Nokialta tv-matkapuhelin
(28.10. 15:40)
Matkapuhelinjätti Nokia on julkistanut Nizzassa uuden matkapuhelinmallin, jolla voi lisälaitteen avulla katsoa myös televisiota. Television lisäksi Nokian uudessa edge-teknologialla toimivassa 7 700-mallissa on video- ja yksittäiskuvakamera ja radio.
Televisiopuhelin on ensimmäinen multimediapuhelin, jolla voi katsella televisiolähetyksiä. Television katselemiseen tarvitaan puhelimeen akun tavoin kytkettävä lisälaite, joka pystyy vastaanottamaan DVB-H/IP-datalähetyksiä.
Televisiopuhelin on Nokian mukaan pilottihanke. Sillä halutaan osoittaa digitaalisten televisiolähetysten käyttömahdollisuuksia tulevaisuuden matkapuhelimissa ja monimedialaitteissa.
Nokia ennakoi myyvänsä ensi vuonna yli 100 miljoonaa värinäytöllä, java-ohjelmistolla ja tehokkailla kuvaviestiominaisuuksilla varustettua puhelinta, kertoo johtaja Anssi Vanjoki.
Nokian nopeaa edge-teknologiaa hyödyntävien puhelinmallien määrä nousee ensi vuonna 15 malliin, kerrotaan yhtiöstä. Tällä hetkellä niitä on markkinoilla kahdeksan. Seuraavien kahden vuoden aikana Nokia odottaa myyvänsä yli 100 miljoonaa edge-puhelinta. (STT-Reuters)
----------------------------------------
Nokialta ensimmäinen kännykkä, jossa tv ja radio?
Bullshi*! Korealaisille Samsung MITs M400 on ollut jo saatavilla jonkin aikaa.
http://mobilemag.com/content/100/333/C1853/

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiinnostaisi tietää, että minkä maan formaatin mukaista kuvaa sillä pellepuhelimella voisi muka seurata? Kun ei sillä iltalehden mukaan voinut seurata muuta kuin nuukian itsensä tekemiä videoita.
Siis kuka haluaa tuon kokoista halkoa kuljettaa taskussaan, ja Nokialaiseen tyyliin siihen on kytkettävä lisäpalikka jotta televisio toimisi.
Myös tuttuun Nokialaiseen tapaan sillä et voi katsoa normaalia digiverko lähetystä vaan Nokia omia lähetyksiä (?!)
Kun nyt matkapuhelin saadaan niin pieneen tilaan että sitä ei enää kannata pienentää niin onko se pakko tosiaan kytkeä joka hiivatin laitteeseen??!!
Pistetäänkö se seuraavaksi silitysrautaan (ole varovainen kun vastaat) tai vaikka pölkkäriin??
Kannettavia matkatelevisioita on ollut jo ajat armaat sitten ja niitä saa pilkkahintaan sieltä mistä sattuu löytämään, ne eivät käy kaupaksi... syy: Ihmiset haluavat katsoa kuvaa isosta, siihen tarkoitukseen tehdystä laitteesta, siis televisiosta, eikä nysvätä mailla ja mantuvilla tiiliskiven kokoinen kapula kädessään tihrustaen pientä näyttöä.
Jälleen kerran: Kuka tuota oikeasti tarvitsee, kenelle se on suunnattu, hohhoijaa...
Ja vielä Nokialaiseen tyyliin: Kun ostat tämän niin hetken kuluttua tulee myyntii se versio joka on ehkä jo käyttökelpoinenkin..
Vertaa Nokia 6600 ja 6230. Ensimmäinen on iso mutta siinä ei ole edes radiota... Jälkimmäinen tulee parin kuukauden päästä myyntiin: On siron kokoinen, kevyt, sisältää kameran lisäksi MP3 soittimen ja radion, joita ei 6600 malliin ole saatu mahtumaan (?)
Että näin...
>"Siis kuka haluaa tuon kokoista halkoa kuljettaa taskussaan,"
No ei se olekaan tarkoitettu teinipojan taskuun pistettäväksi.. Se on tarkoitettu jollekin sellaselle tyypille, jonka on päästävä vaikka työnsä puolesta nettiin. Tuolla se on nimittäin mahdollista ja siihen päälle on sitten ympätty kaikki kamerta, mp3 jutut yms.. Sen prosessori on muuten sitten ihan toiselta planeetalta mihin normaaleissa mobiililaitteissa on totuttu.
>" ja Nokialaiseen tyyliin siihen on kytkettävä lisäpalikka jotta televisio toimisi"
No jos et halua sitä tv-ominaisuutta, niin olisiko kiva, että se mokkula olisi siinä sitten kiinni koko ajan? Niin ja mitä ihmeellistä noissa lisämokkuloissa nyt on? Sony ericsson on niitä käyttänyt jo iät ja ajat, kun ne ei muuten saa edes kameraa sopimaan..
>" Kun nyt matkapuhelin saadaan niin pieneen tilaan että sitä ei enää kannata pienentää niin onko se pakko tosiaan kytkeä joka hiivatin laitteeseen??!"
On. Siitähän ihmiset juuri haluaa. Tai voit sä ostaa 2100:senkin jos siltä tuntuu, malli löytyy joka asiakkaalle.
>" Ihmiset haluavat katsoa kuvaa isosta, siihen tarkoitukseen tehdystä laitteesta, siis televisiosta, eikä nysvätä mailla ja mantuvilla tiiliskiven kokoinen kapula kädessään tihrustaen pientä näyttöä."
Mutta entäs sitten kun sitä tv:tä ei ole saatavilla ja 'lempi ohjelma tulee'? Tuo tv juttu ei nyt vielä olekaan miokään kovin käytännöllinen, mutta tää onkin pilotti projekti, jonka tarkoituksena on kertoa asiakkaille minkälaisia puhelimia jatkossakin tulee olemaan. Mä voisin hyvinkin kuvitella pistäväni napit korville ja katsovani vaikka uutisvuotoa junamatkalla.. Samaa kitinää kuului myös kamerojen kohdalla, mutta nykään ei juuri muita puhelimia ostetakaan (ehkä myös siksi, että ei ole malleja jossa ei olisi puhelinta ;-) )
>"Jälleen kerran: Kuka tuota oikeasti tarvitsee, kenelle se on suunnattu, hohhoijaa.."
Luuletko, että jokainen malli on suunnattu juuri sulle? Ei todellakaan, vaan tässä maailmassa on paljon erilaisia ihmisiä, jotka tarvitsevat puhelinta eri tilanteissa ja Nokialta pitää löytyä malli jokaiselle käyttäjälle.. Sillä ne nostaa markkinaosuuttaan.
>" Ja vielä Nokialaiseen tyyliin: Kun ostat tämän niin hetken kuluttua tulee myyntii se versio joka on ehkä jo käyttökelpoinenkin.. "
Niin, miten sä luulet että ne sitä rahaa takoo =D Tää sama juttuhan ilmenee monessa muussakin nopeasti kehittyvässä teknologiassa, kuten tietokoneissa..
>" Vertaa Nokia 6600 ja 6230. Ensimmäinen on iso mutta siinä ei ole edes radiota... Jälkimmäinen tulee parin kuukauden päästä myyntiin: On siron kokoinen, kevyt, sisältää kameran lisäksi MP3 soittimen ja radion, joita ei 6600 malliin ole saatu mahtumaan (?) "
Jostain syystä porukka ei ilmeisesti tajua, että tossa toisessa (6600) on Symbian käyttöjärjestelmä, joka on mun mielestä paras 'feature' mitä puhelimessa voi olla. Symppari käyttis on 'kuin' windows. Siinä sulla on tiedostoja, hakemistoja ja ohjelmia. Voit itse tehdä niitä ja ne voivat kontrolloida puhelinta. Miksi siinä ei ole MP3 soitinta? No esim. siksi, että sen voi imaista ohjelmana siihen, kuten winampin windowsiin tai vaikka mobile ICQ:n keskustelua varten! Ohjelmia löytyy netistä jo nyt kasa päin, vaikka symbian puhelimia ei ole kuin muutamia. Esim. sellainen mini GPS, joka tunnistaa puhelin solun missä olet on aika käyttökelpoinen softa. Paikannuksen mukaan se pistää puhelimen suoraan äänettömäksi kun menet vaikka leffateatteriin ja äänet takaisin kun poistut sen alueelt, jne.. :) Niin ja tietenkin S60 puhelimeen saa roppa kaupalla pelejä, kuten C-64/nintendo emulaattorit (äänineen kaikkineen) ja voi sitä riemua, kun vanha kunnon The Great Gianna Sisters hyppii ruudulla.. =)
Miksi siinä ei ole radiota, no siksi että nykyisen raudan kanssa pitää vuorotella infrapunan, bluetoothin ja radion kanssa, 6230:ssa ei siis ole infrapunaa (?).
Ja 6600:sen puolesta vielä, että siihen saa enemmän muistia..
Niin ja vielä siitä miksi ei ole yhtä sellaista puhelinta, jossa on kaikki toiminnot? No siksi, koska se ei ole taloudellisesti kannattavaa!
Että näin..
http://www.nokia.fi/puhelimet/puhelinmallit/7700/