adhd, vai mikä.
Tosiaan ärsyttävää kun suunnitelee kotona mitä kaupasta ostaa ja sitten siinä "sekamelskassa" nappaa vaan äkkiä ne tärkeimmät ja juoksee karkuun, sitten kotona harmittaa kun ei ostanu sitä ja tätä =) Ja tollasissa kaveritilanteissa jossa puhutellaan jotain outoja ja uusia, kaikki kattoo että mikähän friikki tuo on kun ei osaa olla rennosti ;P