Tiedätkö tapauksen, jossa paikalliset asukkaat, metsästysseurat tai maanomistajat ovat antaneet viranomaisille ilmi salametsästäjiä ?
Johtiko tapaus tutkintaan ja tuomioon tai salametsästyksen loppumiseen ?
Onko tietoa?
30
507
Vastaukset
- Satu
itä-Suomessa tuomiolle joutunut salametsästäjäjoukkio harrasti tekosiaan vuosikausia paikallisten asukaiden, metsästysseurojen ja viranomaisten tieten. Sen joukkion loppu koitti vasta, kun he menivät ampumaan seurannassa olleen pantakarhun. Tällöin vasta viranomaisten oli "pakko" toimia.
Keski-Suomessa muuten toimii tälläkin hetkellä samanlainen joukkio, mutta sen toimintaa katsotaan samalla tavoin läpi sormien, ilmeisesti toivoen, että pojat pikkaisen rauhoittuisivat itä-Suomen tapahtumien johdosta.
Ja mitä ne itä-Suomen veijarit saivat tuomiokseen? Julkisesti vähän tukistelua, mutta käytännössä eivät mitään. Ja heillähän on vielä käymättä surullisen kuuluisa itä-Suomen hovioikeus... Siellä heille todennäköisesti tuomitaan korvauksia käräjäoikeuden langettamista "kärsimyksistä".- Tarvetta
Miten mahtavat jakelukanavat toimia. Itse näin karhupateeta myytävän Tallinnan laivalla. Eräässä radio-ohjelmassa kerrottiin teurastamoiden käsittelevän uskomattoman määrän karhuja. Ravintoloissa saatetaan pitää karhua ruokalistalla.
Kuinka moni ulkoisesti laillinen yrittäjä onkaan sekaantunut laittomaan ja epäeettiseen toimintaan?
Mahtavatko lailliset ja laittomat saaliit sekaantua matkalla päätyä samaan loppukäyttöön? - Termis
tuo Satu puhuu. Ei niille salametsästäjille tässä maassa oikein mitään tehdä. Täytyy olla hyvät näytöt ja harva kulkee metsässä salametsästäjiä videokameralla kuvaamassa. Ja TV:ssä oli taas just juttu kun joku oli ilmiantanut salametsästäjät poliisille. Siltä oli koirat myrkytetty, muistaakseni auto pistetty lunastus kuntonoon, ja lähetetty uhakauksia ennen kuin mitään oli asialle voitu tehdä. Ja kun entiset salametsästäjät saatiin tuomittua tiedettiin jo, että uusi rinki on jo täydessä toiminnassa samalla alueella. Hienoa eikö. Jaa niin ja ei ne taaskaan mitään kunnon tuomioita saaneet. Yllätys yllätys.
Tässä maassahan yleisesti rikollista suojellaan ja sille korvataan kaiken maailman kivut ja säryt jos sellaisia on sattunut syntymään. Eihän nainen saa raiskaajaakaan vahingoittaa, tai voi saada kunnon toimion pahoinpitelystä ja vielä joutuu ne kivut ja säryt korvaamaan. Loppujen lopuksi uhri saa kovemman tuomion kuin rikollinen. - siis
Saman verran siis kuin saa 8000 minkin rääkkäämisestä.
- V-mies
siis kirjoitti:
Saman verran siis kuin saa 8000 minkin rääkkäämisestä.
Eli samoista lähtökohdista kuljetaan, salametsästäjät ainakin tappavat elukat kerralla eivätkä nälkiinnytä niitä kuoliaaksi.
Salametsästyksestä saisi antaa kerralla 10 vuotta linnaa, mutta elukoitten rääkkäyksestä voisi karkottaa maasta esimerkiksi Siperiaan ilman turkkia. - Anonyymi
V-mies kirjoitti:
Eli samoista lähtökohdista kuljetaan, salametsästäjät ainakin tappavat elukat kerralla eivätkä nälkiinnytä niitä kuoliaaksi.
Salametsästyksestä saisi antaa kerralla 10 vuotta linnaa, mutta elukoitten rääkkäyksestä voisi karkottaa maasta esimerkiksi Siperiaan ilman turkkia.Edes lintuun eivät osu, ihmisiin kyllä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/naista-ampunut-metsastaja-tuomittiin-torkeasta-teosta/9257618
- Kiinnostunut
Kysymys oli asiallinen ja mielenkiintoisesta aiheesta. Tähän olisi hyvä saada todellisia ja omakohtaisia, varmoja tietoja. Satu ja muut ovat näköjään katsoneet TV:stä saman ohjelman kuin minäkin. Onko kenelläkään mitään muita havaintoja aiheesta?
