10v murkkuko?

No niin, nyt seuraa ajatusten virtaa ja ongelmatilanteita.

Kahlasin tossa nettiä läpi kuuklen avulla mut mitään osuvaa tai järkevää en oikein löytänyt.

Kun nyt on ollu ihan tositosi hankalaa tuon keskimmäisen 10v neidin kanssa.

Se sunnilleen haistattelee päin naamaa, valittaa kaikesta kaiken aikaa, hän on fiksumpi kuin me kaikki muut yhteensä ja hän saa tehdä mitä haluaa.
Ja siinä samalla kun koko perhettä omalla valitettavan ikävällä tavalla terrorisoi, mulla on palanu hermot ihan täysin..

Koulussa on ollu ongelmia, ei mitään hirveän isoa, mut kuitenkii,(Lähinnä kaverisuhteissa kiusaamista puolin ja toisin) ja on ylimielinen myös opettajille.

Ja kavereita pyrkii määräilemään ja samalla itse loukkantuu todella helposti.

Nyt on sit tultu siihen pisteeseen et aika yksinäistä on koulussa toisinaan.

Kokee yksinäisyyttä ja tuntee et kukaan ei välitä, paitsi äiti.. eikä äitikään aina jos ei sillä sekunnilla kerkiä paikalle kun toinen pyytää.

Ja seuraavassa hetkessä taas ihan toisenlainen.
Tulee viereen ja juttelee mukavia (tätä tosin yleensä seuraa joku pyyntö..)
Osaa olla myös maailman ihanin tyttö.

Sattaa sit heti minuutin sisällä neiti olla taas ilmiliekeissä kiusaamassa siskojaan ja toistelemassa paremmuuttaan esim minuun nähden.

"Ei mua kiinnosta, mitä välii.."

Mä myönnän, et oon muutaman kerran vajonnu sinne samalle tasolle ja huutokonsertti on ollu valmis.
Siitä nyt ei todellakaan ole ollut muuta hyötyä kuin se et sen huutokonsertin jälkeen ollaan pystytty puhumaan asiat halki, poikki ja pinoon.

Ottaa kupoliin oma käytös, ja toisen samalla.

Mut nyt tuntuu et kaikki hyvät keinot on käytetty loppuun ja oon hiukka hukassa tän haastavan nuoren kanssa.
Apua, hyvät kanssasisaret?

Onks kellään tällaista? Ootteko ite ollu hankala nuori ja on vielä tuoreessa muistissa?

Hyvät ja vaikka vähän huonotkii neuvot kehiin?

Lisättäköön vielä et ollaan kokeiltu rangaistuksista kaikki arestit, kännyn takavarikko, viikkorahan menetys yms normaalit kuviot, ja näistä ei oo oikeestaan mistään ollu mitään näkyvää hyötyä..
Palkitsemista myös mutta sekään ei juurikaan tuota tulosta..
103422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tekstisi on todella tutunkuuloista. Tyttäreni on nyt 14-vuotias,mutta 4-vuotta ongelmia on ollut vähemmän ja enemmän ja mitä vahemmaksi on tullut sitä vaikeammaksi kaikki on mennyt. Nyt kuitenkin alkaa valoa näkyä tunnelin päästä, mutta kärsivällisyyttä se on vaatinut ja pinnan venymistä.tässä sulle linkki josta voi apua löytyä.

http://www.vaestoliitto.fi/murkun_kanssa/

Äänestä

Itellä on heinäkuussa 10 vuotta täyttänyt tyttö ja ihan samat oireet. Myöskin rintojen kasvu on alkanut syksyn aikana, että ilmeisesti hormoonit ohjaa nyt tytön menoa, enemmän kuin järkipuhe.

Voimia!

Äänestä
  • Mukavaa ja samalla kamalaa huomata että on meitä muistakin samassa veneessä.

    Joskus sitä vaan miettii et onks tää oikeasti normaalia, kun tuntuu et muiden muksut aina jaksaa olla hyvin ja käyttäytyä..

    Lisä kommentteja mukaan, purataan ihmetystämme ja tilanteita täällä :D

    Äänestä

Olen kans ihmetellyt tytön käyttäytymistä.Sanonut tutuille että esimurrosikä taitaa olla mutta kaikki on sanoneet että ei vielä 10vuotiaalla voi olla.Meillä kans tytöllä samanlaisia oireita.Ajattelin että kaikki johtuu meidän erosta,kesällä erottiin tytön isän kanssa.Olen syyttänyt itseäni kun lapsi käyttäytyy niin huonosti.Saa aivan hirveitä raivareita kun ei saa jotain asiaa periksi,huutaa,läpsii ja nyt on alkanu kiroilemaankin.Pitäis antaa kaikki periksi että ei tulis huuto kilpailua minun kanssa.Ennen asuttiin maalla,naapurit ei häiriintyneet.Tällä hetkellä asun kerros talossa,varmaan naapurit kuulee,soittaa varmaan kohta lasten suojelun paikalle.Tyttö huutaa aivan hirveitä,haluaa kuolla,käskee minun tappaa sen.Viimeksi riideltiin läksyjen teosta,ei halunnut tehdä.Koulu on mennyt viime aikoina huonosti,matematiikka ja englanti on jo mukautettuna.Pelkään että kohta joutuu erityiskouluun,jos ei parannusta ala tulla.Mutta vaikeaa on pakottaa lukemaan kun ei ole luku haluja.Näitä oireita on ollut jo viime keväästä lähtien ja sen takia halusin erota että tytön ei tarvi kuunnella minun ja isänsä riitoja.Halusin rauhoittaa tilanteen mutta toisin kävi,alko kauhea huoltajuus riita ex:n kanssa.Tällä hetkellä jaettu huoltajuus,2vk minulla ja 2vk isällään.Paljon varmaan vaikuttaa tyttöön nämä meidän jutut,osaa kyllä hyvin käyttää hyväksi että saa periksi.Olen monta kertaa katunut että erosin,tytön takia en muuten.Ex:ä syyttää minua tytön käyttäytymisestä.Hermot alkaa olla aivan riekaleina,itku tulee pikku asioistakin.Silloin kun tyttö on isällään niin kaipaan häntä aivan hirveästi,välillä kun on minun luona niin toivoisin että olis isällään.Olen käyttänyt tyttöä perheneuvolassa että sais purkaa omia ajatuksia vieraalle,ei ole auttanut.On kyllä käynnit viime aikoina jäänyt kun isänsä ei ole joutanut tai halunnut.Koulussa tyttö käytäytyy moitteettomasti ainakin opettajan mielestä on hiljainen ja kiltti.Ehkäpä se onkin vihaa minua ja isäänsä kohtaan??Sori,tästä tuli aivan hirveän pitkä juttu,toivottavasti jaksoitte lukea ja tsemppiä kaikille murkkujen kanssa taisteleville.

Äänestä
  • No jopas on teiläkin tilanne siellä..

    Mä luulisin et tossa on sekä tein ero että sit tää esimurkkuikä samassa paketissa..

    Tosi harmi jos kasvatusneuvolastakaan ei apua löytynyt.

    Toi tein järjestely 2vk isällä ja 2 vko kotona kuulostaa kyllä tosi rankalle.
    En tiiä miten sitä jaksais itsekkään sellaista, saatikka sit 10v, etenkii kun on viel ihan hukassa omien tunteidensa kanssa, niinkuin tossa iässä ollaankin.

    Luulisitko et tuota järjestelyy pystyis hiukka muuttamaan, vaikka et olis joka toinen vkl isällään ja näkisivät sit vaikka viikolla ihan kuin paljon vaan?

    Mut et olis selkeesti se oma koti, ja turvapaikka jommankumman luona?

    Saattais helpottaa tilannetta?

    Tää nyt oli täaalista ajatusten virtaa, toivon etten loukannut millään tavalla tällä viestillä, se ei todellakaan ole tarkoitus.

    Kirjoittele ihmeessä lisää kuulumisia tänne!!
    Tsempataan toinen toisiamme!!

    Äänestä

  • UPDATE_1815243 kirjoitti:

    No jopas on teiläkin tilanne siellä..

    Kaikki neuvot on terve tulleita,kiitos niistä.Ex:ä pitkitti sopimuksen tekoa että tyttö ehti aloittaa koulun ja sitten oli jo liian myöhäistä vaihtaa koulua,perheneuvolankin mielestä vaikka kesällä olivat eri mieltä.Kyllä minäkin ajattelin että tytölle olis paras että olis vain yksi koti,koulu vieressä ja tukitoimetkin paremmat.Mutta ex:ä ei siihen suostunut,on vieläkin katkera erosta.On siinä kyllä sekin että tyttö on ex:n ainoa lapsi,ainoa perillinen ja haluais että on joku joka jatkais asumista lapsuuden kodissaan.Pelkää että muuttaessaan kaupunkiin minun luo niin unohtaa juurensa.Onhan se hienolla paikalla joen rannassa,ranta sauna ja kaikki.Vaikeaa oli minullakin sieltä lähteä.Tyttö saa kuitenkin kulkea vanhassa koulussa tällä järjestelyllä,minä kuljetan silloi kun on minun luona muuten kulkee taksilla.Mitään sopimuksia ei olla vielä allekirjoitettu,kokeilu vaiheessa vielä,tammikuussa katsotaan uudelleen miten on mennyt.Viime viikolla piti alle kirjoittaa väliaikaiset(30.6.09 saakka)sopimukset mutta ex:n asianajajan mielestä ei kannattanut,keväällä kun koulu loppuu olisin vaatinut asumista kokonaan minun luo.Aikaisemmin tyttö ei päässyt tottumaan asumista kaupungissa,ei kotiutumaan minun luo ollenkaan.En tiedä miten saan ex:n uskomaan että tytön olis parempi asua minun luona kokonaan,kohta alkaa kuukautisetkin ja rinnat kasvaa,äiti olis silloin parempi neuvomaan näissä asioissa.Tilanne on onneksi nyt paljon rauhallisempi,ei ole riitoja ex:n kanssa niin paljon,tytön kanssa sitäkin enempi.Eiköhän se vähän rauhoita tyttöäkin,toivottavasti perheneuvolastakin sais vähän tukea tytön rauhoittamiseen.Toivotan sinullekkin voimia jaksamisessa"murkun"kanssa.Kirjoittele tänne kuulumisia ja neuvoja,jos niitä löytyy,että jaksaisimme tämän vaiheen yli?

    Äänestä

Meillä on sama tilanne, mutta 9 vuotiaan pojan kanssa.
Harvemmin pojat näin nopeasti kehittyy, mutta tämä poika on koulusta ja perheneuvolasta sanoivat, että pojalla on paljon vanhempian jutut ja tavat toimia ja tästä syystä murrosikäkin tullut paljon aiemmin, vaikka kaverit ovatkin olleet saman ikäisiä..

Olemme aivan helisemässä ja...elämämme on tällä hetkellä rajojen kokeiluja, umhaa, huutoo, valehtelua.. välillä taas niin hellyyttävää läheisyyden kaipuuta ja ihania juttu tuokioita.

Mietinkin, että tulivatko ongelmamme vasta nyt kun poika on vanhempi ja onko tähän kaikkeen syynä se, että itse olin 16 vuotta kun poika syntyi..

Äänestä
  • Täällä myös yksi, jonka kohta 10 v. tyttö oireilee jo ihan selvästi murkkuikää ja kehitys on lähtenyt käyntiin. On lääkärin mukaan varhainen kehittyjä, vaikka ei olekaan liian varhainen eli normaalin rajoissa mennään.

    Huh, huh. Itseltä tämä kyllä vaatii aika paljon ajatustyötä, kun olin odottanut kiukuttelua ym. vasta parin kolmen vuoden päästä! Jatkuukohan tämä pitempään kuin muilla vai onko näiden aikaisten murkkulaisten oireet ohi jo kun muut vasta kiukkuiluaan aloittelevat?

    Äänestä

Anteeks vaan mutta te ette oo kovin perillä teidän lasten hommista. Murkku alkaa monella jo heti 9v, ette vaan huomaa sitä. Ja ei lapset uskalla sanoo. Monella on varmaan että on pattitilantees, ei uskalla puhua äitille, eikä tiiä mitä muutakaan sitte tekis.

Äänestä

Meillä aivan murkkuikäinen juuri 10-v. täyttänyt neiti.Nyt syksystä asti kauheita raivareita, äidille haistattelua, kielenkäyttö hurjaa ja raivolla ei mitään rajaa. Seuraavassa hetkessä kainalossa halimassa, toisinaan tarrautuu kovasti äitiin kiinni. Rinnat alkaneet kasvaa, joten oireet on selvät. Tyttö aina ollut erittäin pippurinen, kai tämä murkutus mennään yhtä isoilla jollei isommillakin tunteilla. Itku tulee välillä äitillekin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

No jo on kirjoitti:

No niin, nyt seuraa ajatusten virtaa ja ongelmatilanteita.

Kahlasin tossa nettiä läpi kuuklen avulla mut mitään osuvaa tai järkevää en oikein löytänyt.

Kun nyt on ollu ihan tositosi hankalaa tuon keskimmäisen 10v neidin kanssa.

Se sunnilleen haistattelee päin naamaa, valittaa kaikesta kaiken aikaa, hän on fiksumpi kuin me kaikki muut yhteensä ja hän saa tehdä mitä haluaa.
Ja siinä samalla kun koko perhettä omalla valitettavan ikävällä tavalla terrorisoi, mulla on palanu hermot ihan täysin..

Koulussa on ollu ongelmia, ei mitään hirveän isoa, mut kuitenkii,(Lähinnä kaverisuhteissa kiusaamista puolin ja toisin) ja on ylimielinen myös opettajille.

Ja kavereita pyrkii määräilemään ja samalla itse loukkantuu todella helposti.

Nyt on sit tultu siihen pisteeseen et aika yksinäistä on koulussa toisinaan.

Kokee yksinäisyyttä ja tuntee et kukaan ei välitä, paitsi äiti.. eikä äitikään aina jos ei sillä sekunnilla kerkiä paikalle kun toinen pyytää.

Ja seuraavassa hetkessä taas ihan toisenlainen.
Tulee viereen ja juttelee mukavia (tätä tosin yleensä seuraa joku pyyntö..)
Osaa olla myös maailman ihanin tyttö.

Sattaa sit heti minuutin sisällä neiti olla taas ilmiliekeissä kiusaamassa siskojaan ja toistelemassa paremmuuttaan esim minuun nähden.

"Ei mua kiinnosta, mitä välii.."

Mä myönnän, et oon muutaman kerran vajonnu sinne samalle tasolle ja huutokonsertti on ollu valmis.
Siitä nyt ei todellakaan ole ollut muuta hyötyä kuin se et sen huutokonsertin jälkeen ollaan pystytty puhumaan asiat halki, poikki ja pinoon.

Ottaa kupoliin oma käytös, ja toisen samalla.

Mut nyt tuntuu et kaikki hyvät keinot on käytetty loppuun ja oon hiukka hukassa tän haastavan nuoren kanssa.
Apua, hyvät kanssasisaret?

Onks kellään tällaista? Ootteko ite ollu hankala nuori ja on vielä tuoreessa muistissa?

Hyvät ja vaikka vähän huonotkii neuvot kehiin?

Lisättäköön vielä et ollaan kokeiltu rangaistuksista kaikki arestit, kännyn takavarikko, viikkorahan menetys yms normaalit kuviot, ja näistä ei oo oikeestaan mistään ollu mitään näkyvää hyötyä..
Palkitsemista myös mutta sekään ei juurikaan tuota tulosta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu