En jaksa ymmärtää Imatran papin aivoituksia.
Tyttömäinen olo
papilla.
5335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
niitä ymmärtämään? Yksityisiä asioita.
Kyseessä diagnisoitu fakta. Tuollaista ei kovin usein ilmene/julkisteta. Se on kuitenkin ihan mahdollista ja voi olla yleisempäkin kuin tiedetään.
Tutustuin aikoinaan vastaavanlaiseen tapaukseen. En tiedä nykytilannettaan. Kovin oli julmaa lukioaikoinaan, kun toi asian julki. Ihmiset eivät tajunneet. Rohkea tyyppi kun uskalsi niin nuorena kertoa asiasta.
Pappi teki oikein. Rohkeanainen hänkin, etenkin ajatellen missä piireissä liikkuu.
Suomessa on tasa-arvo ja syrjimiskielto laissa. Nyt tarkastellaan mielenkiinnolla, koskevatko maan lait myös luterilaista kirkkoa.
=DW=
ristinsä ollut!
on lahja.
mutta asian ydin MINUN mielestäni on tämä: Jos kohdalleni kuvittelisin tilanteen, en ainakaan menisi julkisuuteen höpöttämään ja vaikeuttamaan elämääni entisestään. Puhumattakaan läheisiin kohdistuvasta rasitteesta. Ei se ole luonnonoikku niinkään ihme, vaan todellinen kummallisuus on aivojen harhaanjohtava toiminta joka käskenyt kenties rahastamaan artikkelien julkaisemisella välittämättä seurauksista!!!!