miksi

ei opi sisäsiistiksi. kun käytän itse koiraa tarpeeksi usein ulkona koira tekee tarpeensa ulos ja tietysti saa kehuja.
koirani on jo reilu puoli vuotias eikä osaa vielä pyytää ulos vaan tekee lattille pissitn ellen ole huolehtinut itse pissitystä. yön osaa pidättää pissiä.
minkä ikäisenä koira oppii yleensä pyytämään ulos??
5535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

virtsarakko "kasvaa", niin pystyy pidättämään. En ole muutenkaan ikinä ymmärtänyt sitä että koira "oppii pyytämään ulos". En minä ainakaan halua koirani vähän väliä olevan ovella uikuttumassa. Hoidan koirani tarpeet niin, ettei sen tarvitse pyytää ulos!Vien koirani ulos ENNEN kuin on kova hätä. Jos esim äkillinen ripuli tms niin jokainen koira "osaa pyytää ulos"!

Mutta asiaan... Koirasi on pentu vasta, ihan normaalia on vielä sisälle pissaaminen. Meilläkin tuli liruja vielä puolivuotiaana. Vaikka jo yön ajan onkin pissaamatta, niin päiväsaikaan kaiken leikin ja touhun keskellä ihan tavallista että tulee pissejä. Odottele vielä kuukaus-pari, kyllä se siitä loppuu =D. Ja ole ylpeä että koirasi on jo yön ajan pissaamatta, sekin on ISO saavutus!
Voithan tietysti viedä koirasi eläinlääkärille poissulkeaksesi esim pissitulehduksen.

Äänestä

siis, moni koira saattaa pisutella vielä vuoden kieppeilläkin satunnaisesti sisälle ja vääntää jopa kakitkin ajoittain, jos ei tarpeen vaatiessa asioilleen pääse.pennuilla kun nyt sattuu olemaan vilkkaampi aineenvaihdunta, eikä se näin ollen voi mitenkään hätäänsä pitkiä aikoja pidätellä, koska uutta tavaraa tunkee rakkoon ja pers suoleen aikuista tiuhempaan tahtiin. tuon ikäinen pentu saattaa hyvinkin, kun asioilleen säännöllisesti 2-3 tunnin välein kiikutetaan (paitti yöllä, jos ei uikuta tai muuten ole rauhaton) niin pisutella joka kerta mukavat läjät ja ainakin 3sonnat ja parhaillaan enempikin vääntää..aika harva koira osaa varsinaisesti ulos pyytää, mutta aikuisena saattaa satunnaisesti (siis huomaa satunnaisesti) pyytää ainakin isommalle asialle pääsyä esim hyppimällä etuovea vasten tai rauhattomasti elehtien..omista koiristani käyttäytyy vain yksi, siten että varsinkin jos on jonkin sortin kiertoa vatsassa niin silloin yleensä pyytää hyvinkin äänekäästi ulos pääsyä hyppien ulko-ovea vasten, mutta harvemmin näin tekee koska säännöllisesti vien sontimaan ja kusemaan eikä koiran näin olle tarvi itseään äärirajoille pinnistellä..
koitas itte pinnistellä ja ponnistella, että kuinka kauan pystyt pistämään vastaan kunnon pissa tai paska hätää ennenkuin housuun torahtaa.. älä viitti odottaa sitä päivää jolloin koirasi oppii pyytämään ulos, vaan ole sen verta kaverilles velkaa, että kiikutat sitä ulos säännöllisesti, ja näin vielä aikuisenakin.
aikuisen koiran sanovat muuten pärjäävän kolmella asiointi kerralla päivässä, mutta oma mielipiteeni on että 4 on minimi. pentua joutuu sitten tosiaan parhaimmillaan vuoden ikään asti hyppyyttään pihalla aika monet kerrat päivässä, jonka jälkeen ulkona käyntejä voi alkaa hiljalleen harventamaan ja parhaiten harvennuksen ajan oppii sitä myöten, kun koiruli ei pisuttaessa enää kiiruhda oitis asioilleen tai jättää kokonaan väliin.
tsemppiä sulle pennun sisäsiistiksi opettamiseen:)

Äänestä
  • pyytää ulos, jos on hätä. Meillä vain pari pyytää, mutta niillä on silloin se isohätä, useimmiten maha löysällä. Yksi koiristani, 5v, ei tee sisälle, ei tosin osaa pyytää ulos. Se tuijottaa, istuu jossakin, mutta kun muutenkin tuijottelee. Jos hätä tulee yöllä, sitten on tehnyt ikävä kyllä pikkupökäleen sisälle. Ja koiramme kyllä käyvät riittävästi ulkona-nuo ovat aivan satunnaista tälläkin koiralla.

    Äänestä

Oppi poika sisäsiistiks n. 5kk :)
Käytin sitä joka välissä ulkona, ennen ruokaa, ruuan jälkeen, heti herättyä..

Äänestä

Minkä rotunen koira sulla on? Jotkut rodut oppii sisäsiisteiks hämmästyttävän nopeasti, mut jotkut vasta vuoden ikäsinä. Jos lemmikkinä on vaikka lunnikoira, saa olla kärsivällinen koiraa opettaessa tarpeitten tekemisen pihalle, sillä ne on itsepäisiä koiria. Jokainen koira oppii sisäsiistiks aikanaan, riippuu se sitten yksilön tai rodun luonteesta.
T: Sussex spaniel

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koirani kirjoitti:

ei opi sisäsiistiksi. kun käytän itse koiraa tarpeeksi usein ulkona koira tekee tarpeensa ulos ja tietysti saa kehuja.
koirani on jo reilu puoli vuotias eikä osaa vielä pyytää ulos vaan tekee lattille pissitn ellen ole huolehtinut itse pissitystä. yön osaa pidättää pissiä.
minkä ikäisenä koira oppii yleensä pyytämään ulos??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu