Espoon kaupunki käytti rahansa hulppeisiin 550 v juhliin ja nyt loppuvuosi on talous kuralla. Eli päiväkotien rahat jäädytettiin. Ei rahaa askarteluihin, retkiin eikä mihinkään. Sijaisia ei palkata ja koko ajan laiton tilanne päällä päiväkodeissa, kun on liian vähän hoitohenkilökuntaa. Samaisella kaupungilla kuitenkin aiemmin kuollut lapsia päivähoidossa, joten luulisi etteivät uskalla enää säästää työntekijöiden määrästä...
Espoo säästää
Tiitu
8679
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mies sai töitä Espoosta ja sinne oli tarkoitus muuttaa. Ehkäpä muutetaankin vaikka Kirkkonummelle tai Kauniaisiin, jos kerran Espoon päiväkodeissa lapsia kuolee puuttellisten hoito-olojen ja vähäisen henkilökunnan vuoksi en siihen kuntaan verorahojani anna.
kukkaronnyörit laitettiin kireämmälle kun on lama tuloillaan, niin tekee taitava taloudelleen!
Ja tuommosta pötyä päiväkodeista, mitä vielä!
Järkyttävää että yhteiskunta ei pysty tai ei halua huolehtia meidän pienten turvallisuudesta. päiväkodit poikottiin ja vanhemmat vaatikaa työnantajianne puuttumaan asiaa ja ottamaan kantaa, heillä on rahaa ja raha tuo valtaa. Uskon että työnantajat voisivat oikeasti saada asiaan muutosta sillä lasten hyvinvointi heijastuu vanhempien hyvinvointiin ja sitäkautta heidän työpanokseen ja töissä jaksamiseen.
Espoossa kuoli lapsi päiväkodin pihalle kun rakentamaton leikkiteline kaatui hänen päälleen. Sitä vielä.
mutta päiväkoti ei ollut Espoon kaupungin vaan sen omisti yksityinen palveluntuottaja.
pk paikkaa ei saatu kun sossut ajoi meidät huostaanottoon, myös perheneuvola kiellettiin ja johansson sanoi ettei meille kuulu avohuollon toimet lainkaan, en kyllä tiedä minkä vuoksi? minkäänlaist a huoltosuunnitelmaa ei kosikaan tehty...
eli ainakin vuodet 2009-2011 ovat sitten sitä säästämistä, supistamista, potkuja ja lopputilejä. Verotulot putoavat ja sitten tapellaan mistä otetaan pois. Eli muutama ikäluokka taas saadaan näitä laman lapsia, joilta vain otetaan nannaa pois.
Kyllä nyt tässä tilanteessa kaikki
lapset joiden vanhemmat ovat kotona
esim.vauvan kanssa hoitakoot myös vanhemmat
lapset kotona.Tämä on tosiaan aivan älytön
tilanne kun kunnalisessa hoidossa on niin paljon
lapsia joiden vanhemmat on kotona hoitamassa
itseään tai pienempiä lapsiaan ja perheen muut
lapset vievät hoitopaikat lapsilta
jotka todella tarvitsevat sen. Ja näin
ainakin Espoossa.