Olen asunut aina melko syrjässä, pitkien matkojen päässä kaikesta. Kavereiden kanssa varsinkin nykyään vietän aikaa vain koulussa, muuten ei ollenkaan. Eikä ole ikinä ollut harrastuksia. Vain tietokone ja oma itseni.
Mieleni on välillä vähän "sekainen". Tarkoitan, että kun miettimällä mietin jotain, niin lopulta rupean miettimään miksi edes olen tässä, miksi edes ajattelen? Miten tämä on mahdollista? Miksi elämää on, mutta pääni vain menee sekaisin tuon ajattelusta, ei sitä vain voi käsittää.
Outoa on, että vaikka olen paljon yksin, niin vuorokauteni tuntuu silti turhan lyhyeltä. Entä sitten kun minulla olisikin harrastus, joka veisi aikaa. Itselleni ei jäisi aikaa paljoakaan(?)
Kavereita mulla on koulussa, tosin välillä tuntuu että joidenkin niitten kanssa yritän ihan vain väkisin tulla toimeen. Koska en halua tosiaan olla riidoissa. Mutta mutään erityistä yhteistä heidän kanssaan ei ole (paitsi urheilusta keskustelu). Heidän juttunsa usein liikkuvat tasolla pippeli. On joukossa muutama todellakin asiallinen kaveri.
Seurustelu on aina ollut minulle jollain tavalla "pyhä" asia. Siksi olenkin pitänyt 'tyhminä' niitä, jotka aloittivat "seurustelemaan" kun olivat jotain tyyliin "10vee". Tarkoitan että jos alan seurustelemaan, niin sillä hetkellä todellakin pidän sitä henkilöä hyvänä, vietän paljon aikaa hänen kanssaan... kuin viettäisin loppuelämäni hänen kanssaan. Yrittäisin vain olla maailman paras ihminen. Ihastuksia on ollut ja on nytkin. Ihastuksien ansiosta haluan olla parempi ihminen. Toisaalta ihastuksien takia välillä tuntuu ettei omana itsenään vain luultavasti riitä sille ihastukselle, on "liian tylsä", "liian ruma" tms. Jossain välissä toivon löytäväni ihmisen jonka kanssa ymmärrämme toisiamme hyvin, voimme keskustella kaikesta, minulle tärkeää on se koskettelu, hellyys ihan joka päivänä. Osaan sanoa näin paljon, vaikken edes ole seurustellut ikinä.
Ehkä aikuisena (kun mieli alkaa tasapainottua) osaan käsitellä asioita paremmin.. elämä kasvattaa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
osittain samalla mielellä kanssasi, täysin varma siitä että elämä tosiaan kasvattaa :D