Ihmepilsuja maastossa

Mikä nami voisi olla reilu alle puolet Marianne-karkista ja valkoinen tai vihreä? (täyspyöreä)

Pariin otteeseen nähnyt noita vakituisen lenkkipolun varrella kivenheiton päästä kotoa. Tänä aamuna poimin yhden mukaan koiran kanssa kun tulee katsottua maahan jostain syystä.

Sunnuntai-iltana koira popsi jotain suuhun pimeässä ennen kuin ehdin vetästä sen poies.

Päästiin kotiin, koiralle ruoka ja heti sen jälkeen se käveli pää riipuksissa kolmisen varttia välillä yrittäen asttua maate mutta jatkoi kävlyä pitkin kotia. Otin jo kännykän käteen soittaakseni eläinlääkärille mutta sitten se rauhottui.

Ihme juttuja. Noilla poluilla liikkuu 99% koirien ulkoiluttajia.
13476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

sen pillerin johokin päin, missä osataan selvittää, mitä alkuperää se on.

Nykyään kun valitettavasti sikiää kuin sieniä sateella kaiken maailman hörhöjä, jotka tahallaan liikuskelee myrkyttämässä toisten lemmikkejä...

Jos kerran ko. lenkkipolku vilisee koiranulkoiluttajia, ei liene mikään mahdottomuus...

Jos sinulla on mahdollisuus toimia kaikkien niiden koirien ja omistajien puolesta, tee ihmeessä niin!

Tsemppiä!

Äänestä
  • Jeps, katsellaan. Kysäisen vaikka kunnan eläinlääkäriltä.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Jeps, katsellaan. Kysäisen vaikka kunnan eläinlääkäriltä.

    meille muillekin että tiedetään varoa ja kerätä nuo pillerit pois ennenkun koira kerkiää vetästä napaansa.

    Äänestä

  • kerro varoiksi kirjoitti:

    meille muillekin että tiedetään varoa ja kerätä nuo pillerit pois ennenkun koira kerkiää vetästä napaansa.

    Paikkakunta Porvoo ja Lähdepolun takainen metsä mikä päättyy Jernböleen.

    Oon noita samanlaisia nähnyt pariin otteeseen ja monottanut ne röpelikköön. Nyt kun niitä alko ilmestyä jopa sellaiselle polulle mikä on jyrkkä ja paikkopaikoin liukas alko arveluttamaan. Sen minkä noukin tänään löysin läheltä taloa.

    Näytin ukolle sitä ja se sano että jaahas niinpä niin voihan toi tietty olla namikin mutta eikös namit syödä? Mitä namit metsässä tekee kun ei edes ole kesä vaan sataa niin kuka siellä metässä huvikseen viihtyis nameja syömässä?

    Siksi kyselinkin kas kun olen jo fossiili-iässä että mitä namuja olisi noin pieniä neonvihreinä ja valkosina?

    Kolmatta vuotta sitten joku harrasteli siellä metsässä eri väristen lasinpalasten kanssa. Niitä oli painettu puoliksi maahan törrölleen. Poistin ekat ja laitoin ison kiven alle jemmaan. Sitten ne ilmesty uudelleen ja sillä kertaa keräsin kaikki koiran *askapussiin ja siitä roskiin.

    Äänestä

tuo pilleri jonka poimit sieltä. Tiedä mitä koiranvihaajia siellä liikkuu ja ovat niitä laittaneet ihan niitä varten.
Täälläpäin on välillä lasinsiruja ripoteltu poluille joilla tiedetään koirien kulkevan ;(
Sairaita ihmisiä maailma täysi! Inhottavaa, ne kuuluisi olla suljetuilla ja kuljeksivat täällä tekemässä kaikkea pahaa ihmisille ja eläimille.

Äänestä

saa ksylitolipurkkaa pyöreinä "pastilleina". Tyttärelläni on sellaisia vihreinä ja keltaisina, halkaisija n. 10mm. Voisiko kyse olla sellaisesta? Ihmetyttää tosin, mitä tekevät lenkkipolun varrella..

Vie ihmeessä tutkittavaksi.

Äänestä
  • Tuo oli juuri mitä mietin. Ksylitoli eikö se ole koiralle epäedullista suurina määrinä terveyden kannalta? Muistanko väärin.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Tuo oli juuri mitä mietin. Ksylitoli eikö se ole koiralle epäedullista suurina määrinä terveyden kannalta? Muistanko väärin.

    Jos jalanjäljet veisivät tuohon suuntaan. Kaikki on mahdollista kun tulee kyseen tuo orpo porukka.

    Kuka aloitteen sitten tähän tekikin toi porukka on ollut riesana ympäri kyliä ja alussa mullakin oli sellanen fiilis et kyllä ne loppujen lopuksi on ihan hyviä skidejä. Ehkä osa. Toisaalta kuin niiden ope kolmisen vuotta sitten sanoi;

    "Niitä tulee aina lisää ei ne lopu koskaan. Osa siirtyy torin jengiin mutta niitä tulee aina lisää eikä sinne kotiin kannata mennä ei siellä ole ketään kotona."

    Ksylitolipurkan herneitä heitettynä maastoon koira hotkii niitä ja voi sen jälkeen huonosti. Tätä ennen oli lasinsiruja sellaisissa paikoissa mistä niitä koskaan uskoisi löytävän.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4000000000000077&posting=22000000039260075

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Tuo oli juuri mitä mietin. Ksylitoli eikö se ole koiralle epäedullista suurina määrinä terveyden kannalta? Muistanko väärin.

    on koirille myrkkyä. Se laskee koiran verensokerin vaarallisen alhaiseksi.

    Kysyin tyttäreltä muistaako paljonko purukumeissaan on ksylitolia. Määrää ei muistanut kertoi niiden olevan täysksylitolia. Mikä johtikin muistutukseen ettei koirille saa purukumia tai ksylitol pastilleja antaa.
    Tytär kertoi kaupasta saavan myös ihan ksylitolikaramelleja ja imeskelytabletteja. karamelleja meillä ei ole, mutta koulun hammashoitolasta saatuja imeskelytabletteja kylläkin.. Ovat valkoisia ja halkaisijaltaan n.6mm. Ja huomiona, omat koiramme olivat hyvin hyvin kiinnostuneita niistä :(.

    Ikävää jos joku/jotkut kylvävät näitä maastoon lemmikkiemme syötäväksi. Eikö ihmisillä enää riitä järki kertomaan koirankin tuntevan tuskaa?
    Tuskin koulujen hammashoitolat ksylitolimakeisia/purkkaa jakaa lenkkipoluille kylvettäväksi.
    Kannattaisi varmaan tutkituttaa tabletit ja jos ovat ksylitolia ottaa yhteys hannashoitoaan ja kertoa mistä niitä löytyy. jos vaikka jakelu tiukentuisi.

    Äänestä

  • kitta kirjoitti:

    Kyllä ne on kuvaamiasi ksylitolipillereitä. Poimin aamulenkillä taas yhden joka näytti vihreältä. Kotona valossa väri oli keltainen.

    Äänestä

  • kitta kirjoitti:

    on koirille myrkkyä. Se laskee koiran verensokerin vaarallisen alhaiseksi.

    Kysyin tyttäreltä muistaako paljonko purukumeissaan on ksylitolia. Määrää ei muistanut kertoi niiden olevan täysksylitolia. Mikä johtikin muistutukseen ettei koirille saa purukumia tai ksylitol pastilleja antaa.
    Tytär kertoi kaupasta saavan myös ihan ksylitolikaramelleja ja imeskelytabletteja. karamelleja meillä ei ole, mutta koulun hammashoitolasta saatuja imeskelytabletteja kylläkin.. Ovat valkoisia ja halkaisijaltaan n.6mm. Ja huomiona, omat koiramme olivat hyvin hyvin kiinnostuneita niistä :(.

    Ikävää jos joku/jotkut kylvävät näitä maastoon lemmikkiemme syötäväksi. Eikö ihmisillä enää riitä järki kertomaan koirankin tuntevan tuskaa?
    Tuskin koulujen hammashoitolat ksylitolimakeisia/purkkaa jakaa lenkkipoluille kylvettäväksi.
    Kannattaisi varmaan tutkituttaa tabletit ja jos ovat ksylitolia ottaa yhteys hannashoitoaan ja kertoa mistä niitä löytyy. jos vaikka jakelu tiukentuisi.

    että xylitoli on koiralle vaarallista.

    Meillä oli aikoinaan suomenpystykorva, joka sai epileptistyylisen kohtauksen; tärisi, kramppaili, pysyi kuitenkin jaloillaan, kuola valui, pelkäsi ja yritti paeta pieniäkin ääniä hakeutuen jalkoihini.

    Eläinlääkärituttavamme käski hakea apteekista jotain lääkettä (en kuolemaksenikaan muista minkä nimistä) ja kohtaus siitä taittui.

    Tuo eläinlääkärituttavamme epäili, että koiramme oli saanut jostakin purukumin sisuksiinsa.

    Aivan hirveä kokemus, luulin että rakas koiramme kuolla kupsahtaa siihen paikkaan =(

    Vastuuttomia sellaiset ihmiset, jotka TAHALLAAN tekisivät koirille noin!

    Äänestä

  • ihan liiankin karvaasti kirjoitti:

    Onkohan se tämän palstan lukijoille hyvä uskoa että tässä tapauksessa kyseessä on paikallinen nuorisoseura?

    nuorisoseura = yhtä kuin ei mitään = ei harrastuksia ei vanhempia = no nothing

    Äänestä

Risolid 25mg myrkyn vihreä pyöreä pilleri.Rauhoittava lääke.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

polunvarrelta kirjoitti:

Mikä nami voisi olla reilu alle puolet Marianne-karkista ja valkoinen tai vihreä? (täyspyöreä)

Pariin otteeseen nähnyt noita vakituisen lenkkipolun varrella kivenheiton päästä kotoa. Tänä aamuna poimin yhden mukaan koiran kanssa kun tulee katsottua maahan jostain syystä.

Sunnuntai-iltana koira popsi jotain suuhun pimeässä ennen kuin ehdin vetästä sen poies.

Päästiin kotiin, koiralle ruoka ja heti sen jälkeen se käveli pää riipuksissa kolmisen varttia välillä yrittäen asttua maate mutta jatkoi kävlyä pitkin kotia. Otin jo kännykän käteen soittaakseni eläinlääkärille mutta sitten se rauhottui.

Ihme juttuja. Noilla poluilla liikkuu 99% koirien ulkoiluttajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu