Hän on ammattirikollinen, koska ei ilmoita tuloja verottajalle. Ei verottaja etsi tai ei jostain syystä löyydä näitä rikollisia. Älkää koskaan kunnioittako AMMATTIRIKOLLISTA.
cherilly
Päätuomari
8656
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kutsu tätä vaikka oikeuden halventamiseksi.verottaja kyllä löytää.
Sinä tiedät yhtä paljon verottajan kanssa.
Keksi jotain uutta tekemistä tai läyhää ketjuissa, joissa Cheryllin haukkumiseen erikoistuneet ovat jo valmiiksi läyhäämässä.
on sairaus, jos sitä julkisesti levitetään. chipa on samaa tasoa kuin henna. Paitsi hennalla ei ole suupielet polviin. Hän on selvä alamaailman asukas. Toivoyttavasti ei Chipa vielä. Chipalla oli väljät alushousut.
Tämä on kyllä täysin väärä palsta, mutta todettakoon sen verran, että monilla tunnetuilla julkkiksilla on virallisesti aivan olemattomat ansiotulot.
Esimerkiksi Martina Aitolehdellä ansiotuloja oli v. 2007 yhteensä 5410 euroa, palautuksia nainen sai 808 euroa. Vastaavasti Big Brotherissa kilpailut DD-Minna kertoi tienaavansa yrityksensä kautta 50 000 euroa kuukaudessa, mutta MTV3 Viihdeuutisten mukaan Minnan ansiotulot olivat viime vuonna vain 9399 euroa.
Vertailukohtana todettakoon mikäli henkilö on koko vuoden työttömänä ja saa työmarkkinatukea niin hänen vuositulonsa näyttävät tältä: 24,51€/pv x 21,5 pv x 12 kk = 6324 €/v. Tuo 21,5 päivää tarkoittaa montako arkipäivää kuukaudessa keskimäärin on, ja tuosta sosiaalietuudesta menee noin 20% veroa.
Tosin sanoen esimerkiksi Martina Aitolehdelle on pienemmät tulot kuin koko vuoden työttömänä olleella...
Jos chipa elää ex isukkinsa tuloilla, nin se näkyy pääomverotuksessa, Jos hän elää omalla kehollaan, jota ei ole havaittavissa, niin äiti maksaa omila toimillaaan. Huomatkaa että luksus ( ei ole rahasta kinni) oli edelleen hoitamatta.Siivottomassa kunnossa kenkineen.
Toivottavasti verottaja nyt lähtee jäljittämään, mistä ne rahat on lähtöisin. Ihan oikein sille veronkiertäjälle.
kirjoitusvirheitä. Älä nyt tukehdu innostukseesi saada Cheryll "tilille."