Neuvokaa..

Minkälaisia ulkoilukierroksia kultsupennun kanssa voi tehdä? Kun lenkkeillä ei saa kuin vasta n. puolivuotiaana, niin mikä olisi alkuun sopiva matka, 100m? 200m? 300m? Olen ehkä tyhmä, mutta en halua rikkoa koirani koipia.. Meillä kun tulee lenkkeilyn päälle vielä portaatkin.
3721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

me asumme kerrostalossa ja tassuttelemme pennun oman mielen mukaan enimmäkseen talon pihalla ja kadulta ei pentu kauas halua lähteä, läheltä menee autoja ja isoja busseja niitä vähän aristelee. joskus lähdemme autolla uusiin maisemiin mut ei pentu kovin pitkiä matkoja jaksa kunhan haistelee kaikkee ja näkee uusia asioita ja tapaa muita koiria ettei ala aristella kaikkee. asumme toisessa kerroksessa, alas menemme hissillä mut pentu itse haluaa kävellä portaat ylös ja tosi reippaasti meneekin ja ylpeänä kantaa hihnaa suussa

Äänestä
  • kuitenkin varovaisia sen liikunnan ja rappujen kanssa. Meillä nyt 8 kk vanha kultsupentu, jolla todettiin pari kuukautta sitten kasvuhäiriö olkanivelessä. Kun on kyseessä isokokoisen rodun nopeasti kasvava pentu, nivelongelmat tulevat yllättävän herkästi.

    Liikunnan suhteen kannattaa myös noudattaa tarkasti kasvattajan ohjeita. Viisikuiselle kultsulle suositeltiin muistaakseni max 15 minuuttin hihnalenkkiä tai vähän pitempään jos vapaana metsässä.

    Meillä mennään nyt toistaiseksi hihnalenkkejä hissutellen ja tarkkaillaan selvitäänkö ilman leikkausta...

    Äänestä

  • olkaapa kirjoitti:

    kuitenkin varovaisia sen liikunnan ja rappujen kanssa. Meillä nyt 8 kk vanha kultsupentu, jolla todettiin pari kuukautta sitten kasvuhäiriö olkanivelessä. Kun on kyseessä isokokoisen rodun nopeasti kasvava pentu, nivelongelmat tulevat yllättävän herkästi.

    Liikunnan suhteen kannattaa myös noudattaa tarkasti kasvattajan ohjeita. Viisikuiselle kultsulle suositeltiin muistaakseni max 15 minuuttin hihnalenkkiä tai vähän pitempään jos vapaana metsässä.

    Meillä mennään nyt toistaiseksi hihnalenkkejä hissutellen ja tarkkaillaan selvitäänkö ilman leikkausta...

    Testi, sori

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyhmää.. kirjoitti:

Minkälaisia ulkoilukierroksia kultsupennun kanssa voi tehdä? Kun lenkkeillä ei saa kuin vasta n. puolivuotiaana, niin mikä olisi alkuun sopiva matka, 100m? 200m? 300m? Olen ehkä tyhmä, mutta en halua rikkoa koirani koipia.. Meillä kun tulee lenkkeilyn päälle vielä portaatkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu