Kuka tietää mitä

Nyt en jaksa googlata enää. Eli ryhmiksessä on kirjoilla 14 lasta, hoitajia on 3. Aukenee 05.15. Nyt on käynyt näin että meillä olisi tarvetta saada hoitoaikaa 17.15 asti mutta se on evätty? Vastaukseksi sain että sitten kunta joutuisi palkata neljäs hoitaja. Se ei aukene joka pv 05.15, eikä kaikki 14 lasta ovat siellä yhtäaikaa. Meillä olisi tarvetta hakea 17.15 lähes joka pv nyt kun talvirajoituksetkin tuli vastaan. Joten nyt ajamme kilpaa kelloa vasten, määrätty että 17.00 loppuu hoitoaika. Ottakaa tai jättäkää oli vastaus. Onko meitä vedetty höpölästä?
11881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

mutta jos se ryhmis menee kiinni 17.00, niin ei sitä ehkä ruveta yhden lapsen takia muuttamaan. varsinkin, kun se aukeaa noin aikaisin. Johan sieltä ensimmäinen työntekijä lähtee kotiin viimeistään yhden aikaan, niin ymmärrän etteivät halua pidentää aukioloa, koska silloin pitäisi yhden työtekijän tulla myöhemmin töihin ja neljättä ei todellakaan helposti palkata. Voi vanhemmista tuntua, että miksei voi tulla varttia myöhemmin töihin, mutta ei se aina mene niin. Toiminta alkaa monesti yhdeksältä ja silloin on kyllä hyvä, jos kaikki ovat paikalla, varsinkin jos ryhmässä on pieniä.

Äänestä
  • aika on 17.30 asti. Joten mikähän laikipykälestä se ohjaaja nyt puhui ja kun kysyin niin hän ei muka kuullut?? Tätä ihmettelen, jos ei haluta on eri asia kuin se että jos vedotaan lakipykäliin. Haluaisin taistella tästä koska syksy 2005 - kevät 2008 meillä oli 17.15 asti talvisin ja nyt sitten tämä ei kuulemma enää käy....

    Äänestä

  • aukiolo kirjoitti:

    aika on 17.30 asti. Joten mikähän laikipykälestä se ohjaaja nyt puhui ja kun kysyin niin hän ei muka kuullut?? Tätä ihmettelen, jos ei haluta on eri asia kuin se että jos vedotaan lakipykäliin. Haluaisin taistella tästä koska syksy 2005 - kevät 2008 meillä oli 17.15 asti talvisin ja nyt sitten tämä ei kuulemma enää käy....

    aikoinaan perustettu nimenomaan siksi, että vanhemmilla olisi mahdollisuus valita tällainen aukioloajoiltaan joustavampi hoitomuoto kuin esim. päiväkoti. Kyllä sinne pitää palkata henkilökuntaa lisää, että lapset tulee hoidettua lain ja asetusten mukaisesti. Älä luovuta!

    Äänestä

  • "ryhmiksiä" kirjoitti:

    aikoinaan perustettu nimenomaan siksi, että vanhemmilla olisi mahdollisuus valita tällainen aukioloajoiltaan joustavampi hoitomuoto kuin esim. päiväkoti. Kyllä sinne pitää palkata henkilökuntaa lisää, että lapset tulee hoidettua lain ja asetusten mukaisesti. Älä luovuta!

    sen kunnan, mikä palkkaa yhden lisätyöntekijän yhden lapsen ja yhden perheen hoidontarpeen mukaan. Eiköhän ne tarjoa jotain muuta hoitopaikkaa, jos eivät muuta aukioloaikaa ja perhe tarvitsee tuon lisä vartin hoitoaikaan.

    Äänestä

  • "ryhmiksiä" kirjoitti:

    aikoinaan perustettu nimenomaan siksi, että vanhemmilla olisi mahdollisuus valita tällainen aukioloajoiltaan joustavampi hoitomuoto kuin esim. päiväkoti. Kyllä sinne pitää palkata henkilökuntaa lisää, että lapset tulee hoidettua lain ja asetusten mukaisesti. Älä luovuta!

    Ryhmis on usean perhepäivähoitajan työyhteisö, jossa toteutuu kodinomainen hoito. Ryhmiksissä pitäisi lain mukaan olla pienempiä ryhmiä, eli vähemmän hoitajia, kuin päiväkodissa. Ryhmiksissä ei välttämättä ole korkeakoulututkinnon suorittanutta työntekijää.

    Eli kyseessä ei ole joustavampi hoitomuoto kuin esim. päiväkoti, vaikka osa ryhmiksistä tarjoavatkin vuorohoitoa.

    Äänestä

miksi et itse mene aikaisempaan töihin. vartti sinne tai tänne sunkin työajassa.
jos on olevinaan niin helppoo päivähoidon joustaa vartin kanssa niin teeppä sama juttu itse niin ei aina tartte hoitopaikkaa syyttää joustamisesta.
itte vanhemmat käy kaupassa ja ties missä shoppailemassa kun lapset on hoidossa. mitä suotta lastenkanssa olla. itellä ottaa tommonen juttu päähän kun omassa työpaikassa sain 45 min mennä aikasemmin töihin että pääsen likan hakeen hoidosta ja jos työnantaja ei olis moista hyväksynyt niin sitten olis ollut pakko kysyä hoitopaikalta.

Äänestä

hoitosopimus, niin kuin kaikista muistakin ja siinä on mainittu hoitoaika.sinulla on siitä olemassa oma kappale.vetoa siihen.jos näin ei ole,niin selvitä,miksi asiapaperia ei ole tehty.vai oletko itse ollut menemättä paikalle tekemään sitä?

Äänestä
  • Manataan hänet paikalle!

    Äänestä

  • syystä itse alkanut hakea eri aikaan pois kuin tuo enne ollut 17.15, niin silloinhan perhe on yksipuolisesti muuttanut hoitosopimusta ja onko se enään sitten ryhmistäkään sitova. Kaikki muutokset kirjataan yleensä yhdessä paperille.


    Luulen että kuntien budjetit on niin vähissä, ettei yhden lapsen ja yhden vartin takia voida palkata ketään uutta.

    Ja tuossa yhdessä vastauksessa tulikin se, että etkö voi itse muutta omaa työaikaasi sitä varttia?

    Äänestä

Ensinnäkin laki sanoo, että ryhmiksessä saa olla korkeintaan 12 lasta kerrallaan 3:lla hoitajalla.
Toiseksi kunnalla on velvollisuus järjestää perheelle työstä tai opiskelusta sen matkoihin kuluvasta ajasta tarvittava hoitopaikka. Kuitenkaan sitä ei ole järjestettävä kotia lähimmässä tai muuten jossain tietyssä esim. perheen haluamassa paikassa, vaan riittää että hoito järjestetään/tarjotaan kunnan alueelta.
Yksi vaihtoehtohan on lapsenne hoitaminen työpaikkaanne lähempänä olevassa hoitopaikkassa, tällöinhän hoitopäivä lyhenisi?.

Äänestä
  • Sen paikan ei tarvitse sijaita kotikunnassa, vaan kunta voi ostaa palvelun vaikka naapurikunnasta. On muuten pikkuisen ikävä hoitomatka... Hoitopaikan ei tarvitse olla kodin lähelläkään. Matkaa voi olla jopa useita kymmeniä kilometrejä. Ja ihan eri suuntaan, kuin työmatka.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


laki sanoo? kirjoitti:

Nyt en jaksa googlata enää. Eli ryhmiksessä on kirjoilla 14 lasta, hoitajia on 3. Aukenee 05.15. Nyt on käynyt näin että meillä olisi tarvetta saada hoitoaikaa 17.15 asti mutta se on evätty? Vastaukseksi sain että sitten kunta joutuisi palkata neljäs hoitaja. Se ei aukene joka pv 05.15, eikä kaikki 14 lasta ovat siellä yhtäaikaa. Meillä olisi tarvetta hakea 17.15 lähes joka pv nyt kun talvirajoituksetkin tuli vastaan. Joten nyt ajamme kilpaa kelloa vasten, määrätty että 17.00 loppuu hoitoaika. Ottakaa tai jättäkää oli vastaus. Onko meitä vedetty höpölästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu