HEI,
Haluaisin hankkia kissa kaksikon, mielellään tyttöjä ja siis sisarukset ja mieluiten pentuja.
Mistä voisi etsiä? Paikallis lehdissä on aina vaan poika tyttö tai sitten isoja kissoja ja yleensä nekin poikia.
Haluaisin hankkia kissa kaksikon, mielellään tyttöjä ja siis sisarukset ja mieluiten pentuja.
Mistä voisi etsiä? Paikallis lehdissä on aina vaan poika tyttö tai sitten isoja kissoja ja yleensä nekin poikia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
löydy ainakin useimmista kaksi tyttöpentua. esimerkiksi apula-palstalla on aina paljon ilmoituksia.. itse otin juuri kaksi tyttöpentua samasta pentueesta. se vaikuttaa hyvältä ratkaisulta, on jo tottuneet ja kiintyneet toisiinsa ja niistä on seuraa toisilleen. kyllä kissa on onnellinen kun sillä on kaveri. onnea etsintään, ja malttia, kyllä löydät vielä. kannattaa myös tarkkailla mistä kissat otat, onko luovutusikä oikea ja millainen on niiden emo ja kasvatuspaikka.
omat pentuni ovat vanhempieni kodista, ihan maatiaisia, mutta tiedän että ovat siellä saaneet hyvän kohtelun ja oppineet laatikolle ja emo on hyväluonteinen. kissan ensimmäisillä kuukausilla on paljon väliä, samoin luovutusiällä että emo on ehtinyt opettaa pennuille kaiken tarvittavan.
Suomi24-torilla myydään kissanpentuja. Apulassa myös.
http://www.lemmikkipalstat.net/apula/
Monet haluavatkin myydä kaksi pentua samaan kotiin.
Meilläkin on suuri pentue joista luovutetaan mielellään vain kaksinkappalein tai toisen kissan kaveriksi. Ja tyttöjäkin muutama nenä löytyy. Tosin luovutus joulun tienoilla.
Eläinsuojissa ja eläinsuojeluyhdistyksillä on paljon kodittomia kissoja.
http://www.vaasankissatalo.org
http://www.hesy.fi