Olen kyllä eri mieltä kuin ne jotka väittävät, että salakaatotapauksia hyssyteltäisiin ja jos jotkut jäisivät kiinni, niin heidän päitään vain siliteltäisiin. Kyllähän Suomessa esimerkiksi hirven salakaadosta voidaan langettaa ankarakin tuomio. Salakaatajia on vain vaikea saada kiinni. Saaliin kaatamiseen he voivat käyttää mitä keinoja tahansa ja tiettävästi näin tapahtuukin. Jos tekijät saadaan kiinni, niin heille tulee helposti rangaistus myös luvattomasta ampuma-aseesta, ajoneuvon käytöstä metsästyksessä ja monesta muusta rikkomuksesta. Toiminta on usein laajaa ja jatkunut kauan aikaa. Siitä kasvaa valheiden verkko eli vanhoja rikoksia peitellään uusilla (uhkailua ym.). Toiminta saattaa joillain paikoilla levitä niin laajaksi, että jokaisella on naapuri, sukulainen tai tuttu siinä mukana. Ajatteleppa kohdallesi; Menisitkö ilmiantamaan koko remmin? Entä jos esimerkiksi isäsi olisi siinä jollain tapaa mukana? Siinä kysytään todellista selkärankaa. Poliisitkin on vain ihmisiä. Vielä nykyäänkin melko usein paikallisia ihmisiä. Asia ei ole helppo. Toisaalta tuo toiminta ei yleensä ole niin vakavaa, että se 'uhkaisi yhteiskuntarauhaa', niin kuin jokin huumeiden myynti. Salakaatajathan kaatavat yleensä hirviä, joita metsästetään muutenkin. Toki he voivat kaataa rauhoitettujakin eläimiä. Vaarallista se on myös siksi, että turvamääräyksistä ei välitetä.
Salakaatajat olisi hyvä saada kiinni mahdollisimman nopeasti. Kun asia paisuu, niin kiinni saaminen muuttuu paljon vaikeammaksi.
Tässä olisi hyvä paikka kaikille luontoaktivisteille: Jos teillä on jotain TIETOA tai havaintoja salakaadosta, niin kertokaa ne viranomaisille tai oikeille metsästäjille. Siitä voisi alkaa rakentava yhteistyö 'vihreiden' ja järjestyneiden metsästäjien välillä. Tässä asiassa olette ehdottomasti samalla puolella. Toivottavasti teillä ei ole asenne, että taistelette koko mailmaa vastaa. Välillä saa sellaisen vaikutelman. - Anonyymi
Salametsästys on järjestäytynyttä rikollisuutta, jolla on gangstereiden toimintatavat. Rikolliset jatkavat luonnon tuhoamista vuosikymmenestä toiseen osittain muun huvimetsästyksen varjossa.
- Anonyymi
Herra metsästyksen vastustaja kaivoi sitten yli kahdenkymmenen vuoden takaa vanhan provonsa taas etusivulle. xD
Susilyytin arkistot vievät kauas. xD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herra metsästyksen vastustaja kaivoi sitten yli kahdenkymmenen vuoden takaa vanhan provonsa taas etusivulle. xD
Susilyytin arkistot vievät kauas. xDSalametsästäjiä pitää aina käräyttää jos on mahdollista ,luonto kiittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Salametsästäjiä pitää aina käräyttää jos on mahdollista ,luonto kiittää.
Ei liity sinun metsästys vastaiseen massatrollaamiseen millään tavalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei liity sinun metsästys vastaiseen massatrollaamiseen millään tavalla.
Salametsästäjä täytyy antaa ilmi aina, luonto kiittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Salametsästäjä täytyy antaa ilmi aina, luonto kiittää.
No miksi et anna, vaan öyhötät metsästys vastaisia harhojasi salametsästyksinä trolliöyhötyksin? 😂
Eikö metsästys vastaisuus muuten toimi? 🤭 - Anonyymi
Koskas herra metsästyksen vastustaja on taas seuraan päässyt? 😂😂
- Anonyymi
Ensin yrität valehdella olevasi metsästysseurassa, mutta taas muuttui ääni kellossa kuten tiedämme herra psykoosissa öyhöttävän metsästyksen vastustajan tavan. 😂🤭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensin yrität valehdella olevasi metsästysseurassa, mutta taas muuttui ääni kellossa kuten tiedämme herra psykoosissa öyhöttävän metsästyksen vastustajan tavan. 😂🤭
Ha ha herra salametsästäjään taas kolahti sattui kommentti juuri sinne minne pitikin ,ei tarvi olla metsästysseurassa kun sinunlaisisia salametsästäjiä käräytetään
- Anonyymi
Herra metsästyksen vastustaja tuo ei vain vastaa sinun jälleen kerran sekaviin kommentteihisi missä toisessa väität olevasi metsästysseurassa, mutta toisessa kommentissasi taas et. xD
Alkaako bannikausi taas kohta, kun tarpeeksi trollaat? xD - Anonyymi
Sitähän sinun pitää kysyä itseltäsi herra metsästyksen vastustaja, kun olet asiaa nillityänyt palstalla bannisi päätyttyä. 🤭
- Anonyymi
Herra metsästyksen vastustaja jälleen psykoosissa. 😂 Toisessakin ketjussa sanoit, että et ole ollut bannissa ja heti perään kommentoit ettet edes tiedä mitä banni tarkoittaa. 😂
Se on kuule juuri sitä mitä täällä epätoivoissasi edelliset pari viikkoa yritit. Eli kirjoitat trollin, mutta se ei ilmestykään palstalle. Miksiköhän? 🤭🤭 - Anonyymi
Tuokin asia on muuttumassa, ei vaikene enää
- Anonyymi
Kommentoi herra "minä en jää rikoksistani kiinni" metsästyksen vastustaja joka epätoivoisesti yritti saada viestejään tänne läpi pari viikkoa saamatta. 😂
- Anonyymi
Ip-osoitteethan on edelleen hyvin helppo selvittää herra metsästyksen vastustaja. 😂
Se että itse olet kädetön asian suhteen ei ole muiden ongelma. 🤭 - Anonyymi
Niistä ip-osoitteista joista te evr.n trollit trollaatte aina sitä mukaa kun toinen bannataan vaihdat toiseen koneeseen herra metsästyksen vastustaja. xD
Ai haluat osoitteet. No kerron niiden loppupäätteen:
Muunmuassa osoitteista 38.226. ja 47.968.
Riittääkö vai haluatko lisää? xD - Anonyymi
Olehyvä herra metsästyksen vastustaja. xD
Psykoosi taas päällä, kun ensin itket että koko osoite ei ole aito ja toisessa kommentissasi että sen osankin julkaiseminen on kiellettyä. xD
Tiedoksi herra metsästyksen vastustaja, että sinun henkeen ja terveyteen kohdistamat uhkailut, metsästäjien omaisuuden tuhoamiseen kannustavat viestisi, avoimet salakaato syyttelyt yms ovat hiukan toista luokkaa jotka aidosti tullaan käsittelemään oikeudessa, joten jos naurettavilla nillityksilläsi saat heräteltyä asian nopeampaan käsittelyyn niin sitä varmemminhan me saamme sinut syytteeseen ja pois täältä trollaamasta. xD
Laitanko lopunkin osan iipeestäsi näkyville, että saat oikeasti syyn kannella sillä sehän on sinun metsästys vastaisen trollaamisesi idea eli yrität epätoivoisesti saada metsästäjät provosoitumaan jolloin pääset uhriutumaan. Tästähän olen avauksessani puhunut teidän evr.n trollien tarkoitusperistä. xD - Anonyymi
No herra metsästyksen vastustajahan sanoi tekevänsä ilmoituksen jo puolesta osoitteestakin joten mitä sitä enempää tarviikaan edes kertoa? Päästään vihdoin käräjille etuajassa kuten lupasit. 😂😂
- Anonyymi
Herra metsästyksen vastustaja on hieman jäävi puhumaan siitä mikä täällä on kiellettyä ja mikä ei. 😂
Voithan vastata siihen onko sinun täällä esittämät avoimet henkeen ja terveyteen liittyvät uhkailusi, metsästäjien omaisuuden tuhoamiseen kannustaminen, salametsästyksistä perusteeton syyllistäminen yms sitten mielestäsi sallittua? - Anonyymi
Herra metsästyksen vastustajahan voi tarkastaa ne loppuosansa itse. xD
Hyvä yritys kääntää katse pois trollauksiesi laittomuudesta. xD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No miksi et anna, vaan öyhötät metsästys vastaisia harhojasi salametsästyksinä trolliöyhötyksin? 😂
Eikö metsästys vastaisuus muuten toimi? 🤭Teillä se näyttää toimivan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/naista-ampunut-metsastaja-tuomittiin-torkeasta-teosta/9257618 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herra metsästyksen vastustajahan voi tarkastaa ne loppuosansa itse. xD
Hyvä yritys kääntää katse pois trollauksiesi laittomuudesta. xDMiksi minä sen tarkistan ,sinähän kysyit haluanko loppuosan ip-osoitteesta ,ja sanoit lähettäväsi ,mikä tässä sinulle ongelma ,pistä tulemaan loppuosa ,niin voin katsoa onko asia niinkuin väität ,et sinä enää mitään menetä ,asiasta on jo tehty ilmoitus ,joten anna palaa.🫡🫡🫡🫡
- Anonyymi
Maaseudun rauhasta ei voi enää puhuakaan. Lahoamaan jätetyt kesämökit
ja rukkeja ja käkikelloja täynnä olevat maatilat on jätetty yksinään jonkun introvertin löydettäviksi.
Mutta joka mutkan takaa löytyy kyllä heinäseipääseen kaatunut asemies, joka ei enää omilla voimillaan metsälle kykene eikä näöltään eläimiä ja ihmisiä erota. Katoavaa kansan perinnettä.
Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1402806Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2692473Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?261466Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.351452- 1211182
- 1081143
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041043Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee131012Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La59906Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.297877