Juu, meillä ei seksiä harrasteta. Se on sottasta puuhaa, tulee hiki,etc.Olemme 45 v pari.Aika tuore pari kuitenki, eli olenko (miehenä)ymmärtänyt jotain ihan väärin. Eli seksi onkin vaan se alun juttu ,jota ei sit vakinnuttua harrasteta kuin 2-3 krt./kk.
Myönnän että olen turhautunut muustakin kuin ed.mainitusta syystä.
Myönnän että olen turhautunut muustakin kuin ed.mainitusta syystä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Pitäis sitä jotain jutellakin peiton alla ennenkuin peitto siirretään syrjään.
Tuota noin, mnoo vielä keriinny. Kun se sääntö mänöö notta naiselle ei saa sanua pahasti, tai se sanoo jotta hyvästi.
Vaimo on pirettävä tyytyväisenä.
hutsua
sillo soidin alkaaki alusta!
Kumma ettei teeret ja metsotki oo ympär vuuen soitimella.
Luontooo voi kato narrata, samoin hutsuu.
Näihä meillä on tehty jo toistakymmentä kertoo.
ko ainaha voip vaihtoo.
Luonto siihe alkuu laittaap niit tunteloit, vua sittehä ne loppuut, mut vaiha sie taas nii se männööp.
Niinhän se luonto on tarkoittanutkin. Seksin harrastaminen on lisääntymistä varten. Jos nainen on tiineenä, energiaa säästävin tapa on pitää yhdeksän kuukauden paussi seksin harrastamisessa. Niin että yritähän ensi heinäkuussa uudelleen.
isällee
poeka ei tullunna raskaaks
moiseen elämään...on se niin mukavaa touhua tuo seksin harrastaminen oman miehen kanssa.(tosin en ole naapuria kokeillut! ;))
Me ollaan oltu 9 vee yhdessä ja mukavaa tuo on. Tänä aamunakin herätin miehen ja kyllä se tykkäs...
Kyllä sä olet kuule parhaimmassa iässä seksin suhteen, olet tosiaan ymmärtänyt väärin, jos tyydyt noin vähään. Tosin jos kumpikaan ei halua enempää, niin sittenhän kaikki on ok?
Minusta seksi on todella nautinnollista, kun toisen ihmisen tuntee hyvin. Tietää mitä hän haluaa jne.
Mutta on joskus aikoja, kun elämä on stressaavaa, niin seksi jää vähemmälle. Mutta kannattaa puhua ja miettiä mitä yhdessä voisi tehdä, jotta seksistä tulisi jälleen yhteinen nautinnon aihe useammin. Aikaa toiselle ihmiselle täytyy olla ja yhteisen elämän eteen on tehtävä "töitä", jotta parisuhdekin toimii.
JOs kiinnostaa keskustella aiheesta, laita s-postiosoitteesi.
Onhan tässä ollut kaikkea sellasta pikku harmia, kuten valuutan puute.
Nuo kerrat kun on seksiä "harrastettu on vaan niin harvassa.Enkä toisaalta viitsi ruveta vonkaamaan, kun sen olen kertaalleen tehnyt selväksi että valmiina ollaan kuin partiopoika mutta sillä edellytyksellä että HÄN haluaa.Ei se ole mukavaa eikä nautinnollista jos sitä tehrään vaan kun toinen vonkaa.Velvollisuudesta tai säälistä.
Ei toi itsetuntokaan ole järin suuri tällä hetkellä, vaikka eilen sit naattittiinkin.
se on elämän tarkoitus
Siellä viinakin virtaa enemmän kuin Länsi-Suomessa.
Miksi yrität hämätä olemalla muka Vaasasta??
tyttärensä kanssa, 12 vuotiaan
(tuli raskaaksi)
poikansa kanssa myös
Ei ole tuokaan "turhaan" elänyt
kun on "naatiskellut" koko ajan
Miks jotkut VASTUUSTA höpisevät
sen kun naatitaan koko ajan koko ajan koko ajan
ko on 12 vuotta sentää tuntennu, nii onha se seksi sitte hyvvää
samoin poikasa kansa
(Vaimosta olen kasvannu erillee jo,, ei kiinnosta).
jos lapset ei haluu, voihan nuo pakottaa aina ei nuo jaksa
Eihän seksiä saa lastensa eikä lasten kanssa harrastaa! Tuo isä se saa 65 000 €:n maksut ja vielä 50 000 € lisäksi. Lainvoiman saa 01.12.08
tuomionsa.
käynä, on ollunna muuta
siinä samalla kuiteski kasvana yhtee jonku hutsun kaa?
Tää on mieste maalima, muistaha sie tuo.
tulin. Oksettaa lukea viestejänne.
Kun kuolette, kukaan ei kaipaa, päinvastoin.