45 MIN Special

Hei, ihan oikeesti, kyllä nyt varmaan jo jokainen joka pyydetään telkkariin puhumaan lasten ja nuorten asioista on oppinut ensitöikseen toistamaan mantran: "valtaosalla lapsista ja nuorista menee hyvin, mutta sitten on pieni joukko, jolla menee huonosti".
Väitän, että tämä mantra ei pidä paikkaansa ja kysynkin ketä media haluaa ärsyttää pyytämällä tuota samaa mantraa jauhavat sinne toinen toisensa perään muka asiantuntijana pölöttämään. Minua ainakin ärsyttää suunnattomasti tuo hokeminen kun se EI PIDÄ PAIKKAANSA, hokemalla ei asiat muuksi muutu. Tosiasiassa hyvin ei mene, vaan tyydyttävästi valtaosalla, ja pahoinvoivien joukko sen kun kasvaa. Onko se lapsuus jonkun asiantuntijan mielestä tosiaan onnellinen, jos se on tyydyttävä. EI, se on sillon lapsuus, josta lapsi haluaa mahdollisimman pian ulos, eli aikuiseksi. Siksi jo ihan peruskoululaisetkin (ja varmaan päiväkotilaisetkin) ottavat vastuun itsestään, energiankulutuksesta, ympäristökatastrofeista, jätteenkäsittelystä, ekologisesta jäljestään, metsiensuojelusta, vesiensuojelusta, afrikkalaisten nälänhädästä, sodista, katastrofeista, finanssikriisistä, vähempiosaisista, asunnottomista, työttömistä, mielenterveyspotilaista, sairaista, köyhistä, vanhuksista, työuupuneista, eläkeläisistä, politiikasta, Estonian uppoamisesta. Sellaista on suomalaisten aikuisten lapsille rakentama lapsuus.
Huolta ja huolestuneisuutta, pelkoa pysyykö pallo enää kasassa, jos he juoksuttavat kraanavettä, pelkoa sulaako napajäät. Uskomatonta.
24597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Olen täysin samaa mieltä sinun kanssasi.Tuntui uskomattomalta,että nuori lukiolainen (jolla luultavasti ei ole lapsia vielä)oli asiantuntijana myös lasten asialla ja totesi niin,tuskinpa hänellä on todellista tietoa näistä asioista.
Toinen asia kummastutti,kuinka saatiinkaan taas vanhemmat syypäiksi kaikkeen,lasten huonovointisuuteen ja pahaan oloon..jo päiväkodissa!Varmaan on perheitä,joissa voidaan huonosti ja lapsetkin voivat varmasti pahoin silloin myös,mutta kyllä olen100% varma,että päivähoidossa olisi paljon korjaamisen varaa.Lapsilla jolla on neurologinen sairaus esim.eikä kestä suurta ryhmää,tai on ylivilkas,niin sekin on varmasti perheen syy.Lapsi ei saa apua,vaan syyllistetään vanhemmat.Pahimmassa tapauksessa lapsi erotetaan päiväkodista jne.sitten kierre jatkuu.
Olin tosi pettynyt tähän ohjelmaan,ettei puhuttu todella syitä,mistä nuorten/lasten pahoinvointi johtuu.Uskon,että yhteiskunta tekee sen.Syrjitty,koulukiusattu,hyljeksitty nuori ei voi hyvin,vaikka kotona kaikki olisi hyvin.Koulun vaihtaminen ei ole ratkaisu,vaan kiusaajat pitäisi pistää vastuuseen,mutta käytännössä se ei toimi.

Äänestä
  • kanssa, mutta tohon koulun vaihtojuttuun halusin kommentoida, että mun poika ainakin pääsi kokonaan eroon kiusaamisesta, kun vaihtoi koulua.
    Hänellä ei ollut tietoakaan mistään kiusaamisen tapaisestakaan uudessa koulussa.
    Syy koulun vaihtoon ei kuitenkaan ollut kiusaaminen vanhassa koulussa, vaan se, että sotimme talon eri kaupunginosasta ja muutimme eri koulun alueelle.
    Tämä hyvä tuli siis koulun vaihdon myötä tavallaan kylkiäisenä.
    Poikani on jälkikäteen todennut, että jos hän olisi tiennyt, kuinka paljon parempi tämä toinen koulu oli, ei hän olisi sitä vanhaa enää päivääkään käynyt sen jälkeen kun olimme muuttaneet.
    Tiedän muutenkin, että kiusaajia on tosi vaikea saada lopettamaan, jos ovat jonkun silmätikukseen ottaneet.
    Mun pojallakin tilanne rauhottui kyllä koulussa ja luulin että oli kokonaan loppunut, mutta vasta nyt aikuisena hän kertoi, että kiusaaminen jatkui kuitenkin jossain määrin edelleen koulumatkoilla. Tosin ei aivan niin pahana, mutta kuitenkin.
    Siis, jos sulla tai tuttavallasi on koulukiusattu lapsi, niin suosittelen kaikessa hiljaisuudessa vaihtamaan koulua. Se on lapselle kivuttomin ja varmin tapa päästä eroon kiusaajistaan.
    Tämä koulu mihin poikani vaihtoi, oli tosi hyvä maineinen sikäli, että siellä oli hyvä rehtori, joka piti tiukan kurin.
    Oppilaat siis pelkäsivät rehtoria sen verran, ettei kiusaamista uskallettu harrastaa.
    Silti rehtori oli tunnetusti huumorintajuinen ja oikeuden mukainen ja hänen johtamassaan koulussa oli lapsilla turvallinen olo.
    Olihan peräsimessä oikea mies. Hän oli vanhan kansan ihminen nyt jo eläkkeellä, eikä vaitettavasti hänen kaltaisiaan ole jälkipolvesta juurikaan tulossa.
    Oi niitä aikoja, kun aikuiset oli aikuisia ja lapset lapsia ja molemmat kunnioittivat toisiaan.

    Äänestä

  • Se käytännössä teet.
    MIten sinä saatat alle 15v vastuuseen edes ihmisen taposta.
    Suomen lapset on niin pilalle hyysättyjä että ei niille voi kukaan mitään.

    Äänestä

  • miten sinä kirjoitti:

    Se käytännössä teet.
    MIten sinä saatat alle 15v vastuuseen edes ihmisen taposta.
    Suomen lapset on niin pilalle hyysättyjä että ei niille voi kukaan mitään.

    suoran toiminnan kannalla. Inhoan kaiken maailman palaverejä, joita pidetään asiasta, kuin asiasta nykyään.
    Mitään tulosta niillä ei saavuteta, pidetään vaan palaverien vuoksi ja katsotaan, että nyt on asia hoidettu. Niinpä kait.
    Minä kävin sen yhden poikani kiusaajan luona, tapasin hänet rappukäytävästä, uhakilemassa, että mulla on kotona kaksimetrinen entinen nyrkkeilijä, joka on aivan raivona, että sain pidellä sitä, ettei tullut sun kimppuun.
    Sanoin vielä, et hän on ulkkis eikä välitä pätkääkään meidän laeista, et hän uskaltaa kyllä rökittää sinut, että oman nahkasi säilyttämiseksi on parasta pysytellä kaukana mun pojasta.
    Se pieni poika katseli minua peloissaan ja vannotti lopettavansa kiusaamisen.
    Olen vähän kamala, mutta jos on odotettavissa, ettei vanhemmat suhtaudu asiaan kuten pitäisi, niin pitää ottaa ohjat omiin käsiin.
    Poikani oli mulle kertonut, että tän kiusaajan isä hakkasi poikaansa, ettei kannata mennä isää siihen sotkemaan, koska olisi takuu varmasti saanut selkäänsä. Siitähän olisi sitten vaan kiusaajan katkeruus lisääntynyt.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    No meidän pojan käytöksestä näki että ei kaikki ole kohdallaan.
    Koulussa oli joku helvetin terroristin sikiö joka terrorisoi muutamia kavereita.
    Kuulustelin poikaani ja hän murtui kertomaan mistä on kyse. No se oli aivan sairasta ja ylivoimaista tämä kiusaajan toiminta.
    Menin hänen kotiin poikani kanssa. Soitin ovikelloa ja kerroin pojan äidille siinä eteisessä miksi olemme tulleet ja pyysin josko hän pyytäisi poikaansa siihen eteiseen.
    Sanoin näin:
    "Mikäli saan kerran vielä kuulla sinun mielisairaasta terroristitoiminnasta koulussa, koulumatkalla tai missään muuallakaan heikompia tai toisten omaisuutta kohtaan, tullaan sinut noutamaan tummalla pakettiautolla eräälle hiekkamontulle, siellä on työmaakoppi ja siellä ei keskustella. Sen jälkeen palkkaamani mustalaiset kyyditsee sinut venäjälle erämaahan, vaattet pois ja jätetään sinne pullo vettä evääksi".
    Katsoin poikaa suoraan silmiin ja kysyin erittäin kovalla äänellä. "Oletko nyt ymmrätänyt, tämä sanottiin sinulle nyt vain tämän yhden kerran"

    En kerinnyt tuntea paskan hajua mutta oletan että se paskansi housuunsa.

    Kiusaaminen loppui kaikkien kohdalla kertaheitolla ja poikani ja asianosainen ovat tällähetkellä katukiekkojoukkueidensa kapteeneita ja todella hyvät kaverit.
    Erityisen suuressa arvostukssa pojan silmissä olen minä joka kertaheitolla asetin hänelle rajat.
    No siinä saattoi olla tuuriakin pelissä sillä jonkun muun kohdalla se ei välttämättä olisi toiminut.
    Jälkeenpäin olemme tämän pojan kanssa keskustelleet, hän sanoi todella pelästyneensä vaikka oli juuri samalla hetkellä tajunnut että en kyyditse häntä venäjälle, olin vain puhunut niin.

    Kannattaa kokeilla. Se kyllä edellyttää miestä, naiset ei pysty moiseen vaikka tasa-arvoa kovasti toitotetaankin, no toisaalta miehet ei pysty synnyttämään paitsi jos tämä uusi kirkkoherra sisko mari vai mikä se nyt on.

    Äänestä

  • ja venäjällä kirjoitti:

    Meillä yhtenä päivänä jotkut pikkupojat ringitteli ovikelloa ja juoksi sitten karkuun. Itsekin harrastin sellasta lapsena, se oli niin, niin kivaa. Mutta ei ollu kivaa, kun olin kipee ja yritin nukkua ja ne jatko ja jatko sitä pelleilyä. No sitten kyttäsin että kun ne tulee olin heti ovella ja yksi röyhkein jäi siihen selostamaan, ilmeisesti oikeutensa tietäen, että en voi käydä sitä kraivelista kiinni, että joo, on asiaa jollekin Jullelle, ai eiks muka asu täällä, me ihan luultiin.
    Totesin tälle röyhkeälle, että no mä oon kipee ja ilmoitin jo teistä kotirauhan häiritsijöistä poliisille. Ne on tulossa ja pyysivät että odottelette tässä meidän pihalla. Eli pysykää maisemissa. Mä meen nyt nukkumaan.
    Ringittely päätty siihen vuosikausiksi.

    Äänestä

  • ja venäjällä kirjoitti:

    No meidän pojan käytöksestä näki että ei kaikki ole kohdallaan.
    Koulussa oli joku helvetin terroristin sikiö joka terrorisoi muutamia kavereita.
    Kuulustelin poikaani ja hän murtui kertomaan mistä on kyse. No se oli aivan sairasta ja ylivoimaista tämä kiusaajan toiminta.
    Menin hänen kotiin poikani kanssa. Soitin ovikelloa ja kerroin pojan äidille siinä eteisessä miksi olemme tulleet ja pyysin josko hän pyytäisi poikaansa siihen eteiseen.
    Sanoin näin:
    "Mikäli saan kerran vielä kuulla sinun mielisairaasta terroristitoiminnasta koulussa, koulumatkalla tai missään muuallakaan heikompia tai toisten omaisuutta kohtaan, tullaan sinut noutamaan tummalla pakettiautolla eräälle hiekkamontulle, siellä on työmaakoppi ja siellä ei keskustella. Sen jälkeen palkkaamani mustalaiset kyyditsee sinut venäjälle erämaahan, vaattet pois ja jätetään sinne pullo vettä evääksi".
    Katsoin poikaa suoraan silmiin ja kysyin erittäin kovalla äänellä. "Oletko nyt ymmrätänyt, tämä sanottiin sinulle nyt vain tämän yhden kerran"

    En kerinnyt tuntea paskan hajua mutta oletan että se paskansi housuunsa.

    Kiusaaminen loppui kaikkien kohdalla kertaheitolla ja poikani ja asianosainen ovat tällähetkellä katukiekkojoukkueidensa kapteeneita ja todella hyvät kaverit.
    Erityisen suuressa arvostukssa pojan silmissä olen minä joka kertaheitolla asetin hänelle rajat.
    No siinä saattoi olla tuuriakin pelissä sillä jonkun muun kohdalla se ei välttämättä olisi toiminut.
    Jälkeenpäin olemme tämän pojan kanssa keskustelleet, hän sanoi todella pelästyneensä vaikka oli juuri samalla hetkellä tajunnut että en kyyditse häntä venäjälle, olin vain puhunut niin.

    Kannattaa kokeilla. Se kyllä edellyttää miestä, naiset ei pysty moiseen vaikka tasa-arvoa kovasti toitotetaankin, no toisaalta miehet ei pysty synnyttämään paitsi jos tämä uusi kirkkoherra sisko mari vai mikä se nyt on.

    sepitit, mutta osasit ilmeisesti olla riittävän vakuuttava, kun asia meni perille.
    Varmaan kaikilla yh-äideilläkin on tuttavapiirissään joku mies, joka voi käydä näitä pikkupoikia pelottelemassa.
    Minusta se millä tuloksia saadaan ei ole tärkeintä, vaan, että homma toimii.
    Kuulin tarinan psykiatrista, joka hermostui äidilleen kiukuttelevaan, tottelamattomaan lapseen.
    Vaikka äiti yritti kuinka saada lastaan tottemaan, ei mitään tapahtunut ja siitä häiriytyi jo kaikki asiakkaat marketissa.
    Hetken tilannetta seurattuaan, kutsui tämä psykiatri pojan luokseen ja kuiskasi hänen korvaansa jotain. Poika rauhottui siitä paikasta.
    Uteliaana äiti kysyi, et mitä ihmettä lapselle sanoit, kun se tepsi noin hyvin.
    Vastaus kuului: " sanoin vaan, että jos et nyt heti tottele, niin tapan sinut".
    Vaikka ei ehkä ihan tappouhkausia kannata ruveta jakelemaan, niin silti joku suora uhkaus ja sitä kautta ojentaminen ohi vanhempien, jos vanhemmilla ei mitään otetta lapsiinsa ole, tai ei ehkä edes halua.
    Turhaa jäädä odottelemaan, et joku muu tekis jotain, suoraa toimintaa vain.

    Äänestä

kommentit sulle tuolla koulukuraattori-ketjussa?
Siellä useassa kohtaa sivuan juuri tätä samaa.
Ollaan sitte niin samoilla linjoilla sun kans.

Äänestä
  • Olen lukenut kommenttisi ja minusta on todella hienoa että ajatellaan samalla tavalla.
    Näyttää siltä, että nämä ajatukset ja hyvät tavat ovat ilmassa ja toivottavasti tulevat muotiin laajemminkin. Ehkä ihmiset ei vaan ole kehdanneet niitä ääneen kaivata, ettei haukuta tiukkapipoiseksi tai niuhottajaksi. Ryhmän paine on kova myös aikusten piirissä, ei pelkästään lasten.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Olen lukenut kommenttisi ja minusta on todella hienoa että ajatellaan samalla tavalla.
    Näyttää siltä, että nämä ajatukset ja hyvät tavat ovat ilmassa ja toivottavasti tulevat muotiin laajemminkin. Ehkä ihmiset ei vaan ole kehdanneet niitä ääneen kaivata, ettei haukuta tiukkapipoiseksi tai niuhottajaksi. Ryhmän paine on kova myös aikusten piirissä, ei pelkästään lasten.

    meidät, jotka uskallamme olla eri mieltä ja näemme asioita, ehkä laajemmin eri näkökulmista ja myös pidemmällä perspektiivillä. (sinusta en tiedä, siis kuinka pitkältä katselet), niin halutaan usein vaimentaa.
    Minä olen omaperäisine mielipiteineni ja rohkeine ehdotuksineni joutunut teilatuksi ties kuinka usein, mutta siihen olen jo tottunut, enkä anna vaikuttaa mitenkään.
    Hassua vaan, että hyvin utsein on kuitenkin asiat menneet siihen suuntaan, mitä olen joskus ehdottanut ja ehdotukseni teilattu suoralta kädeltä.
    Pitää vain olla kärsivällinen.
    Me voimme omalta osaltamme, vaikka vain näin pienimuotoisesti harjottaa mielipiiteen muokkausta parempaan suuntaan.
    Luulen, että ihmisissä herää ainakin ajatuksia, et voisko tehdä tai ajatella toisinkin.
    Ihmisillä vie vain aikaa, ennen kuin meidän lennokkaat ajatuksemme heidät saavuttaa ja ylipäätään ymmärtävät mistä puhumme.
    En nyt tarkoita pelkästään sinua ja minua, vaan yleensä erilaisen mielipiteen esittäjiä.
    Eihän mikään asia etene, jos kaikki vain tyytyvät nykyiseen ja nyökyttelevät samaan tahtiin.

    Äänestä

Harva uskaltaa sanoa noin kun se minunkin mielestäni on.
Liian suuret vaatteet liian pieneen kroppaan.
Mulle heti kaikki siihen vielä lisäksi ja se että meidän Angelique osasi lukea jo 4 vuotiaana.

Meillä pitää olla 46 tuumainen Sony kun lehtosilla on 42 tuumainen LG.

Missä on suomen lasten lapsuus ja sille terveiden jalat maassa elävien isien ja äitien tuki ja läsnäolo ja MALLINA OLO.

SUOMEN LAPSET EI KAIPAA TERAPIAA EIKÄ TELKKARIN ASINATUNTIJAPROFESSOREJA VAAN TURVALLISTA RAJAT ASETTAVAA KOTIA.

Äänestä
  • listaan vielä sen, että lapsille täytyy jo pienestä pitäen opettaa toisen ihmisen kunnioittamista sekä oikean ja väärän toiminnan ero. Tämä ero oikean ja väärän välillä on valitettavasti hämärtynyt pahasti näillä koulukiusaajilla, "pikku-perkeleillä", jotka tekevät kiusatun elämästä helvetin jo lapsena. Aikuisen vastuu astuu kuvioon mukaan myös tässä vaiheessa ja sen vastuun luulisi kuuluvan vanhempien lisäksi myös koulun henkilökunnalle sekä pahimmissa tapauksissa myös virkavallalle. Näin ei valitettavasti ole, vaan kiusaamisen uhri on se joka syyllistetään ja jopa otetaan huostaan erilaisten koulunkäyntivaikeuksien vuoksi. Kiusaajat sitten jatkavat uuden uhrin etsimistä. Yhteiskunnassamme tuntuu jostain käsittämättömästä syystä vallitsevan hyysäävä asenne kaikkia pahantekijöitä kohtaan... ala-asteikäisistä kiusaajista kasvaa nuorisorikollisia, nuorisorikollisista sitten tosirikollisia... ja kautta koko skaalan heitä hyysää yhteiskunta kaikin mahdollisin keinoin. Mielestäni pahantekijöille pitäisi langettaa kovemmat rangaistukset, esim. koulukiusaajat pitäisi erottaa koulusta määräajaksi, eikä suinkaan sitä uhri parkaa kiikuttaa "ammattiauttajalta" toiselle ja sitten lopulta huostaan. Kannatan todella rajoja, myös näille kiusaajille.

    Äänestä

  • lisään... kirjoitti:

    listaan vielä sen, että lapsille täytyy jo pienestä pitäen opettaa toisen ihmisen kunnioittamista sekä oikean ja väärän toiminnan ero. Tämä ero oikean ja väärän välillä on valitettavasti hämärtynyt pahasti näillä koulukiusaajilla, "pikku-perkeleillä", jotka tekevät kiusatun elämästä helvetin jo lapsena. Aikuisen vastuu astuu kuvioon mukaan myös tässä vaiheessa ja sen vastuun luulisi kuuluvan vanhempien lisäksi myös koulun henkilökunnalle sekä pahimmissa tapauksissa myös virkavallalle. Näin ei valitettavasti ole, vaan kiusaamisen uhri on se joka syyllistetään ja jopa otetaan huostaan erilaisten koulunkäyntivaikeuksien vuoksi. Kiusaajat sitten jatkavat uuden uhrin etsimistä. Yhteiskunnassamme tuntuu jostain käsittämättömästä syystä vallitsevan hyysäävä asenne kaikkia pahantekijöitä kohtaan... ala-asteikäisistä kiusaajista kasvaa nuorisorikollisia, nuorisorikollisista sitten tosirikollisia... ja kautta koko skaalan heitä hyysää yhteiskunta kaikin mahdollisin keinoin. Mielestäni pahantekijöille pitäisi langettaa kovemmat rangaistukset, esim. koulukiusaajat pitäisi erottaa koulusta määräajaksi, eikä suinkaan sitä uhri parkaa kiikuttaa "ammattiauttajalta" toiselle ja sitten lopulta huostaan. Kannatan todella rajoja, myös näille kiusaajille.

    Näin on,kiusaaja aluksi viikoksi koulusta erottaminen ja jatkossa pitempi aika,jos kiusaaminen ei lopu..mut mut,eipä nämä ehdotukset mene koulun käytäntöihin,valitettavasti tuntuu suojelevan kiusaajia..ainakin meidän tapauksessa.Olen vahva äiti,joka on puuttunut tähän,siitä ratkaisu,kun poikaani kiusattiin,koulun vaihto.Ei oikein.Kiusaajat jatkavat,ovat kuulemma ottaneet uuden uhrin.

    Lapsi oppii pienestä pitäen toisen ihmisen kunnioittamisen, kun ihmiset hänen ympärillään kunnioittavat toisia ihmisiä. Lapsi oppii pienestä pitäen oikean ja väärän eron, kun isommat ihmiset hänen ympärillään toimivat oikeudenmukaisesti.

    On hyvin ristiriitaista, jos aikuiset pottuilevat toinen toisilleen ja lapselta samat aikuset edellyttävät toisten kunnioittamista. Siinähän hakkaavat päätään seinään. Ei ne opi, ei sitten millään kunnioittamaan aikuista eikä toista ihmistä. Kyllä olen nähnyt sellasia vääpeleitä päiväkotiryhmien kanssa liikenteessä, että siinä armeijan kenraalikin kalpenis. Suomalaiset kiusaavat toisiaan työpaikoilla kait eniten maailmassa. No onko se sitten jokin ihme, että lapset kiusaavat toisiaan. Jos ei tahti täällä muutu, niin ei se koulukiusaaminen mihinkään häviä, muuttaa vaan muotoaan ja nyt kun rajat on auki, niin fiksuin aines vaihtaa maisemaa maamme rajojen ulkopuolelle. Juttu on nimittäin niin, että ihminen hakeutuu sinne, missä hän viihtyy, ja öykkärit jäävät keskenään nujakoimaan Suomenniemelle.

    Äänestä

  • lisään... kirjoitti:

    listaan vielä sen, että lapsille täytyy jo pienestä pitäen opettaa toisen ihmisen kunnioittamista sekä oikean ja väärän toiminnan ero. Tämä ero oikean ja väärän välillä on valitettavasti hämärtynyt pahasti näillä koulukiusaajilla, "pikku-perkeleillä", jotka tekevät kiusatun elämästä helvetin jo lapsena. Aikuisen vastuu astuu kuvioon mukaan myös tässä vaiheessa ja sen vastuun luulisi kuuluvan vanhempien lisäksi myös koulun henkilökunnalle sekä pahimmissa tapauksissa myös virkavallalle. Näin ei valitettavasti ole, vaan kiusaamisen uhri on se joka syyllistetään ja jopa otetaan huostaan erilaisten koulunkäyntivaikeuksien vuoksi. Kiusaajat sitten jatkavat uuden uhrin etsimistä. Yhteiskunnassamme tuntuu jostain käsittämättömästä syystä vallitsevan hyysäävä asenne kaikkia pahantekijöitä kohtaan... ala-asteikäisistä kiusaajista kasvaa nuorisorikollisia, nuorisorikollisista sitten tosirikollisia... ja kautta koko skaalan heitä hyysää yhteiskunta kaikin mahdollisin keinoin. Mielestäni pahantekijöille pitäisi langettaa kovemmat rangaistukset, esim. koulukiusaajat pitäisi erottaa koulusta määräajaksi, eikä suinkaan sitä uhri parkaa kiikuttaa "ammattiauttajalta" toiselle ja sitten lopulta huostaan. Kannatan todella rajoja, myös näille kiusaajille.

    ihan pienestä pitäen opettaa empaattisuutta.
    Mulla on ollut tapana laittaa lapset miettimään, että miltä heistä itsestä tuntuisi, jos heille tehtäisi noin.
    Jotenkin sitä kautta ovat ymmärtäneet paremmin.
    Eräs kouluttaja sanoi juuri radiossa, että vanhemmat osaavat jo kysyä lapsiltaan, että kiusataanko heitä koulussa ja olla varuillaan sen suhteen, mutta kukaan ei ilmeisestivielä osaa epäillä, että oma lapsi voisi olla itse kiusaaja.
    Sitä kysymystä ei edes älytä esittää.
    Minusta kotona pitäisi puhua aiheesta ja varmistaa, ettei ainakaan oma lapsi sellaiseen syyllisty, ei yksin eikä porukassa.
    Kaikilla kiusaajillakin kun on vanhemmat.

    sattui tuossa tapaus,kun kiusaajan kotiin mentiin juttelemaan,niin äiti oli tulla silmille.Huusi,ettei meidän poika..ei edes kysynyt pojalta,onko totta,mitä koulussa on tapahtunut.Tämä poika sitten nauroi seuraavana päivänä koulussa,et ei hän tietenkään kotona totuutta kerro..

    Äänestä

  • kiusatun äiti kirjoitti:

    Näin on,kiusaaja aluksi viikoksi koulusta erottaminen ja jatkossa pitempi aika,jos kiusaaminen ei lopu..mut mut,eipä nämä ehdotukset mene koulun käytäntöihin,valitettavasti tuntuu suojelevan kiusaajia..ainakin meidän tapauksessa.Olen vahva äiti,joka on puuttunut tähän,siitä ratkaisu,kun poikaani kiusattiin,koulun vaihto.Ei oikein.Kiusaajat jatkavat,ovat kuulemma ottaneet uuden uhrin.

    pelasti vain sinun poikasi.
    On hienoa, että jaksat välittää myös mahd. muista kiusaajien uusista uhreista.
    Voisiko ajatella, että koulussa pidettäis vanhempain kokous ihan vain kiusaamis-teemalla.
    Siellä sitten viisaat päät yhteen ja kova painostus koulun rehtoria kohti, että laittaa asiat koulussaan järjestykseen, tai laitatte lapset lakkoon.
    Totuus on, että rehtorista on paljon kiinni.
    Olen sen nähnyt ja käytännössä todennut, kun mulla on ollut lapsia niin monessa eri koulussa.
    Missä on hyvä rehtori, ei kiusaamisiakaan ole.
    Meidän lasten yhdessä koulussa kun rehtori oli itse kiusaaja, niin tietää mikä henkinen ilmpiiri vallitsi koko koulussa.
    Rehtori mm. luki koulun keskusradiossa oppilaiden kirjevihkoa, jonka oli jotenkin saanut takavarikoitua. Kyseessä oli tyttö rehtorin luokalta ja poika esystä. Molemmat ala-asteen oppilaita.
    Rehtori teki nämä molemmat lapset aivan naurunalaisiksi koko koulun edessä.
    Opettajat rupesivat karsastamaan sitä tyttöä, kukaan oppilaista ei uskaltanut enää kaveerata tytön kanssa, koska pelkäsivät itsekin joutuvansa koko opettajakunnan halveksunnan kohteeksi.
    Koko ala-asteaika oli sille tytölle yhtä helvettiä.
    Vähän saman tapaisesta syystä myös mun lapsen kohdalla tilanne tulehtui koulussa tosi pahasti, kun puolustin lastani, niin kostivat äidille kiusaamalla lasta.
    Tämä tyttö josta kerroin, oli samalla luokalla mun tyttäreni kanssa. Hän nyt vasta aikuisena kertoi mulle, miten surullista oli sivusta seurata sitä kiusaamista ja raukkamaisuutta, mitä rehtori harrasti.

    Minusta voitais harrastaa koulun vaihtoa ja rankata koulut julkisesti järjestykseen sen mukaan, mistä eniten on oppilaita lähtenyt kiusaamisen takia.
    Näin toimii kilpailutus.

    Äänestä

  • Kiusatun äiti kirjoitti:

    sattui tuossa tapaus,kun kiusaajan kotiin mentiin juttelemaan,niin äiti oli tulla silmille.Huusi,ettei meidän poika..ei edes kysynyt pojalta,onko totta,mitä koulussa on tapahtunut.Tämä poika sitten nauroi seuraavana päivänä koulussa,et ei hän tietenkään kotona totuutta kerro..

    jo menetetty ainakin yksi sukupolvi.
    Vanhemmat pitäisi kouluttaa ensin, jotta osaisivat olla lapsilleen esimerkkinä ja edes itse tietäisivät mikä on oikein ja mikä väärin.
    Jos se ero on itsellekin hyvin epäselvä, niin miten sitä lapselle vois opettaa.
    Olen kuullut myös opettajilta, miten vanhemmat menevät koululle ojentamaan opettajia, jos ovat yrittäneet heidän lapsilleen laittaa rajoituksia esim. tupakoinnin suhteen, tai varastamiseen lähikaupoista.
    Vanhemmat eivät osaa itsekään käyttäytyä, vaan pyyhkäsevät esim rehtorin kansliaan ulkovaatteet päällä, isillä hattu päässä, eivät tervehdi, vaan alkavat huutaa jaa vaatia eri oikeuksia lapsilleen.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Minusta voitais harrastaa koulun vaihtoa ja rankata koulut julkisesti järjestykseen sen mukaan, mistä eniten on oppilaita lähtenyt kiusaamisen takia.
    Näin toimii kilpailutus.

    idea. Siinä joutuis rehtorit häpeään.

    Äänestä

  • lisään... kirjoitti:

    listaan vielä sen, että lapsille täytyy jo pienestä pitäen opettaa toisen ihmisen kunnioittamista sekä oikean ja väärän toiminnan ero. Tämä ero oikean ja väärän välillä on valitettavasti hämärtynyt pahasti näillä koulukiusaajilla, "pikku-perkeleillä", jotka tekevät kiusatun elämästä helvetin jo lapsena. Aikuisen vastuu astuu kuvioon mukaan myös tässä vaiheessa ja sen vastuun luulisi kuuluvan vanhempien lisäksi myös koulun henkilökunnalle sekä pahimmissa tapauksissa myös virkavallalle. Näin ei valitettavasti ole, vaan kiusaamisen uhri on se joka syyllistetään ja jopa otetaan huostaan erilaisten koulunkäyntivaikeuksien vuoksi. Kiusaajat sitten jatkavat uuden uhrin etsimistä. Yhteiskunnassamme tuntuu jostain käsittämättömästä syystä vallitsevan hyysäävä asenne kaikkia pahantekijöitä kohtaan... ala-asteikäisistä kiusaajista kasvaa nuorisorikollisia, nuorisorikollisista sitten tosirikollisia... ja kautta koko skaalan heitä hyysää yhteiskunta kaikin mahdollisin keinoin. Mielestäni pahantekijöille pitäisi langettaa kovemmat rangaistukset, esim. koulukiusaajat pitäisi erottaa koulusta määräajaksi, eikä suinkaan sitä uhri parkaa kiikuttaa "ammattiauttajalta" toiselle ja sitten lopulta huostaan. Kannatan todella rajoja, myös näille kiusaajille.

    nettikeskusteluissakin, koska nuoret imevät vaikutteita myös aikuisten keskustelupalstoilta. On raivostuttavaa ja nöyryyttävää AIKUISENA se tyyli, miten jotkut aikuiset käyttäytyvät netissä, koska se tukee joidenkin nuorten asennetta, että toisia kohtaan voi käyttäytyä miten tahansa.

    Äänestä

  • viha-haukkumisviestejä kirjoitti:

    nettikeskusteluissakin, koska nuoret imevät vaikutteita myös aikuisten keskustelupalstoilta. On raivostuttavaa ja nöyryyttävää AIKUISENA se tyyli, miten jotkut aikuiset käyttäytyvät netissä, koska se tukee joidenkin nuorten asennetta, että toisia kohtaan voi käyttäytyä miten tahansa.

    oikeassa oletkaan.
    Ei sillä ole mitään merkitystä, mitä sanomme ja opetamme, ellemme pysty omalla esimerkillämme vahvistamaan oppejamme.
    Se täytyy vielä sanoa, että selkeesti monet biot jotka täälläkin puhuvat mitä sattuu, ovat niitä teiniäitejä, joilla vielä omakin kehitys aivan kesken. Heidän pitäisi sitten kasvattaa lapsia tasapainoisiksi aikuisiksi, se on suorastaan mahdoton yhtälö.

    Minä olen sitä mieltä, että teiniäidiltä hoituu vauvanhoito selkärangasta. Sensijaan iäkkäämmät uraputkiäidit, heille voi olla vaikeeta luopua kaikki mulle nyt ja heti -ajattelusta, eli mulle ura, mulle itseni totutus, mulle harrastukset, mulle vauva, mulle mies ja mulle elämä.

    Sitten vihjaisisin vielä sen verran, että sitä empatiaa opettaessa pitäisi muistaa, ettei syyllistä lasta. Ei ole lapsen vika, jos joku toinen on paha jollekin toiselle. Lapsen kuormitus on yksi syy siihen, että lapset tulee toivottamaksi ja voimattomaksi. Pieni lapsi ei ole paha. Pieni lapsi on syntyjään aurinkoinen ja haluaa ilahduttaa sitä ympäristöä mihin hän putkahtaa, niitä ihmisiä, jotka häntä hoitaa. Se on elinehdot. Siksi hän tekee luonnostaan kaikkensa, jotta hänet hyväksyttäis. Ongelma on siinä, että vaatimukset hyväksytyksi tulemiselle alkavat nykysuomessa olla jo niin ristisiirtaiset, että lapsi sekoo tai sulkeutuu.
    Teorioita on niin paljon ja kaiken maailman kasvattajat kuvittelevat, että heillä on oikeus ruveta puuttumaan tavisperheiden asioihin ja siihen, miten nämä lapsensa kasvattavat. Suurempaa epäluottamusta virkakasvattajat eivät voi äideille ja isille osoittaa kuin omien teorioidensa tuputtaminen kaikkien lasten tasapäistämiseksi.

    ketään, mutta totesin vain tuosta huonosta käyttäytymisestä palstalla, että on selvästi nähtävissä, että ihan kakaroita vielä ovat, jotka täällä törkeyksiä huutelevat.
    Totuus on myös se, että kun 15-16 vuotias tyttö synnyttää lapsen, kun omakin kehitys vielä kesken, niin hänellä ei edes voi olla tarvittavaa elämän kokemusta, mihin perustaa kasvatuksen ym.
    Ovat yleensä itse juuri pahimmassa mahdollisessa iässä ja protestoivat kaikkea vastaan.
    En epäile, etteivätkö ehkä selviydy kaikesta fyysisestä hoitotyöstä, mutta henkinen puoli heillä on usein vielä hyvin kehittymätön, joka näkyy sitten myös täällä palstalla huuteluna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Hei, ihan oikeesti, kyllä nyt varmaan jo jokainen joka pyydetään telkkariin puhumaan lasten ja nuorten asioista on oppinut ensitöikseen toistamaan mantran: "valtaosalla lapsista ja nuorista menee hyvin, mutta sitten on pieni joukko, jolla menee huonosti".
Väitän, että tämä mantra ei pidä paikkaansa ja kysynkin ketä media haluaa ärsyttää pyytämällä tuota samaa mantraa jauhavat sinne toinen toisensa perään muka asiantuntijana pölöttämään. Minua ainakin ärsyttää suunnattomasti tuo hokeminen kun se EI PIDÄ PAIKKAANSA, hokemalla ei asiat muuksi muutu. Tosiasiassa hyvin ei mene, vaan tyydyttävästi valtaosalla, ja pahoinvoivien joukko sen kun kasvaa. Onko se lapsuus jonkun asiantuntijan mielestä tosiaan onnellinen, jos se on tyydyttävä. EI, se on sillon lapsuus, josta lapsi haluaa mahdollisimman pian ulos, eli aikuiseksi. Siksi jo ihan peruskoululaisetkin (ja varmaan päiväkotilaisetkin) ottavat vastuun itsestään, energiankulutuksesta, ympäristökatastrofeista, jätteenkäsittelystä, ekologisesta jäljestään, metsiensuojelusta, vesiensuojelusta, afrikkalaisten nälänhädästä, sodista, katastrofeista, finanssikriisistä, vähempiosaisista, asunnottomista, työttömistä, mielenterveyspotilaista, sairaista, köyhistä, vanhuksista, työuupuneista, eläkeläisistä, politiikasta, Estonian uppoamisesta. Sellaista on suomalaisten aikuisten lapsille rakentama lapsuus.
Huolta ja huolestuneisuutta, pelkoa pysyykö pallo enää kasassa, jos he juoksuttavat kraanavettä, pelkoa sulaako napajäät. Uskomatonta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu