sekaisin sinusta

joskus ihmettelen itsekin, miten se tapahtui,
miten sait minut täysin valtaasi
alusta lähtien

kaikki Sinussa on niin oikein

Sinulla varmaan menee vielä hetki aikaa, ennenkuin
opit tuntemaan tapani olemmehan taustoiltamme
niin kovin erilaiset

mutta miten se sydänten sointu voikin
olla niin toisiinsa sopiva

tai ainakin minusta

värisen joka hetki lähelläsi pienestäkin
liikkeestäsi

ikinä en kyllästy

enkä minä nyt kerää säälipisteitä vaan
ymmärrystä sille miksi olen kokonaan
sekaisin Sinusta, hössötän ihan liikaa
ympärilläsi

olen ihan hyvin selvinnyt elämässä
tähän asti vaikkei minua
ole kukaan rakastanut

en kai ole osannut rakkautta aikuisena
kaivatakaan, totuinhan jo kehdossa siihen,
ettei minusta välitetty

kai minulla on ollut aina niin
kiirekin töiden kanssa, etten ole huomannut
minulta mitään puuttuvan

vasta kun tapasin Sinut huomasin
sen mitä minulta oli puuttunut
koko elämäni ajan

ehkä näin oli määrätty, että
valmistauduin kohtaamiseemme
ankeissa olosuhteissa

niin että minulla on
tarjota Sinulle niin paljon
rakkautta, kuin kykenet
vastaanottamaan

ja minä pökerryn pienimmästäkin
huomiostasi, niin ettei Sinun
kiireiltäsi tarvitse
huolehtia minun onnestani

muista aina, että
Sinä olet minulle
tärkeä
9414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

rakkaudesta :-)
Pidän tästä,
tässä on hienosti kuvattu mitä rakkaus, ihan missä iässä tahansa kohdalle osuessaan, saakaan aikaan. Sekamelskan...ihanan sellaisen.

Äänestä
  • sekamelskaa on kestänyt jo pari vuotta, eikä järjestystä näytä tulevan. Ja kukapa sitä kaipaisikaan, jos on saanut lahjaksi rakkauden.

    Kiitos sinulle palautteestasi.

    Äänestä

Hyvin kaunis
kaunis
en muuta osaa sanoa

Äänestä
  • palautteesta.

    Äänestä

..vie juuri noin mukanaan! Hyvin kuvattu totaalinen nuija"nukutus":-)

Äänestä
  • kirjoitettu rakkaudesta, juuri sellaisena kuin se sisimmiltään on. Lämmin ja kaunis =)

    Äänestä

  • Totaalinen "knock out", sitä se on ollut ensi hetkestä lähtien.

    Äänestä

  • ja syvällisesti kirjoitti:

    kirjoitettu rakkaudesta, juuri sellaisena kuin se sisimmiltään on. Lämmin ja kaunis =)

    halusin täällä kokeilla, kehtaako tälläistä kenellekään tunnustaa.

    Äänestä

..on täällä piilossa, voin puhdistaa omatuntoni tunnustamalla tämän omaksi tekeleekseni : )

Kiitokset vielä kerran kauniista palautteista : )

Äänestä

Kommentoi aloitusta


peräpuskuri kirjoitti:

joskus ihmettelen itsekin, miten se tapahtui,
miten sait minut täysin valtaasi
alusta lähtien

kaikki Sinussa on niin oikein

Sinulla varmaan menee vielä hetki aikaa, ennenkuin
opit tuntemaan tapani olemmehan taustoiltamme
niin kovin erilaiset

mutta miten se sydänten sointu voikin
olla niin toisiinsa sopiva

tai ainakin minusta

värisen joka hetki lähelläsi pienestäkin
liikkeestäsi

ikinä en kyllästy

enkä minä nyt kerää säälipisteitä vaan
ymmärrystä sille miksi olen kokonaan
sekaisin Sinusta, hössötän ihan liikaa
ympärilläsi

olen ihan hyvin selvinnyt elämässä
tähän asti vaikkei minua
ole kukaan rakastanut

en kai ole osannut rakkautta aikuisena
kaivatakaan, totuinhan jo kehdossa siihen,
ettei minusta välitetty

kai minulla on ollut aina niin
kiirekin töiden kanssa, etten ole huomannut
minulta mitään puuttuvan

vasta kun tapasin Sinut huomasin
sen mitä minulta oli puuttunut
koko elämäni ajan

ehkä näin oli määrätty, että
valmistauduin kohtaamiseemme
ankeissa olosuhteissa

niin että minulla on
tarjota Sinulle niin paljon
rakkautta, kuin kykenet
vastaanottamaan

ja minä pökerryn pienimmästäkin
huomiostasi, niin ettei Sinun
kiireiltäsi tarvitse
huolehtia minun onnestani

muista aina, että
Sinä olet minulle
tärkeä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu