Hei, minulla on varsin piinaava tilanne.
Olen seurustellut nyt n. puolitoista vuotta miehen kanssa, josa asuu Ruotsissa. Näemme toisiamme aika usein kuitenkin, viikon tai kahden viikon välein aina useita päiviä. Joskus vietämme pitkiäkin aikoja yhdessä.Rakastan tätä miestä yli kaiken, hän rakastaa minua.
Mutta hänellä on kaksi lasta, joiden olemassaolo on minulle suunnaton ongelma. Tulen toimeen heidän kanssaan ihan ok joskus, mutta toisinaan en vain kestä että he ovat syy, jonka takia mies ei voi tulla minua tapaamaan tai minkä takia emme voi olla kahdestaan kun vihdoin näemme.
Minä en kertakaikkiaan tiedä, onko minulla mitään oikeutta vaatia meille enemmän aikaa tai tehdä ylipäätään mitään tälle kamalalle tilanteelle? vai pitääkö minun vain hyväksyä ja jotenkin "alistua" elmämään miehen ja lapsen ehdoilla.
Olemme myös puhuneet, että mies joskus muuttaisi Suomeen. Pitääkö meidän hylätä tämäkin suunnitelma lasten takia? VÄlillä minusta tuntuu etten kestä tätä ja vaikka mies on elämäni rakkaus on minun hänet hylättävä koska en voi sietää lapsia. Mieskin on tilanteesta vähän suunniltaan ja hokee että hänen on jotenkin järjestettävä asiat että kaikilla olisi hyvä olla ja että jos menettää minut ei voi olla onnellinen eikä hyvä isä lapsilleen lainkaan.
Juuri nyt miehellä on lapset joka toinen viikko torstaista sunnuntaihin ja joka toinen lapsien äidillä ja hänen uudella miesystävällään. Lapset ovat jo 11 ja 9 ja pitävät minusta kyllä...
MItä oikeasti haluaisin olisi, että mies ei tapaisi lapsiaan paljon ollenkaan. Mutta tiedän, että sitä en voi häneltä pyytää. Mutta kuinka pitkälle ihmisten on luovuttava omasta onnestaan? Lapsilla on kuitenkin rakastava äiti ja hänen miespuolensa...
Kiitos vastauksista, tarvitsen tähän asiaan todella perspektiiviä.
Olen seurustellut nyt n. puolitoista vuotta miehen kanssa, josa asuu Ruotsissa. Näemme toisiamme aika usein kuitenkin, viikon tai kahden viikon välein aina useita päiviä. Joskus vietämme pitkiäkin aikoja yhdessä.Rakastan tätä miestä yli kaiken, hän rakastaa minua.
Mutta hänellä on kaksi lasta, joiden olemassaolo on minulle suunnaton ongelma. Tulen toimeen heidän kanssaan ihan ok joskus, mutta toisinaan en vain kestä että he ovat syy, jonka takia mies ei voi tulla minua tapaamaan tai minkä takia emme voi olla kahdestaan kun vihdoin näemme.
Minä en kertakaikkiaan tiedä, onko minulla mitään oikeutta vaatia meille enemmän aikaa tai tehdä ylipäätään mitään tälle kamalalle tilanteelle? vai pitääkö minun vain hyväksyä ja jotenkin "alistua" elmämään miehen ja lapsen ehdoilla.
Olemme myös puhuneet, että mies joskus muuttaisi Suomeen. Pitääkö meidän hylätä tämäkin suunnitelma lasten takia? VÄlillä minusta tuntuu etten kestä tätä ja vaikka mies on elämäni rakkaus on minun hänet hylättävä koska en voi sietää lapsia. Mieskin on tilanteesta vähän suunniltaan ja hokee että hänen on jotenkin järjestettävä asiat että kaikilla olisi hyvä olla ja että jos menettää minut ei voi olla onnellinen eikä hyvä isä lapsilleen lainkaan.
Juuri nyt miehellä on lapset joka toinen viikko torstaista sunnuntaihin ja joka toinen lapsien äidillä ja hänen uudella miesystävällään. Lapset ovat jo 11 ja 9 ja pitävät minusta kyllä...
MItä oikeasti haluaisin olisi, että mies ei tapaisi lapsiaan paljon ollenkaan. Mutta tiedän, että sitä en voi häneltä pyytää. Mutta kuinka pitkälle ihmisten on luovuttava omasta onnestaan? Lapsilla on kuitenkin rakastava äiti ja hänen miespuolensa...
Kiitos vastauksista, tarvitsen tähän asiaan todella perspektiiviä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei sinua voi neuvoa. Tiedät tilanteen. Toimi niinkuin kuvittelet olevan oikein.
Et voi ainakaan vaatia miestä olla tapaamatta omia lapsiaan. Lapset tarvitsevat isäänsä yhtäpaljon kuin äitiään, siitä huolimatta että äidillä on uusi mies. Se uusi mies ei koskaan korvaa oikeaa isää (ainakaan jos lapsilla on hyvät välit siihen oikeaan isään).
Mutta jos haluat jatkaa miehen kanssa, on sinun hyväksyttävä myös hänen lapsensa. Sitä sinun kannattaakin sitten miettiä tarkkaan! Jonain päivänä ne lapset saattavat asua luonanne sen 4 päivää joka toinen viikko, jos suhteenne etenee yhdessä asumiseen. Ja jos jo nyt lapset harmittaa sinua niin......
tilanne, niin se nainen joka ei hyväksy miehen lapsia, jää rannalle.
Niin, ehkä yleensä, muttei aina.
Been there, seen itm done it...
Mut alottajaa neuvoisin itse muuttamaan ruotsiin!
hyväksyisi minun lapsiani..en sellaista miestä kumppanikseni ottaisi.
Hei ihan pihalla!
Ensiksi: kaikki sympatiani sinulle. On rankkaa jakaa rakastaan kenenkään kanssa, ja erityisen raskasta jakaminen on, kun vastapuolella on jotain rakastetulle niin tärkeää kuin tämän lapset. Tiedän asian hankaluuden tunnetasolla, sillä olen äitipuoli, ja suhteemme alkuvuosina kiehuin piinaavan mustasukkaisuuden liemessä usein.
Siksi sanon sinulle vakavasti, että et voi etkä saa vieroittaa rakastasi lapsistaan. Isää tai äitiä ei voi laittaa moiseen valintatilanteeseen, mutta ennen kaikkea niin ei voi tehdä lapsille. Sellaiseen pakottaminen toisi vakavia ongelmia sinun ja miehesi välille pikällä tähtäimellä.
Oma mustasukkaisuutesi saa sinut toivomaan moista, mutta tunteen olemassaolo ei tarkoita sitä, että sen pohjalta pitäisi toimia. Sen sijaan voit tarkastella rauhallisesti omaa mustasukkaisuuttasi. Mistä se nousee? Miltä se tuntuu? Onko se pois sinulta, että mies rakastaa lapsiaan? Muista, että rakkaus naiseen on aivan erilaista kuin rakkaus lapseen.
Omaa oloasi voi toki helpottaa monin tavoin, esimkerkiksi sopimalla selkeästi, koska teillä kahdella on yhteistä aikaa, ja pitämällä kiinni niistä sopimuksista. Miehen pitää osoittaa sinulle, että myös sinä olet hänelle tärkeä niin, että lapset eivät yhtäkkiä ole osallisena teidän kahden yhteisissä jutuissa ja omalla ajalla.
Kokemuksesta voin sanoa, että kun urheasti kesti alun rajun mustasukkaisuuden (muun muassa puhumalla puhumasta päästyään siitä sekä miehen ja omien ystävien kanssa) eikä alkanut tehdä tyhmiä ratkaisuja sen pohjalta, elän nykyisin tasapainoisessa tilanteessa. Mustasukkaisuus on hellittänyt, kun hitaasti ymmärsin, että miehen rakkaus lapseen ei todella ole minulta pois. Kymmenen yhteisen vuoden jälkeen mustasukkaisuuteni nostaa päätään vain harvoin, eikä se ei ole vaarallista. Olen hyvin kiintynyt miehen poikaan, vaikka välillä meneekin hermot häneen, nykyiseen tieni-ikäiseen.
Tsemppiä suhteen alkuvaikeuksiin: elät suhteessa, jossa joutuu todella punnitsemaan alusta lähtien rakkauden ja sitoutumisen määrää. Mutta jos teet viisaita ratkaisuja, voi kyseessä olla vuosisadan rakkaustarina.
Tsemppiä!
omasta onnestaan?
Sanoisin, että raja kulkee lasten kohdalla. Heistä ei kukaan voi vaatia luopumaan.
kiitos vastauksista, varsinkin Maisan. Oli lohduttavaa lukea sun oma kokemus. Ja tiedoksi että enhän minä nyt tietenkään halua miestäni eristää lapsistaan.... Ja kenties muutankin Ruotsiin joksikin aikaa. Ja yritetään järjestää asiat kaikkien eduksi.. Mutta eihän loppujen lopuksi lapset voi olla meidän elämämme toteutumisen esteenä jos nyt tahtoisimmekin muuttaa vaikka ihan muuhun maahan? Onhan isällä oltava omakin elämänsä, eihän hän voi elää vain ja ainoastaan lapsilleen.. jos nyt ajatellaan vaikka hänen Suomeen muuttamistaan. Tottakai lapset voisivat tulla joskus käymään, mutta eivät varmaan nähdä isäänsä niin usein... Onko se väärin? Jos se on isällekin ihan ok?
ihan omasta päätöksestään haluaisi yhtäkkiä olla vähemmän tekemisissä lastensa kanssa jos niiden kanssa on nytkin tosi paljon. Eikö se tarkoita sitten sitä, että olet tunkenut itsesi lasten ja isän väliin ja isä joutuu nyt ikävän väliin. Haluaa pitää lapsensa ja olishan sitä pilluakin kiva saada vakituisesti....
Sinuna pakittaisin välittömästi koko hommasta. Rehellisesti sanottuna itse en voisi elää sen asian kanssa, että lapset tulee kärsimään....ehkä sinä rakkauden huumassasi voit näin ajatella ja elää, ja se isäkin vähän aikaa...
toteutumisen esteenä ihan missä tahansa perheessä...pitää luovia ja setviä ja kaikki asiat yleensä menee niin että lasten etu ensin, unelmia saa sitten rauhassa kun tenavat isompia.
Neuvoisin sinua juoksemaan ja kauas. En suosittele, että "uhraisit" oman itsesi "ihanan miehen" lasten edun nimissä. Et tule saamaan siitä kiitosta keneltäkään.
Suhteenne on tuhoon tuomittu. Nauti ja ole sen verran kun kaksin saatte aikaa, mutta jätä juttu siihen.
Kuvittele että menisitte naimisiin, ne miehesi lapset olisivat aina siinä, tekisitte kompromisseja parisuhteessanne lasten edun nimissä ja mukana soppaa olisi mukavasti hämmentämässä lasten exäkin....
Jos "ihana mies" muuttaisi suomeen, toisiko lapset tullessaan? Jäisivätkö lapset ruotsiin (tämä mahdollisuus olisi plussaa teidän tulevaisuudelle). Toisaalta, kestäisikö mies sen että lapset jäisivät ruotsiin = tulisiko myöhemmin kuvaan kiristys exän taholta ja syyllisyyden tunne, ja ehkä katkeruus sinua kohtaan (muuten ei olisi muuttanut). Mieti tarkkaan...ja keskustelkaa keskenänne avoimesti.
...tehä lista asiosista mistä teidän suhteessa tykkäät ja mistä et. Kun lista "en tykkä" on pitempi kun "tykkään" lista kannataa ajatella onko suhdella tulevaisuutta.Muuten voit vaikka suunitellaa että teillä on jatkossakin etäsuhde. Kun lapset ovat isällään joka toinen viikko sitten olkoon...suunitelkaa omat tapaamiset sinne väliin.Mutta kannataa ajatellaa aika tarkkaan...koska se on rankka elämä se, vaikka rakkautta riitäis.
Sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko luovut omasta unelmastasi siitä, mitä voisi olla, jos miehelläsi ei olisi lapsia ollenkaan tai sitten luovut miehestä.
Ensimmäinen asia jos oikeasti tahdot parisuhteenne toimivan, on hyväksyä ettette koskaan tule olemaan kuin pariskunta, joka ensimmäisen kerran perustaa perhettä yhdessä. Miehellä on lapsia kaksi, ja tulevat vielä kymmenisen vuotta olemaan kuvioissa enemmän ja vähemmän, aikuisuudessa sitten kuten aikuiset lapset yleensäkin. Muut asiat kuin lasten tapaamiset pitää olla se, mitä muuttamalla lähdet etsimään enemmän yhteistä aikaa. Mies on selvästi helmi, koska tahtoo olla lapsilleen hyvä isä. Jos sinä menet muuttamaan sitä asiaa ja miehen käsitystä omasta hyvästä roolistaan lasten isänä - se kääntyy itseäsi ja parisuhdettanne vastaan. Miten sinä voisit olla onnellinen, jos mies ei ole, koska ei näe lapsiaan niin paljoa kuin haluaisi?
Jos toteat, ettet voi kestää sitä tosiasiaa, että miehelläsi on jo lapsia, jotka rajoittavat hänen mahdollisuuksiaan elää parisuhdettanne kuten lapseton ihminen, on parempi teille kaikille, että lopetatte suhteenne kaikessa sovussa ja yhteisymmärryksessä. Sinulla on elämää edessä ja mahdollisuus siihenkin onneen jota haluat nyt ihmisen kanssa, joka ei entisestä elämästään johtuen pysty sinulle kokonaisuudessaan antamaan.
Sinun on siis ensin tiedostettava ja päätettävä mitä haluat ja voit saada, ja mihin olet valmis aivan todella.
Itselläni on mies, jolla on lapset 13 ja 11 vuotiaat, olemme olleet noin 7 vuotta yhdessä, lisäksi meillä on 4-vuotias yhteinen lapsi. Alkuun mahtui tahimista enemmän, mutta tosiasia oli, että selkeys systeemissä miten lapset tulivat ja menivät auttoi muun yhteisen parisuhdeajan suunnittelussa. Päätimme, että osan aikaa olimme parisuhdekuhertelevaiset(nykyisin sitten pienempi perhe) kynttiläillallisinemme jne., osan aikaa lapsiperheen arkea tasavertaisina pyörittävät aikuiset, ja haimme iloa siihen arkeen yhteisistä kivoista lasten kanssa tekemisistä. Ei mitään sirkusta ja teatteria ja kallista vauhtia, vaan yksinkertaisia eväsretkiä, luonnonhelmaan menoa, leikkipuistoon kävelyjä lämmin kaakao mukana, majan rakennusta, leivontaa, lautapelejä ja vaan löhöilyä mukavasti yhdessä. Siivouspv on ollut ja yhä on aina lauantai, johon me molemmat perheen aikuiset osallistumme, sekä lapset silloin kun meillä ovat -ikänsä ja kykyjensä mukaan. Jos haluat helpottaa omaa ajatteluasi, kuvittele hetkittäin, että olet vaikka lastenleirin vetäjä :-D ja kun löydät ilon lasten kanssa toimimisesta ja siitä kun miehesi hymyilee onnellisena, että voi antaa vielä lapsilleen onnellisen perheen, silloin huomaat, että lapset ovat tulleet sinullekin tärkeiksi - haluat heille hyvää, välität, rakastat myös heitä. Eivätkä ne lapset, jotka eivät mitenkään ole voineet vaikuttaa siihen, ketkä heidän vanhempansa ovat tai koska he ovat tähän maailmaan tulleet, eivät he muuta ole itselleen ansainneetkaan kuin välittäviä ja rakastavia ihmisiä ympärilleen.
Uusperhe voi todellakin olla uusi onni eronneen elämässä. Uusi onni itsessään on onnen tuoja, mikä ei muodostukaan vain omien tarpeiden tyydyttämisestä vaan suuresta sydämestä ja toisten onnesta onnelliseksi tulemisesta. Kuitenkin, omasta onnellisuudestaan tarpeineen on muistettava huolehtia - on ok sanoa, että tähän lapsiperheen arkipäivään tässä kohtaa minä tarvitsen hengähdystauon, menen ystäväni kanssa ostoksille, elokuviin ja syömään. Varsinkin sinun tilanteessasi se voi olla myös miehen lapsille kiva juttu, olla välillä isän kanssa kaksistaan, jos saman katon alle sitten päädytte. Lisäksi on tehtävä selkeät sopimukset uusperheen aikuisten kesken siitä, mistä kumpikin kantaa vastuuta, koska on parisuhdeaikaa ja koska lapsiperheen arkiaikaa. Tasavertaisuus perheen päättävinä aikuisina perheen yhteisestä ajasta sekä vanhemman suurempi vastuu omista lapsistaan on melko selkeä ja toimiva lähtökohta.
Onnea sinulle, mitä ikinä päätätkään.
lukea asiallista tekstiä.
Kiitos!
lämmittävästä viestistä.
Lähde litomaan vaikka kuinka koskee! Minä olen ollut kiinni tuommoisessa perhejärjestelyssä jo vuosia enkä vieläkään kestä enkä siedä mieheni lasta vaikka kuinka olen yrittänyt. Säästä itseäsi hyvä ihminen!