Neljä vuotta on kuin pyyhitty elämästä. Tässä yhtenä päivänä jäin miettimään mennyttä aikaa. Lapseni elämä oli monta vuotta pelkkää alamäkeä ja lopulta sen kierteen sitten katkaisi lyhytaikainen sijoitus. Neljä vuotta koko revohkassa meni ja vaikka asiat on nyt hyvin, lapsi on pois sijoituksesta ja kotona kaikki hyvin niin silti on omituinen olo. Jotenkin ei osaa rentoutua eikä antaa menneiden olla, kaikki kokemamme vääryys tulee väkisinkin mieleen. Tietysti on olemassa ilo siitä, että lapsen asiat ovat nyt ok, mutta jotenkin ei osaa täysillä nauttia elämästä. Vaikka kuinka pinnistelee, niin noista neljästä helvetillisestä vuodesta ei muista juurikaan mitään. Eikä syy siihen ole ryyppääminen, olen lähes absolutisti, pari kertaa kuukaudessa saatan yhden saunasiiderin ottaa. Eikä syy ole mitkään lääkkeet, burana 400 vahvempaa en ole ikinä ottanut. Onko syynä neljän vuoden aikana lukemattomat valvotut yöt, en tiedä. Näin jälkikäteen tuntuu ihmeelliseltä, että niin vähällä unella voi joku tulla toimeen ja vielä käydä töissä sekä hoitaa kodin ja siellä olevat muut lapset. Meni varmaan rimaa hipoen ja siitäkin tuntee mieletöntä syyllisyyttä, kotiin jääneet sisarukset kasvoivat "siinä sivussa" ikäänkuin huomaamatta, kun yhtä lasta yritin saada "raiteilleen". Nytkin kun hän on jo koulussa toisella paikkakunnalla, niin ajattelen useamman kerran päivään että onko kaikki varmasti hyvin ja murehdin sitä kuinka hän selviää tulevaisuudesta vaikka kaikki on tällä hetkellä ok, ja järki sanoo ettei tarvitsisi "märehtiä". Kaksi muutakin lastani on jo maailmalla, mutta huoli heistä ei ole yhtä voimakasta. Tämä sijoituksen kokenut täyttää ajatusmaailmani, vaikka varmasti kaikki lapset ovat ihan yhtä rakkaita. Onko teillä muilla ollut vastaavanlaista fiilistä, vai olenko jotenkin omituinen?
Neljä
vuotta
2198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
että pahat kokemukset eivät tule mieleen tai häipyvät muistista jos ne ovat niin pahoja, että psyyke ei kestä niitä käsitellä?
Unottettomuus huostan pahimmissa vaiheessa on täälläkin koettu. Uni vain ei tule ja sitten kun se tulee, se on lyhyt.
menetys, kuten väsymykseenkin. Olin aikanaan masentunut n. parin vuoden ajan ja kun siitä aloin toipua, olin aivan hämmästynyt, millaisia asioita ihmiset kertoivat tapahtuneen. Ja he taas olivat hämmästyneitä siitä, että minä en muista.
Masennukseen liittyy myös unenpuutetta usein ja väsymys jo yksinkin voi heikentää muistia.
Sitten kun noista masennusvuosista mentiin vielä liki 15 vuotta eteenpäin, tapahtui lapsen huostaanotto ja se on sellainen asia, josta en ole päässyt yli vieläkään. Et siis ole mielestäni omituinen, monet huostan kokeneet sanovat samaa, siitä toipumiseen menee aikansa.