Lapsi

esimerkiksi homon kanssa. Miten useasti olette asiaa harkinneet ja miten todennäköisenä sitä vaihtoehtoa olette pitäneet?

Mitä edellytyksiä isältä lapsen suhteen odottaisitte ja millä tavoin olisitte valmis antamaan isän osallistua lapsen elämään? (ei siis välttämättä äidin ja mahdollisen äidin kumppanin elämään)

Kyselen ihan mielenkiinnosta ja toivottavasti tulee asiallisia vastauksia. :)
81014
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

meinattiin parhaan homokaverini kanssa mennä naimisiin (olikohan takana joku vanhemmille suunnattu näyttö en muista).Ei menty mutta hän kyllä avioitui toisen nimellisesti erään toisen kanssa.
Lapsia olisin varmaan tehnyt mielelläni hänelle.Olisipa muksu saanut huolehtivan isän.

Äänestä

isän hyvin, minkä jälkeen pystyisin tekemään ratkaisun. Haluaisin itse kasvattaa lapsen, mutta antaisin isän tavata lastaan. Antaisin hänen olla lapsen isä kaikin tavoin. Homotkin saattavat haluta lapsen. Tuskin vaatisin isältä mitään tai en nyt ainakaan keksi mitään paitsi sovittujen asioiden esim. kellonajat noudattamista.

Äänestä
  • Kiitos vastauksista! :)

    Itse oon miettiny lasta ja nykyisen parisuhteen takia se ei biologisista syistä onnistu. Eli siis olen mies ja parisuhteessa toisen miehen kanssa. Kuitenkin itselleni lapsia haluaisin ja oon miettiny monesti että miten se tulevaisuudessa sitten tapahtuisi. Välillä melkeinpä harmittaa ajatuskin että se ei välttämättä koskaan tulisi olemaan mahdollista kohdallani, mutta ehkä joskus jostain joku löytyy joka haluaa myös lapsen mutta ei välttämättä itselleen miestä - kuitenkin lapsen ja lapselleen isän.

    Ja nimenomaan sellainen olis mun ihanne-ajatus että lapsella olisi äiti joka huolehtisi kasvatuksesta suurimmilta osin mutta minä itse olisin läsnä ja aina parhaani ja tarpeen mukaan apuna ja läsnä, isänä. :)

    Äänestä

  • mikeroy kirjoitti:

    Kiitos vastauksista! :)

    liikenteessä kuin minäkin :) Tosin olen siis nainen, mutta toivon löytäväni joskus mahdollisesti juuri tuollaisen miehen kuvaamassasi tilanteessa. Eli itse haluaisin pitää lapsen, mutta haluaisin myös että hänellä olisi isä joka voisi ja haluaisi osallistua lapsen elämään aktiivisesti. Itselleni en aviomiestä välttämättä haluaisi..naiset kiinnostaa itseasiassa enemmän ;) Kiva tietää, että tuollaisia miehiä löytyy :)

    Äänestä

  • samoin ajatuksin kirjoitti:

    no nyt 2 lasta haluavaa on kohdannut ainakin...
    Pistäkeehän töpinäks!
    Mä haluan kummiks..

    Äänestä

  • Peppitossu kirjoitti:

    no nyt 2 lasta haluavaa on kohdannut ainakin...
    Pistäkeehän töpinäks!
    Mä haluan kummiks..

    Se on helpotus kuulla että joku on samoilla linjoilla meikäläisen kanssa. :)

    Pidemmällä tähtäimellä täytyisi vaan tutustua kunnolla ja rauhassa ennenkun kuitenkaan mitään lopullista päätöstä lähtee tekemään, jos lapsi on tullakseen niin haluan sit myös olla varma että tulevaisuus on rakennettu mahdollisimman vankalle ja turvalliselle pohjalle, mut tuskin tässäkään asiassa oon ainut joka näin ajattelee. :)

    Näinhän se on..lapsen etu ensin :) Vaikutat ihmiseltä jolla on arvot kohdallaan..Toivottavasti löydät sen "äidin" ketä sitten haetkin, jossain vaiheessa. Jos kiinnostaa jutella aiheesta, ihan muuten vaan, niin laita yhteystietos. Ois mielenkiintosta kuulla miehistä ajatuskantaa, kun itse pohdin samoja asioita :)

    kun homo ei välitä naisista niin ei taida onnistua teknisesti käytännössä, kun ei aina onnistu hetskuillakaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mikeroy kirjoitti:

esimerkiksi homon kanssa. Miten useasti olette asiaa harkinneet ja miten todennäköisenä sitä vaihtoehtoa olette pitäneet?

Mitä edellytyksiä isältä lapsen suhteen odottaisitte ja millä tavoin olisitte valmis antamaan isän osallistua lapsen elämään? (ei siis välttämättä äidin ja mahdollisen äidin kumppanin elämään)

Kyselen ihan mielenkiinnosta ja toivottavasti tulee asiallisia vastauksia. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu