Tyhjäpää

mistä näitä tyhjäpää blondeja sikiää....on kaiken maailman tukiaiset ja kalilaiset(vai mikä se oli) ja sit se cheryl. Cheryliä luulin ensin kunnolliseksi tytöksi, mutta nyt se on suostumassa alastonkuviin ja muutenkin haluaa jäädä julkisuuteen yhdeksi uudeksi turhaksi julkkikseksi...voi voi. Olis kiva lukee muutakin lehdistä kuin näistä tyhjäpäistä, joiden elämä on muka yhtä shoppailua ja glamouria.
9641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ovat kuitenkin rehellisesti sitä, mitä ovat.

Cherryll on mielestäni kaikista surkein tapaus, koska kieltää kaikessa olevansa se, mikä on.

Äänestä

Cherryll asuu alueella, missä aidosti varakkaatkin.
Nuo ihmiset ovat tuskin tienneet koko Big Brother ohjelman olemassaoloakaan, ennen kuin Cherryll poistettiin talosta ja avautui medialle elintavoistaan, eli siitä, ettei maksa veroja tuloistaan.

Nyt hän joutuu päivittäin kohtaamaan nuo statuksestaan äärettömän tarkat, aidosti vauraat ihmiset.

Miettkkää esimerkiksi hänen asuintalonsa muita asukkaita, jotka eivät taatusti ilahdu taloyhtiönsä saamasta julkisuudesta, varsinkaan mikäli ovat aikeissa myydä asuntonsa.

Lux on saanut negatiivista mainosta ja tuskin taputtavat käsiään tämän jälkeen.

Cherryllä on nyt pysähtymisen paikka ja annetaan hänelle se rauha, verosotkut selvittävät muut henkilöt kuin me.

Äänestä

Ensinnäkään C ei ole menossa alastonkuviin. Kuulin meinaa ihan itse radiohaastattelussa. Eikä ole jäämässä julkisuuteen, jos ei ole mitään kunnollista tarjottavaa, näin sanoi itse eilisessä aamu TV:n haastattelussa....

Äänestä
  • Mitä ja kuka tarjoaisi kunnollista, ilman pelkoa omankin maineen menetystä ?
    Näin se vaan valitettavasti menee ikävän julkisuuden varjossa.

    Äänestä

Cheryll sanoi, että voisi esiintyä alastomana hienostuneissa kuvissa. Koska Cheryll lukee muotilehtiä, tyyli sellaisille kuville löytynee sieltä. Cheryll ei ole sanonut edes teoriassa suostuvansa mihinkään Hymy-tyylin alastonkuviin.

Äänestä
  • En usko Cheryllin menevän muihin kuin tasokkaisiin alastonkuviin, jos menee.
    Alastonkuviakin kun on niin erilaisia, kuin niihin suhtautuviakin.
    Näyttäisi kuitenkin Cheryllparka olevan ihan sekaisin julkisuusmyllyssä nyt.
    Kysymyksiä tulee enemmän kuin ehtii ja jaksaa vastata.
    Tuttua on myös, että julkisuuden henkilöiden sanomisia väännellään tahallaan siihen suuntaan,
    että niillä saadaan tehtyä haloota.

    Äänestä

turhien aloitusten tekijöitä tälle palstalle sikiää...

Äänestä

Toisten elämä on shoppailua ja matkustelua.
Ei kaikki oli nälässä riutuvia työttömiä.
Sun pitäs nähdä vähän toistenlaista elämääkin.
Glamourin on varmaan jokaisella näistä sun elämään verrattuna kun täällä vingut.Miltä tuntuu olla katkera ja keteellinen? Kun minulla ei ole sellaisia tunteita...kunnollinen ja kunnollinen miks pitäs olla kunnollinen madonna? Booring...
Ei nämä naiset mitään maksullisia ole , usko pois vaan.

Äänestä
  • Aina valpas sensuroija poisti viestini;mut kysytäänhän taas;Mistä nämä luxusladyt oikein repii elintasonsa? jos palkkatuloja ei ole?Ei velaksikaan voi elää loputtomiin.Luotto loppuu aikanaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Blondit kirjoitti:

mistä näitä tyhjäpää blondeja sikiää....on kaiken maailman tukiaiset ja kalilaiset(vai mikä se oli) ja sit se cheryl. Cheryliä luulin ensin kunnolliseksi tytöksi, mutta nyt se on suostumassa alastonkuviin ja muutenkin haluaa jäädä julkisuuteen yhdeksi uudeksi turhaksi julkkikseksi...voi voi. Olis kiva lukee muutakin lehdistä kuin näistä tyhjäpäistä, joiden elämä on muka yhtä shoppailua ja glamouria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu