koiran ulkoiluttajat...

ja taas tänä aamuna seisomassa
kirjailijanpuistossa töölössä. alueella on "vain"
kuusi (6) kappaletta "ei koiria"-merkkejä sekä
selostus lähimmän koirapuiston sijainnista.

kerran huomauttaessani kolmelle keski-ikäiselle
rouvashenkilölle asiasta sain kuullaan raivokkaan
puolustuspuheen siitä kuinka he korjaavat aina
koiriensa jätökset jne. uskon, että rouvat
tekevätkin niin, mutta kyse onkin siitä
esimerkistä jonka he antavat nuorille eli että
sääntöjä ei tarvitse noudattaa. ko. tyypin
ihmiset ovatkin ensimmäisenä huomauttelemassa
varsinkin nuorille heidän tekemisistään, mutta
voisivat kyllä itsekin katsoa peiliin ja herätä
todellisuuteen.prkl.

kyse on myös siitä, että on olemassa
koirapuistoja ja sitten myös puistoja joissa
pitäisi voida ulkoilla esim. pienten lasten
kanssa rauhassa ilman, että ympärillä pyörii
lasten metelöinnistä hermostuneita rakkeja.
7431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oikeassa olet, että puistoihin ei saisi viedä
koiria jos se nimenomaan kielletään. Minua
ottaa kaaliin myös se, että ihmiset tuovat
lapset koirapuistoon. Suurin osa koirista ei
välitä lapsista tuon taivaallista, mutta entäs
sitten ne koirat jotka eivät ole tottuneet lapsiin
tai isonrodun pentu kaataa lapsen mennen
tullen. Siinä sit kuuntelet vanhempien huutoa
koiras käyttäytymisestä. Eli koirat eivät kuulu
lasten leikkipuistoihin, eikä lapset
koirapuistoihin.

Äänestä

Olen täsmälleen samaa mieltä. Viimeksi kun
huomautin naapuruston koiranulkoiluttajaa siitä
että en pidä kun hän antaa koiransa juosta
asuinalueella irti, sain vastaukseksi
ylimielistä höpinää koirien oikeuksista. Kerroin
myös etten pidä siitä, että hänen koiransa käy
irti ollessaan pihallani ulostelemassa. Tällöin
vastaus oli: "eläimet jättävät jälkensä luontoon"
yms. Pari kertaa olen saanut siivota lapseni
koiranpaskasta joita naapurustossa asuvat rakit
yksityiselle pihamaalle syytävät.
Lokinpaskan, varpusenpaskan ja jäniksenpapanat
ymmärrän ja hyväksyn sillä ne ovat osa
LUONNOLLISTA luontoa eikä niille voi mitään.
Koiranpaska ei ole osa tätä luonnollista
ympäristöä, enkä voi ymmärtää toisten pihoille
paskantavan koiran omistajan ajatusmaailmaa.

Niin, ja koirienomistajille ei yleensä voi
huomauttaa mistään siisteyteen liittyvästä sillä
he vetävät siitä yleensä herneen nenään.

Äänestä
  • No ompa outoja koiria, jos tulevat juuri sinun
    pihallesi aina paskomaan. Itse
    omakotiasujana en ole koskaan huomannut
    vapaana olevan koiran tulevan minun pihaani
    paskalle. Ei aina ylireagoida.

    Äänestä

  • se on todellakin kumma miten itsekkäitä ja
    ajattelemattomia jotkut koiranomistajat ovat.
    mainitsemasi vapaanajuoksuttamis-tapaus ei
    todellakaan ole ainoa. jotenkin tuntuu siltä,
    että varsinkin sellaiset koiranomistajat joilla
    on useimpia koiria eli useimmiten heidän
    kotinsakin on kuin kenneli, eivät välitä
    säännöistä ja antavat koiriensa juosta vapaana ja
    paskoa naapurien nurkkiin.

    jos kaupunkiin ottaa koiran silloin pitäisi
    ymmärtää, että säännöt ovat tehty yleistä
    hyvinvointia ja viihtyvyyttä silmällä pitäen.sen
    takia koirapuistot ovat olemassa-ja niihin ei
    todellakaan pitäisi sitten taas lapsilla olla
    asiia. jos sitten alkaa tuntua siltä, että
    eläinparka ahdistuu narun päässä, niin sitten
    pitää miettiä muuttamista landelle tai sitten
    lähteä sen kanssa jonnekin todella kauas
    lenkkipoluista sun muista ulkoreiteistä
    ulkoilemaan. kannattaisi siis miettiä tarkkaan
    ennenkuin hankkiin koiran kaupunkialueelle.

    Äänestä

  • Joohan kirjoitti:

    No ompa outoja koiria, jos tulevat juuri sinun
    pihallesi aina paskomaan. Itse
    omakotiasujana en ole koskaan huomannut
    vapaana olevan koiran tulevan minun pihaani
    paskalle. Ei aina ylireagoida.

    ei pitäisi yleistää, mutta "vähemmistöt" kärsii
    muutamien mokista.

    Äänestä

  • Joohan kirjoitti:

    No ompa outoja koiria, jos tulevat juuri sinun
    pihallesi aina paskomaan. Itse
    omakotiasujana en ole koskaan huomannut
    vapaana olevan koiran tulevan minun pihaani
    paskalle. Ei aina ylireagoida.

    Kyllä se kyseinen koira on alueen muidenkin
    ihmisten pihoihin paskonut.

    ps: Koska et tiedä kyseisestä tapauksesta
    paskaakaan niin on turha syyttää ylireagoinnista.

    Äänestä

  • ei paskaa... kirjoitti:

    Kyllä se kyseinen koira on alueen muidenkin
    ihmisten pihoihin paskonut.

    ps: Koska et tiedä kyseisestä tapauksesta
    paskaakaan niin on turha syyttää ylireagoinnista.

    Kirjoita tänne mut please ei kritiikkiä eikä
    muiden mielipiteitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiranomistaja kirjoitti:

ja taas tänä aamuna seisomassa
kirjailijanpuistossa töölössä. alueella on "vain"
kuusi (6) kappaletta "ei koiria"-merkkejä sekä
selostus lähimmän koirapuiston sijainnista.

kerran huomauttaessani kolmelle keski-ikäiselle
rouvashenkilölle asiasta sain kuullaan raivokkaan
puolustuspuheen siitä kuinka he korjaavat aina
koiriensa jätökset jne. uskon, että rouvat
tekevätkin niin, mutta kyse onkin siitä
esimerkistä jonka he antavat nuorille eli että
sääntöjä ei tarvitse noudattaa. ko. tyypin
ihmiset ovatkin ensimmäisenä huomauttelemassa
varsinkin nuorille heidän tekemisistään, mutta
voisivat kyllä itsekin katsoa peiliin ja herätä
todellisuuteen.prkl.

kyse on myös siitä, että on olemassa
koirapuistoja ja sitten myös puistoja joissa
pitäisi voida ulkoilla esim. pienten lasten
kanssa rauhassa ilman, että ympärillä pyörii
lasten metelöinnistä hermostuneita rakkeja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu