Käsiaseet

mitä merkitsee, jos ihminen pimahtaa,
ja ASE on siinä, käytettävissä.

Pimahtaneita alkaa VIINAtapojemme levitessä olla taajenevin määrin.

Pitäisikö Anne Holmlundin erota? Hän puhui, että ensi keväänä kenties tulisi jokin uusi lakialoite vasta!
17554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Fiskarsin ja Martinin pääjohtajien, sekä veitsituotannon väki pitäisi passittaa kilometritehtaalle. Paljon pahempaa on veitsillä ja puukoilla saatu tässä maassa aikaan kuin käsiaseilla. Tänä päivänäkin eräs väestöryhmämme kantaa aina puukkoa mukanaan ja hippasiakin he pitävät aika usein.

Äänestä
  • kerralla?

    Et ymmärrä mitään.

    Äänestä

  • tapettua kirjoitti:

    kerralla?

    Et ymmärrä mitään.

    Vuonna 2006 tapettiin / murhattiin / surmattiin yhteensä 111 ihmistä, niin ampuma-aseella niistä tehtiin 15%, teräaseella 38% ja 47% muilla mahdollisilla tavoilla. Ja kun Suomessa kuoli vuonna 2006 yhteensä 4339 ihmistä tapaturmaisesti/väkivaltaisesti niin niistä 4,7%:ssa mukana oli ampuma-ase, eli kuoli joko vahingossa, tahallaan tai joutui ammutuksi. Luvallisella käsiaseella 2000-luvulla on surmattu keskimäärin 2,5 henkeä vuodessa.

    Äänestä

  • entä itse? kirjoitti:

    Vuonna 2006 tapettiin / murhattiin / surmattiin yhteensä 111 ihmistä, niin ampuma-aseella niistä tehtiin 15%, teräaseella 38% ja 47% muilla mahdollisilla tavoilla. Ja kun Suomessa kuoli vuonna 2006 yhteensä 4339 ihmistä tapaturmaisesti/väkivaltaisesti niin niistä 4,7%:ssa mukana oli ampuma-ase, eli kuoli joko vahingossa, tahallaan tai joutui ammutuksi. Luvallisella käsiaseella 2000-luvulla on surmattu keskimäärin 2,5 henkeä vuodessa.

    Liikenneonnettomuuksissa kuolleista noin 20 prosenttia saa surmansa rattijuopumusonnettomuuksissa. Näissä kuolee vuosittain noin 80 ja loukkaantuu lähes 1000 henkeä.

    Helposti känninen bussikuski pystyy tappamaan useamman kymmentä kerrallaan. Silti ei alkolukot ole tulleet pakollisiksi edes julkisen- ja raskaan liikenteen kuljettajille.

    Äänestä

  • entä itse? kirjoitti:

    Vuonna 2006 tapettiin / murhattiin / surmattiin yhteensä 111 ihmistä, niin ampuma-aseella niistä tehtiin 15%, teräaseella 38% ja 47% muilla mahdollisilla tavoilla. Ja kun Suomessa kuoli vuonna 2006 yhteensä 4339 ihmistä tapaturmaisesti/väkivaltaisesti niin niistä 4,7%:ssa mukana oli ampuma-ase, eli kuoli joko vahingossa, tahallaan tai joutui ammutuksi. Luvallisella käsiaseella 2000-luvulla on surmattu keskimäärin 2,5 henkeä vuodessa.

    jos pimahtamishetkellä ovat 'käden' ulottuvilla.

    Tusinoittain yhdellä kertaa!

    Äänestä

kouluammuskelijat pahemmin viinan kanssa läträsivät.Syyt ovat varmasti paljon syvemmällä.

Muuten olen kanssasi samaa mieltä viinaksista.Tupakoitsijoita vaan sorretaan,mutta alkoholihaitoista aiheutuvat menot yhteiskunnalle ovat hirvittävän suuret.Eipä vaan tunnu "johtoportaan"ihmiset tästä paljoa välittävän,kun tätä tuotetta saa mainostaa telkussakin.

Äänestä
  • sitten lapset! Avioero, muutto 'jostain' Pyhäjärvelle, muutto sieltä Kauhajoelle, ikää 22 v., eli jo 4 vuotta on itsekin saanut viinaa Alkosta laillisesti...

    Äänestä

todella pimahtaa tai aikoo tehdä jotain, löytää hän aseen joko pikaistuksissaan ( puukko tai puntari ) tai harkiten... Metsästysaseitakin modifioimalla tulee käsiase... Kyllä paikallaan on yleensäkin aselupien tiukempi kontrolli ja varsinkin ampumaharrastus käsiaseiden kohdalla se, missä niitä säilytetään...

Äänestä

erottamiset mithään auta. Aseet pois ensin kaikilta, ja sitte luvat uusjakhoon. Kyllä puolustusvoimien varikoilla on sen verran tillaa että sinne nuot siksi aikaa sopivat.
Ei kukhaan kerkiä siinä välissä näläkhään kuolla.
Harrastajatki ampukoot kylymälaukauksia sen aikaa.
Mettämieskin kerkiä torrakkonsa hakia viikkoa ennen metästyskauen alakua.
Poromiehet, ja muut, jotka tarvivat elinkeinonsa tai työnsä vuoksi pyssyä on eri juttu.

Äänestä
  • koko porukassa
    aloittajan lisäksi.

    Äänestä

ottaa poiskin, mutta kuinkas sitten kontrolloidaan pimeää asekauppaa..

Ihmettä kun ammunnanharrastajien aseita ei voi säilyttää ampumaseurojen toimesta ja -tiloissa..

Äänestä
  • ei useinkaan mene viinanhimon ja ampuma-aseiden edelle.

    Äänestä

enemmän ääniä jarruttamalla aselakeja kuin viemällä niitä eteenpäin.

Vaaleissa näkee sitten.

Äänestä

Tapponsa tekevät.
Stadin gartsalla muunlaisilla puukoilla.
Vain Gangsterit tappavat aseilla.
Minun tyttöystäviltäni ei saa ottaa pois keittiövälineitä.
Pieni osa niistä tekee hyvää ruokaa. Tosi pieni, mutta kuitenkin.
Ja jokunen on, muistaakseni, tappanut raskaalla esineelläkin.
Älkää olko hölmöjä. 99.99 % käyttää aseita virkistykseen, osa ampuu Hirviä (rikkaat) ja osa Talitiaisia( Köyhät) ja aseet on sen mukaiset.
0,1 prosenttia tekee aseella pahaa? Ja siksi pitää kaikilta ottaa aseet pois?
Voi ajatuksen köyhyyttä!!!!!

Se sopii kyllä naisten logiikkaan, ministerienkin, kun yksi idiootti ajaa lapsen kuoliaaksi niin pannaan kaikki muut autoilijat kärsimään siitä.

Kyllä, pyhä, on tuo yksinkertaisuus.

Äänestä
  • Fiskarsin keittiövälineet, teroituspuikko mukana.
    "Aseita" minulla ei ole, ei edes Ilmakivääriä.

    Ja, lähiaikoina jään eläkkeelle, ajattelin ostaa Haulikon ja liittyä metsästysseuraan.
    Ampua osaan ja hyvin.
    Kiitos armeijan, on minulla Kultainen ampumamerkki.
    Ja minulta aiotaan evätä tuo mahdollisuus?
    Tunnolliselta veronmaksajalta, maansa puolesta palvelleelta?
    Olen vielä "uusiosinkku" joten ketään en uhkaa, enkä halua.

    Äänestä

  • ilman aivoja.

    Äänestä

  • Tyypillinen mies kirjoitti:

    ilman aivoja.

    Ymmärtäminen tarkoittaa ihan muuta, kuin sitä että ihmisen katsotaan ymmärtävän vain silloin kun mielipide osuu samaan kuin kuulijan tai kysyjän.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kaikki TAJUAVAT, kirjoitti:

mitä merkitsee, jos ihminen pimahtaa,
ja ASE on siinä, käytettävissä.

Pimahtaneita alkaa VIINAtapojemme levitessä olla taajenevin määrin.

Pitäisikö Anne Holmlundin erota? Hän puhui, että ensi keväänä kenties tulisi jokin uusi lakialoite vasta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu