Mitä hyötyä mhy:stä?

Pankaahan vähän listaa minkälaista hyötyä olette saaneet mhy:stä. Muistakaa mitata asiaa rahassa.
142731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Saan lähes 600 euron hyödyn vuosittain kun en ole mhy:n jäsen enkä maksa metsänhoitomaksua.

Äänestä
  • Sinun hehtaarisi viittaavat puoliammattilaiseen metsätalouteen. Ehkä sinä voit hoitaa itse monia asioita, jos asut samalla paikkakunnalla, missä metsäsi sijaitsee.

    Meille sivuansioita saaville metsänhoitoyhdistyksestä on suuri apu. Mhy on paikalla ja tunteen paikalliset urakoitsijat ja kilpailuttaa ne. Se tekee myös kauppojen kilpailutukset. Maksan ilomielin metsänhoitomaksun ja taksojen mukaiset toimenpidemaksut. Voin siten itse keskittyä suuriin linjoihin. Jo paikallisten toimijoiden kilpailuttaminen yksittäisissä pikkuhommissa vie aikaa ja energiaa (esim. taimikonhoidot, istutukset, laikutukset ym ym.)

    Äänestä

mhy on ainoa organisaatio joka valvoo ja hoitaa meidän metsänomistajien etua ja edunvalvontaa. kenkreetisimmin koen sen kun yhdistys hoitaa ammattimaisin ottein esim. puolestani puukaupan hoitamisen puolestani. mhy:n palveluista osa on maksutonta ja se joka on hinnoiteltu on hinnoiteltu kustannustehokkaasti ja siten että siihen olemme osallistuneet me metsänomistajat itse, koska olemme näitten yhdistyksien jäseniä

Äänestä
  • MHY hoitaa oman, avainisäntien ja toimihenkilöidensä edun,loppurahalla ei todellakaan paljon voi tehdä metsanomistajien (jäsenten)hyväksi.
    Kustannustehokkuutta pitää kyllä etsiä ihan muualta.

    Äänestä

  • Mehtäsika kirjoitti:

    MHY hoitaa oman, avainisäntien ja toimihenkilöidensä edun,loppurahalla ei todellakaan paljon voi tehdä metsanomistajien (jäsenten)hyväksi.
    Kustannustehokkuutta pitää kyllä etsiä ihan muualta.

    Jos mhy:n toiminta olisi kustannustehokasta ei sitä tarvitsisi rahoittaa täysin veroluonteisin maksuin. Siitäkin vähästä mitä mhy:t hoitaa peritään vielä eri maksu.

    Äänestä

  • En nyt keksi muuta Mhy:n ilmaista palvelua kuin vuosittainen veroilta.Kerro jos niitä on muita.
    Ainakaan meidän yhdistyksessä ei omatoimisuutta hyvällä katsota,esim itse hommasin muokkaajan 50 euroa halvempi/ha kuin yhdistyksen hinta.Mätästys puolta halvempi.
    Kova on hinta istutus välineistä taimien toimittamisesta,hinta 52 euroa/ha.
    Itse hommasin taimet samaan hintaan ja sain istutus välineet taimitarhalta ilmaiseksi.
    Kyllä hinnoittelussa tulisi omatoimisuus huomioida hinnoittelussa,käsittääkseni MHY on metsänomistajan asialla?

    Äänestä

  • Mikä on ilmaista? kirjoitti:

    En nyt keksi muuta Mhy:n ilmaista palvelua kuin vuosittainen veroilta.Kerro jos niitä on muita.
    Ainakaan meidän yhdistyksessä ei omatoimisuutta hyvällä katsota,esim itse hommasin muokkaajan 50 euroa halvempi/ha kuin yhdistyksen hinta.Mätästys puolta halvempi.
    Kova on hinta istutus välineistä taimien toimittamisesta,hinta 52 euroa/ha.
    Itse hommasin taimet samaan hintaan ja sain istutus välineet taimitarhalta ilmaiseksi.
    Kyllä hinnoittelussa tulisi omatoimisuus huomioida hinnoittelussa,käsittääkseni MHY on metsänomistajan asialla?

    "hommasit itse"

    Sinä siis teit kaikki tuon itse. Selvä se, maanmuokkaajan kohdalla se tarkoittaa mm. seuraavaa...

    - Kyselit kaivinkoneurakoitsijat läpi ja valitsit kustannustehokkaimman ja parhaimman jäljen tekevän

    - Teit urakoitsijalle kartat muokattavasta alueesta ja kävit vielä näyttämässä alueen hänelle sopien samalla ojituspaikat ym. erityiskohteet ja näytit samalla lähteet ja puronvarret joihin jätetään suojakaistat sekä vesiensuojelu ja merkkasit epäselvät rajat

    - Lopuksi mittasit vielä urakoitsijan muokkaaman alueen vähentämällä muokkaamattomat kohdat, teit tilin ja maksoit sen hänelle.

    - Teit kaiken tämän kaiken vaikka asut 200 km päässä kyseisestä alueesta

    Kaikenlaista sitä tosiaan saa itsekin tehtyä...eri asia on sitten onko tuohon kaikkeen aikaa.

    Äänestä

  • avainsanan? kirjoitti:

    Ei mhy käy kaivinkoneyrittäjiä lävitse, työn saa se jolla on heidän kanssaan sopimus, ei siis välttämättä paras eikä halvin

    Kuviokartta tulostetaan tietokoneelta ja kerrotaan muokattavat kuviot ja niihin liittyvät erityisohjeet. Joskus suullisesti, joskus kirjallisesti.Urakoitsija mittaa itse muokkauksen pinta-alan.

    Tunnen muutamia mhy:n toimihenkilöitä joiden leimikon teko on sitä, että metsäsuunnitelmasta (usein vanhasta) katsotaan kuviotiedot ja tehdään leimausseloste, maastossa ei siis käydä. Tämä johtaa usein huomattaviin virhearvioihin koska suunnitelman teon jälkeen tehdyt mahdolliset hakkuut jää huomioimatta. Luonnollisestikkaan nämä kaverit eivät merkitse leimikoita maastoon, eivät ota kantaa ajoreitteihin ja varastopaikkoihin. Lasku leimauksesta kyllä lähtee metsänomistajalle

    Äänestä

  • Metsäinssi kirjoitti:

    Mhy:llä on sopimus sen urakoitsijan kanssa kuka on kustannustehokkain ja hyväksi koettu (viljelykaudeksi kerrallaan kilpailutettu). Etkai kuvittele että joka ikisen hehtaarin läntin muokkaus kilpailutettaisiin erikseen?

    "Kuviokartta tulostetaan tietokoneelta ja kerrotaan muokattavat kuviot ja niihin liittyvät erityisohjeet. Joskus suullisesti, joskus kirjallisesti.Urakoitsija mittaa itse muokkauksen pinta-alan"
    ------> No se taitaa riippua siitä työnantajan ja urakoitsijan välisestä sopimuksesta mutta vastuun onnistumisesta kantaa joka tapauksessa urakan antaja. Luuletko tosiaan että työnjohto hyppää joka ikisellä kuviolla koneen perässä? Taitaisi tulla aika kalliiksi...onneksi nykyään on ilmakuvat apuna...ja gps. Jos on mhy:n kautta tehty puunmyyntisuunnitelma niin hakkuualueet on jo vanhastaan tiedossa ja erityiskohteet jolloin ne on helppo merkitä karttaan.

    Puunmyyntisuunnitelma eli laimaus lienee noin 90 % metsänhoitoyhdistyksistä maksuttomia. Yleisesti sovittu käytäntö on että leimikon on puunmyyntisuunnitelmaa ja karttaa apuna käyttäen oltava helposti löydettävissä maastosta. Ei leimaus ole sitä että nauharullan kanssa kuljetaan aluetta merkkaamassa. Toki epäselvät alueet on hyvä puumääriä arvioidessa merkitä maastoon. Ainakin itselleni paljon tärkeämpää on mitä puunmyyntisuunnitelmassa lukee. Siis mitä eri puutavaralajeja kyseiseltä alueelta tulee ja mitkä ovat niiden määrät. Tällä paperillahan niitä tarjouksia kysytään. Vastuuhan taas on tekijällä eikä pidä lähteä yleistämään. Ja lopulliset ajoreitit sovitaan yleensä puun ostajan kanssa. Saattaahan olla että ostajalla on sopimus esimerkiksi naapurin maan käytöstä puun kuljetukseen.

    Äänestä

  • tietäjä.. kirjoitti:

    En ryhdy näitä mainittuja juttuja enää tarkemmin kommentoimaan. On tietysti selvää, että eri metsänhoitoyhdistysten ja saman yhdistyksen eri toimihenkilöiden välilläkin on huomattavia eroja.Pätee myös metsäyhtiöihin / yhtiöiden toimihenkilöihin.
    Kirjoitukseni eivät kuitenkaan perustu luuloihin, vaan 20 vuoden työkokemukseen alalta. Tuo työkokemus sisältää muutakin kuin metsäyhtiön palveluksessa oloa, eikä minulla ole mitään haluja kirjoitella tänne keksittyjä juttuja

    Äänestä

  • Mutta totuus on kuitenkin toisenlainen. Koetappa saada niiltä jotain apua sitten kun tulee jotain erimielisyyttä ison yhtiön kanssa. Huomaat, kumpi on heille tärkeämpi yhteityökumppani. Itse olisin tarvinnut apua. Tuli äkkiä selväksi kumman etu on tärkeämpi.

    Olen aikaisemmin tehnyt kymmeniä kauppoja MHY:n välittämänä ja aikapaljon olen metsäjuttujen kanssa ollut tekemisissä.

    Nykyään olen kilpailyttanut kaupat itse samoinkuin olen tehnyt metsänkäyttöilmoituket ja hoitanut tarvitsemani konetyöt esim laikutusten hankkimiset itse. Taloudellisesti saan paremman lopputuloksen itse toimimalla. Kaupoista saan paremman hinnan myös. Pientä vaivaa se vaatii.

    Metsänhoitomaksu on kummallinen jäänne historiasta ja se pitäisi poistaa heti. MHY:n on kyettävä toimimaan niin, että jäsenet haluaa maksaa ilman verotsoikeuttakin.

    Äänestä

  • JoskusEnnen kirjoitti:

    Mutta totuus on kuitenkin toisenlainen. Koetappa saada niiltä jotain apua sitten kun tulee jotain erimielisyyttä ison yhtiön kanssa. Huomaat, kumpi on heille tärkeämpi yhteityökumppani. Itse olisin tarvinnut apua. Tuli äkkiä selväksi kumman etu on tärkeämpi.

    Olen aikaisemmin tehnyt kymmeniä kauppoja MHY:n välittämänä ja aikapaljon olen metsäjuttujen kanssa ollut tekemisissä.

    Nykyään olen kilpailyttanut kaupat itse samoinkuin olen tehnyt metsänkäyttöilmoituket ja hoitanut tarvitsemani konetyöt esim laikutusten hankkimiset itse. Taloudellisesti saan paremman lopputuloksen itse toimimalla. Kaupoista saan paremman hinnan myös. Pientä vaivaa se vaatii.

    Metsänhoitomaksu on kummallinen jäänne historiasta ja se pitäisi poistaa heti. MHY:n on kyettävä toimimaan niin, että jäsenet haluaa maksaa ilman verotsoikeuttakin.

    Kirjoituksesi pisti miettiimään ja tulostin sen paperille.
    Olen näitä UPM-Kymmenen hommia hoitanut pian 20 vuotta ja tietysti ongelmiakin on ollut. Yhtiön ohjeen mukaan tekemämme mokat ( joita aina syntyy) on korvattu varsin avokätisesti.
    Periaatteena on ollut, että jos valituksesssa on vähänkin asiaa, myös joku korvaus ( nuppikuorma soraa tms.) maksetaan.
    Vain harvoin, todella harvoin, olen joutunut tilanteeseen, jossa järkevä sovittelu ei ole riittänyt.
    Esimerkki: Henkilö x lupasi kuljettaa ja varastoida puita omistamansa 0.5ha viljelystä poistetun pellon alueelle. Kohteesta oli tehty mhy:n suunnnitelma pellon metsityksestä ja siihen liittyi kaivinkoneella tehtävä muokkaus.Alkuperäinen tarkoitus oli ajaa puita pellon reunaa kulkevaa tilustieta pitkin, mutta koska se ei kantanut, pyysi konekuski lupaa ajaa suoraan yli pellon.Ajatuksena oli säästää tilustietä, vauriot mätästettävällä pellolle eivät haittaisi paljoakaan. Pyyntö tuli myöhään illalla ja annoin luvan, olihan se järkevää. Pellolle tuli kuitenkin vähä ajourapainumia.
    Tästä alkoi 20-vuotisen työhistoriani hulluin episodi. Pellon omistaja ei ollut halukas sopimaan mistään korvauksista, tarjosin rahaa ja lisäksi jälkien tasoitusta.Pyysin mhy:n kaveria tekemään arvion, se olikin ihan ok, mutta ei kelvannnut pelllon omistajalle.
    Lopuksi lasku tuli noin 1400e, joka vastasi varmaan koko peltoheiton hintaa.
    Jouduin lopuksi kertomaan hänelle vahingonkorvauslain sisältöä: Syntynyt vahinko korvataan täysimääräisenä, ( tulkinta: kenelläkään ei ole oikeutta hyötyä toisen vahingosta)
    Hän hyväksyi tarjoammamme korvauksen, ainakaan muuuta ei ole kuulunut.
    Teen vuodessa noin 250 kauppaa ja tapaan lisäksi paljon muita ihmisiä. Edellä kuvattua tapausta pidän lähes ainoana kokemanani "mahdottomana" tilanteena.
    On mielenkiintoista, että ko. henkilö oli tuolloin vähällä tulla valituksi eduskuntaan

    Äänestä

  • Mtiopisto kirjoitti:

    Metsäyhtiöiden puunmyyjä-rajapinnassa toimivat ihmiset toimii täälläkin juuri samoin kuin sinäkin. Ensinnäkin he pyrkii täyttämään kaikki sopimukset aivan pikkumaisen tarkasti. Jos jostain pikkujutuista alkaa joku kitisemään niin siihen tarjotaan "etupainotteisesti" ratkaisuaa heti ja joustavasti. Maineesta halutaan pitää korostetusti huolta.

    Erimielisyyteni, josta kerroin, oli katkonnasta. Markkinatilanne vaati kuitua ja tukista oli hirveä ylitarjonta. leimikosta meni tukkia kohtuuttoman paljon kuitupinoon. Metsänhoitoyhdistyksen mies ei ollut käynytkään työmaalla, eikö ollut aikomustakaan käydä. Sanoi jo toimistolla, ettei häntä sellaiset asiat kiinnosta ja että kyllä metsäyhtiö tietää miten ne hakkaa. Maksun hakkuun valvonnasta ne kyllä ottaa.

    Vaan eivät ota enää. Metsäyhtiön miehet tuntuvat olevan tarkempia kun tietävät, että minun palstoillani ei ole valvontaa ulkoistettu vaan minä ihan oikeasti käyn siellä itse ja ihan oikeasti minua kiinnostaa heidän työn laatu.

    Enkä minä mikään ammattiriitelijä ole. Olen tosiaan paljon tehnyt kauppoja, pysty- ja hankintakauppoja. Nykyään sellaisia motohankintoja, joissa ostan itse koneurakoijalta harvennusta haluamallani tavalla ja myyn kuitua hankintana. Eikä ole erimielisyyksiä ollut kuin tuon yhden kerran. Enhän minä sille silloinkaan mitään saanut, en alkanut sen enempää riitelemään silloinkaan pikkuleimikon pienehköstä jutusta, mutta metsäliitolle en enää myy eikä MHY välitä minun kauppojani, koskaan.

    Muuten, myin juuri Umpille aika ison avohakkuun, heti kun puolittaisesta verovapaudesta tuli tietoa. Hakattu on ja puut on viety. Onko nykyään millaiset säännöt kantojen pituuden kanssa. Joka kanto voisi olla vähän lyhyempikin. Olihan ne kuuset isoja, ei varmaan kaatokoura ollut saanut poikki muuta kuin tuvipaksunnoksen yläpuolelta, mutta mikä on puukaupassa laki nykyään?

    Kyllähän kannot pitäisi tehdä niin lyhyitä kuin mitä se hakkuukoneella on mahdollista, tietenkin kivet, juurenniskat ym huomioiden.
    Kyllä asiasta voi ihan hyvin ostopomolle huomauttaa. Jos hehtaarilla on 500kpl keskimäärin 35cm läpimittaista kantoa ja kannot ovat 10cm liian pitkiä, menettää myyjä 2.7m3 tukkia

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Metsäjussi kirjoitti:

Pankaahan vähän listaa minkälaista hyötyä olette saaneet mhy:stä. Muistakaa mitata asiaa rahassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu