Eduskunta ei

HS:ssa mainitaan, miten hallitus on esittänyt ensi vuodeksi 16 miljoonaa euroa ryhmäkokojen pienentämiseen.

Sivistysvaliokunta huomautti eilen, että "hallituksen esittämä malli ei takaa sitä, että kunnat käytännössä käyttävät määrärahat tähän tarkoitukseen." Valiokunta liitti mietintöön lausuman, jossa vaaditaan hallitusta seuraamaan tarkasti rahojen vaikuttavuutta ja kohdentumista kunnissa oikein.

Lisäksi valiokunta ehdottaa, että eduskunta vaatisi opetusministeriöltä selvitystä ryhmäkokojen pienennysyrityksen onnistumisesta jo ensi vuonna. Opetusministeriö selvittää parhaillaan kolujen opetusryhmien kokoja.
3116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun eduskunta tosiaan lisäisi TODELLISTA valvontaa kuntien rahankäyttöön, pelkästään se parantaisi lasten ja nuorten asemaa ja yleensä oikeusturvaa melkoisesti.

Kun valvoisivat rahankäyttöä kaikkien lakisääteisten palvelujen suhteen, niin se vähentäisi huostaanottojakin reilulla luvulla vuosittain.

Äänestä
  • http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Opetusministeriö jätti jakamatta tukea neljälle teatterille/1135240646060

    Opetusministeriö jätti jakamatta tukea neljälle teatterille

    Julkaistu: 29.10.2008 16:27

    stt

    Opetusministeriö on jättänyt jakamatta valtion tukea neljälle teatterille, koska neljä valtionosuuksia saanutta kaupunkia ei ole käyttänyt saamaansa tukea teatterin hyväksi. Ministeriö nipisti Teatteri Imatralta sekä Kuopion, Lappeenrannan ja Turun kaupunginteattereilta yhteensä 12 henkilötyövuotta.
    "Jakamatta jätetty 12 henkilötyövuotta jaetaan myöhemmin vuoden 2009 aikana kuntien talousarvioiden vahvistuttua", kertoo kulttuuri- ja opetusministeri Stefan Wallin (r.).
    Nyt paine kohdistuu siis Imatraan, Lappeenrantaan, Kuopioon ja Turkuun.

    Opetusministeriö toteutti valtionavun jaossa uhkauksensa "terävistä hampaista".
    Ministeriö on kehottanut usealla paimenkirjeellä kuntia ohjaamaan kohonneet valtionosuudet kulttuurilaitosten käyttöön.

    Kunnilla on yhtä kaikki oikeus käyttää valtionosuudet itse harkitsemallaan tavalla, sillä valtionosuudet eivät ole korvamerkittyjä. Opetusministeriö voi kuitenkin muuttaa jakamaansa tukea, jos teattereille tarkoitettu valtionapu päätyy muihin kohteisiin.
    Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on sekin ilmoittanut pitävänsä välttämättömänä, että teattereille, orkestereille ja museoille tarkoitetut valtionosuudet todella päätyvät niiden käyttöön.
    Opetusministeriö myönsi ensi vuodelle varsinaiseen teatteritoimintaan yhteensä noin 46 miljoonaa euroa. Summa kasvoi edellisvuotisesta noin 7,5 miljoonalla eurolla. Lisäksi ministeriö myönsi valtakunnalliseen ja alueelliseen teatteritoimintaan runsaat 3,2 miljoonaa euroa. Tukea sai 56 teatteria, joista 11 on tanssiteattereita.

    ______

    http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kulttuuri/kuopio-pyytää-ministeriöltä-oikaisua(272749).ece
    Kuopio pyytää ministeriöltä oikaisua teatteri-kiistassa
    30.10.2008 07:01
    Kuva: Juha Poutanen Näytelmä 100 vuotta -pääjuhlassa Kuopion teatterissa vuonna 2004.

    Näytelmä 100 vuotta -pääjuhlassa Kuopion teatterissa vuonna 2004.
    Lisää aiheesta

    * Opetusministeriö rankaisi Kuopiota 29.10. 10:07

    Katja Hedberg

    Kuopion kaupungin talousarviopäällikkö Jarkko Mattila ei vielä osaa sanoa, mitä Kuopio ensi vuonna tekee opetusministeriön myöntämällä, kaupunginteatterin toimintaan suunnatulla noin 280 000 euron lisärahoituksella.
    - Se on suuri kysymys, mutten vastaa siihen mitään. Kaupunginjohtaja Petteri Paronen tekee siitä oman esityksensä.
    Mattila haluaa pohtia, mitä päätös opetusministeriön valtionosuuksista tarkkaan ottaen pitää sisällään.
    - Katsomme rauhassa, lähdemmekö valittamaan ministeriön leikkauspäätöksestä. Todennäköisesti pyydämme ministeriöltä oikaisua. Jos päätös on kielteinen, voi olla, että teemme asiasta valituksen.
    Mattila painottaa, että opetusministeriön valtion tuki on yleiskatteellinen, eli kunta voi määrätä, mitä tuella tekee.
    - Toisaalta ministeriöllä on ymmärtääkseni oikeus olla perustelematta sitä, millä henkilötyövuosimäärillä he tukeaan jakavat. Tässä tulee vastaan juridinen ristiriita: painaako enemmän ministeriön perusteet vai kunnan oikeus määrätä rahan käytöstä.
    - Opetusministeriössä tuntuu olevan rahaa kulttuurille. Mutta koko valtiontalous on menossa ihan toiseen suuntaan. Meillä Kuopiossa on 20 miljoonan euron ongelma. Sen verran painellaan alijäämässä ensi vuonna. Nyt pitää keskittyä sopeuttamistoimiin.
    Kaupunginjohtaja Paronen kuvaa ministeriön valtion tuen leikkauspäätöstä käsittämättömäksi.
    - Nyt katsotaan vain taiteellista toimintaa eikä oteta huomioon, mitä kaupunki tekee pitääkseen yllä teatterikiinteistöä tai millaista peruskorjausta teatteriin valmistellaan.
    - Pyydämme ministeriöstä asiaan oikaisua. Haluan myös yksilöidyn vertailun teatteritoiminnasta eri kaupunkien välillä ja selvityksen, miksi tukea leikattiin eniten Kuopiosta.
    Opetusministeriön ylitarkastajan Katri Santtilan mukaan Mattila ja Paronen ovat oikeassa.
    - Tukemme on yleiskatteellista. Mutta jos kunta ei näe tarpeelliseksi osoittaa meiltä tulevaa rahoitusta sinne, minne olemme sen tarkoittaneet, miksi enää myöntäisimme tukea, hän kysyy.
    - Rahan ottajia löytyy muualtakin. On kaupunkeja ja kuntia, jotka ymmärtävät taiteen osaksi paikkakunnan vetovoimaisuutta ja palveluja. On myös yrityksiä, jotka selvittävät kaupunkien taidetarjonnan, ennen kuin päättävät, mihin keskittävät toimintaansa. Nyt kun edessä on tiukat ajat, niin toki tiedämme, mikä merkitys taiteella ja kulttuurilla on ihmisten jaksamiselle, Santtila toteaa.

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Opetusministeriö jätti jakamatta tukea neljälle teatterille/1135240646060

    http://www.kunnat.net/k_peruslistasivu.asp?path=1;29;347;93748;385;123054;123102
    Julkaistu 8.6.2007, päivitetty 14.12.2007
    Yleistietoa valtionosuuksista

    Tiedot vuoden 2008 valtionosuuksista pohjautuvat kehyspäätöksen lisäksi valtion vuoden 2008 talousarvioesitykseen ja siihen sisältyvään peruspalvelubudjettiin (13.9.2007) sekä esitykseen vuoden 2008 talousarvion täydennyksestä (23.11.2007).

    Vuoden 2008 valtionosuuksista on kuntakohtaisia ennakkotietoja verotuloihin perustuvasta valtionosuuksien tasauksesta, yleisestä valtionosuudesta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudesta.

    Vuoden 2008 valtionosuuksista, niiden perusteista ja kuntien asukaskohtaisista rahoitusosuuksista on enemmän tietoja Kuntataloustiedotteessa 4/2007 ja 5/2007.

    Peruspalvelubudjettiin perustuvat vuoden 2008 laskennalliset valtionosuudet kasvavat lähes 920 milj. euroa (tasauserineen yli 940 milj. euroa). Tästä sosiaali- ja terveydenhuollon osuus on 748 milj. euroa. Opetus- ja kulttuuritoimen osuus kasvusta on 160 milj. euroa. Valtion talousarvioesityksen täydennyksessä valtionosuudet lisääntyivät yli 200 milj. euroa, josta 33 milj. euroa on indeksitarkistuksen korotuksen aiheuttamaa (4,7 %:sta 5,2 %:iin). Valtionosuuksien kasvussa on otettu huomioon kuntayhtymien yksikköhintarahoitus ja syksyn palkkaratkaisuun liittyvät lisäykset. Peruspalvelubudjettiin perustuvat laskennalliset valtionosuudet vuonna 2008 ovat 7,9 mrd. euroa ja kaikki kuntasektorin valtionavut 8,6 mrd. euroa.

    Vuonna 2008 tehdään ensimmäisen kerran ns. uusimuotoinen kustannustenjaon tarkistus (pohjavuosi 2005) ja täysimääräinen kustannustasotarkistus eli indeksitarkistus. Kustannustenjaon tarkistus on myös täysimääräinen.

    Peruspalvelubudjetin mukaan laskennalliset kustannukset sosiaali- ja terveydenhuollossa nousevat 21,4 % ja valtionosuudet 17,4 %. Valtionosuusprosentti on 32,74 % (v. 2007 33,88 %) ja kunnan asukaskohtainen rahoitusosuus 1 973,52 €/asukas.

    Opetus- ja kulttuuritoimessa yksikköhinnat nousevat keskimäärin 14,8 % ja kuntien valtionosuudet 6,6 %. Valtionosuusprosentti on 41,89 % (v. 2007 45,3 %) ja kunnan asukaskohtainen rahoitusosuus noin 772,89 €/asukas.

    Valtionosuuksien kasvu kuntasektorille selittyy lähes kokonaan kustannustenjaon tarkistuksen, indeksitarkistuksen, verokompensaatioiden ja palkkaratkaisun aiheuttamista valtionosuuksien lisäyksistä.

    Kustannustenjaon tarkistus on yhteensä 248 milj. euroa (STM 226 M€, OPM 22 M€). Kustannustaso- eli indeksitarkistus (5,2 %) on 372 milj. € (STM 238 M€, OPM 126 M€). Verokompensaatio kunnallisverotukseen tehtävien vähennysten vuoksi on 119 milj. € (ansio- ja eläketulovähennys, työasuntovähennys), mikä on otettu huomioon sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusprosenttia korottamalla. Väestönkasvu lisää sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia 53 milj. euroa. Perusopetuksen oppilasmäärien pienentyminen aiheuttaa perusopetukseen laskennallisen 18 milj. euron vähennyksen. Ammatillisen koulutuksen laajentaminen 2200 oppilaalla puolestaan lisää valtionosuutta 7 milj. eurolla. Palkkaratkaisun johdosta sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudet nousevat pysyvästi 150 milj. euroa ja vuonna 2008 kertaerällä 18 milj. euroa.

    Vuosina 2001 - 2007 tehdyt vajaat indeksitarkistukset säilytetään kuntien rasitteena valtionosuusprosentteja alentamalla, mikä merkitsee asukaskohtaisten rahoitusosuuksien huomattavaa korottamista. Muutokset käsitellään kustannusneutraalisti valtio–kunta –suhteessa siten, että kustannustenjako valtion ja kuntien välillä säilyy entisenä.

    Valtionosuuden laskentaperusteet nousevat myös aiempaa enemmän, koska vajaat indeksit eivät vaikuta enää vuoden 2008 alun jälkeen asukas- tai oppilaskohtaisiin yksikköhintoihin niitä alentaen.

    Peruspalvelubudjettiin perustuvat asukaskohtaiset rahoitusosuudet nousevat yli 20 % seuraavan taulukon mukaan:

    ......................

    Opetus- ja kulttuuritoimessa muiden kuin kuntien (kuntayhtymät ja yksityiset ylläpitäjät) osuuden nousu 39 €/asukas on arvio ja laskettu vuoden 2008 rahoitusosuuden perusteella. Arvion mukaan rahoitusosuuden nousu on suurempi kuin koko opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksien kasvu 160 milj. euroa, joka on noin 30 €/asukas. Se ei toisin sanoen riitä keskimäärin kattamaan yksikköhintarahoituksen noususta seuraavaa ylläpitäjämallista johtuvaa kuntaosuuden kasvua, vaan johtaa useiden yksittäisten kuntien saamien opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksien vähenemiseen. Vähenemistä lisää vielä mahdollinen perusopetuksen ja lukiokoulutuksen oppilasmäärien pienentyminen.

    Tarkemmat tiedot on esitetty hallinnonalojen kohdalla.

    ______________

    http://www.kunnat.net/k_peruslistasivu.asp?path=1;29;347;93748;385;123054

    Valtionosuudet vuonna 2008

    Yleistietoa valtionosuuksista
    Siirtymätasaus
    Yleinen valtionosuus
    Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus
    Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuus
    Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus
    Kuntakohtaiset valtionosuudet tasaus huomioiden
    Perustamishankkeiden valtionosuusprosentit
    Harkinnanvaraista avustusta vuodelle 2008 haki 121 kuntaa
    _______________

    http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?path=1;29;347;93748;385;123054;124997

    Julkaistu 7.8.2007, päivitetty 9.1.2008
    Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuus

    (Sosiaali- ja terveydenhuollon kuntakohtaiset valtionosuudet on päivitetty valtionosuuskertoimien korjausten johdosta).

    Sosiaali- ja terveydenhuollon vuoden 2008 valtionosuuden määrään vaikuttavat valtion vuoden 2008 talousarvioesityksen ja sen täydennyksen mukaan asukasluvun määrän muutokset, vuoden 2008 kustannustenjaon tarkistus, vuoden 2005 kustannustenjaon vuonna 2008 maksettavaksi tarkoitetun maksuerän aikaistaminen vuodelle 2007, vuoden 2008 indeksitarkistus, eräät uudistukset (lisäykset ja vähennykset), asiakasmaksujen korotusten johdosta tehtävä vähennys valtionosuuksiin, tupo-lisäys sekä hallitusohjelman mukaiset varsinaiset lisäykset valtionosuuksiin (taulukko jäljempänä).

    Lisäksi valtionosuusjärjestelmään vaikuttaa valtionosuusperusteiden laskeminen täysimääräisenä vuodesta 2008 lukien. Tämän seurauksena vuosien 2001 - 2007 leikattujen indeksien vaikutus on lisätty valtionosuuden laskennallisiin perusteisiin, mutta samalla valtionosuusprosenttia on alennettu (kunnan asukaskohtaista rahoitusosuutta korotettu).

    Valtionosuusmuutokset tiivistelmänä (ilman tasauseriä):

    Valtionosuusprosentti v. 2007       33,88
    Valtionosuusmuutos    Milj. €    Prosentin muutos
    asukasluvun yms. muutokset lähtötasoon    53    -
    kustannustenjaon tarkistus    226    -
    indeksitarkistus (5,2 %)    238    -
    kustannustenjaon 2005 erän aikaistus    (kustannuksiin)    -1,00
    leikatut indeksit (2001-2007)    (kustannuksiin)    -1,58
    sosiaalialan kehittämishankkeen erän palautus    1,5    +0,01
    maksutulojen lisäysten siirto valtiolle    -25    -0,16
    verotulomenetysten kompensaatio    119    +0,77
    avo- ja laitoshoidon rajan poisto    -44    -0,29
    palkkaratkaisun valtionosuuslisäys    150    +0,97
    hallitusohjelman vos-lisäykset    21,3    +0,14
    lastensuojelu-uudistus    7,2    -
    rintasyöpäseulontojen laajennus    0,5    -
    Lisäykset v. 2007 tasoon yhteensä (netto)    747,5    
    Valtionosuusprosentti v. 2008       32,74

    Valtionosuuksiin vaikuttavia lisäyksiä ja vähennyksiä on kuvattu talousarvioesityksen ja sen täydennyksen momentilla 33.60.30. Valtionosuudet nousevat keskimäärin 17,4 prosenttia. Lisäksi valtionosuutta korotetaan 18 milj. euroa väliaikaisella kertaerällä tammikuun maksatuksen yhteydessä (3,43 euroa/asukas) liittyen kunta-alan palkkaratkaisuun (ei vaikuta valtionosuuden pohjiin eikä valtionosuusprosenttiin eikä sisälly kuntakohtaiseen taulukkoon).

    Kuntakohtaiset laskelmat perustuvat valtion talousarvioesitykseen 13.9.2007 ja sen täydennykseen 23.11.2007 (STM:n laskelmat 14.12.2007). Valtionosuuspäätös on tehty 31.12.2007 (STM/3953/2007). Kuntakohtaiset väestötiedot on esitetty työkirjan toisena taulukkona.

    Kuntakohtaisissa laskelmissa on otettu huomioon 5,2 prosentin indeksitarkistus. Valtionosuusprosentti on 32,74. Valtionosuuden perusteena olevat kustannukset ovat nousseet syyskuun laskelmasta, koska indeksikorotus nousi 0,5 prosenttiyksikköä. Vuoteen 2007 verrattuna laskennalliset kustannukset ovat nousseet 21,4 prosenttia. Valtionosuusprosenttia korottaa kunnallisveroon vuodelle 2008 esitetyn ansiotulovähennyksen kompensointi sekä palkkaratkaisuun liittyvä 150 miljoonan euron lisävaltionosuus. Valtionosuusprosentti alenee kuitenkin vuoteen 2007 verrattuna (- 1,14 %-yksikköä). Aleneminen vaikuttaa kunnan asukaskohtaisen rahoitusosuuden nousuun merkittävästi:

    Kunnan rahoitusosuus    2007    2008    Muutos    (%)
    Milj. euroa    8 387    10 361    1 974    (23,5)
    Euroa/asukas     1 603,92    1 973,52    369,60    (23,0)

    Kuntakohtaisissa laskelmissa valtionosuuden perusteena ovat seuraavat ikäryhmittäiset ja muut laskennalliset perusteet voimavara-asetuksen 1345/2007 mukaan (STM 14.12.2007):

    V. 2008 euroa/asukas

    Ikäryhmä    Sosiaalihuolto    Terveydenhuolto
    0-6-vuotiaat    5 931,23    721,07
    7-64-vuotiaat    291,63    822,39
    65-74-vuotiaat    781,55    1 943,12
    75-84-vuotiaat    4 712,66    3 748,02
    Yli 85-vuotiaat    13 129,18    6 505,61

    Muut laskennalliset perusteet (euroa/asukas):

    * Työttömyyden mukainen (euromäärä/työtön) 525,26
    * Työttömyysasteen mukainen 47,91
    * Vaikeasti vammaisten mukainen 14,28
    * Lasten huostaanottojen mukainen 40,36
    * Sairastavuuden mukainen 355,29
    * Kunnan rahoitusosuus 1 973,52

    Työttömyysprosentti 9,80 %
    Asukasluku (vuodenvaihde 2006/2007) 5 250 032
    Valtionosuusprosentti 32,74 %

    Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuteen vaikuttavat syrjäisyyskertoimet ovat yleisessä valtionosuudessa käytettävien syrjäisyyslukujen mukaan seuraavat (A 1178/2007 ja A 1391/2007):

    * 1,05, jos syrjäisyysluku on 0,50 – 0,99
    * 1,08, jos ” 1,00 – 1,49
    * 1,17, jos ” 1,50 tai yli
    * 1,10, jos saaristokunta

    Taulukossa ei ole tasauseriä (verotuloihin perustuvaa tasausta eikä mahdollista siirtymätasausta) eikä tammikuussa maksettua kertaerää 3,43 €/asukas.

    Ohessa on dokumenttina laskutaulu, jolla voi tarkistaa tai laskea sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuden syöttämällä tauluun omat tiedot ja vuoden 2008 asukaskohtaiset perusteet.

    Laskelmien kertoimet on tarkistettu. Päivähoitokerroin jää lopullisesti vuoden 2007 mukaiseksi.
    Vammaiskerroin on tarkistettu valtionosuuspäätöksen yhteydessä marraskuun laskelmaan verrattuna.

    ..................

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

luota kuntiin kirjoitti:

HS:ssa mainitaan, miten hallitus on esittänyt ensi vuodeksi 16 miljoonaa euroa ryhmäkokojen pienentämiseen.

Sivistysvaliokunta huomautti eilen, että "hallituksen esittämä malli ei takaa sitä, että kunnat käytännössä käyttävät määrärahat tähän tarkoitukseen." Valiokunta liitti mietintöön lausuman, jossa vaaditaan hallitusta seuraamaan tarkasti rahojen vaikuttavuutta ja kohdentumista kunnissa oikein.

Lisäksi valiokunta ehdottaa, että eduskunta vaatisi opetusministeriöltä selvitystä ryhmäkokojen pienennysyrityksen onnistumisesta jo ensi vuonna. Opetusministeriö selvittää parhaillaan kolujen opetusryhmien kokoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu