Eipä raadelleet

Chilessä poika, (jonka perhe oli hylännyt),
karkasi lastenkodista ja eli kirjaimellisesti
koiran elämää kahden vuoden ajan. Poika on nyt 10
vuotias. Koirat olivat hänelle kuin perhe. Poika
jopa joi koiran maitoa suoraan nisästä. Poika
kulki noin viidentoista koiran laumassa ja
etsiskeli ruokaa sieltä mistä koiratkin, nukkui
koirien kanssa jossakin luolassa.
Kiinniotettaessa poika oli yrittänyt hypätä
mereen. Poika oli löydettäessä heikossa kunnossa,
aliravittu ym. Poika on saanut hoitoa sairaalassa
ja on palautettu lastenkotiin. Iltasanomien
kuvassa poika esittelee piirtämäänsä, hellyttävää
kuvaa koiraperheestään. Chilen
lastensuojeluviraston johtajan mukaan pojan
toipuminen tulee olemaan vaikeaa, poika vaikuttaa
masentuneelta ja on aggressiivinen. Koirat eivät
olleet raadelleet poikaa - ainakaan
kuoliaaksi.Varmaan ne koiratkin olivat hylättyjä
eikä niitä ollut kukaan kasvattanut, paitsi
tietenkin toiset koirat.
1235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

lukea näistä "susilapsista" vielä tänäkin päivänä.
ja erittäin yllättävää, että poika todellakin on
tullut toimeen.

ja mitä koirien raatelemiseen tulee, niin
keskustelun siitä voisi jo lopettaa, olen
totaalisen kyllästynyt ja ohitan kaikki viestit
jotka viittaavat siihen. tämänkin meinasin
ohittaa, mutta koska tämä nyt uusin oli ja mitään
tärkeää en nyt ollut tekemässä niin ajattelin
vilkasta tätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


'koirapoikaa' kirjoitti:

Chilessä poika, (jonka perhe oli hylännyt),
karkasi lastenkodista ja eli kirjaimellisesti
koiran elämää kahden vuoden ajan. Poika on nyt 10
vuotias. Koirat olivat hänelle kuin perhe. Poika
jopa joi koiran maitoa suoraan nisästä. Poika
kulki noin viidentoista koiran laumassa ja
etsiskeli ruokaa sieltä mistä koiratkin, nukkui
koirien kanssa jossakin luolassa.
Kiinniotettaessa poika oli yrittänyt hypätä
mereen. Poika oli löydettäessä heikossa kunnossa,
aliravittu ym. Poika on saanut hoitoa sairaalassa
ja on palautettu lastenkotiin. Iltasanomien
kuvassa poika esittelee piirtämäänsä, hellyttävää
kuvaa koiraperheestään. Chilen
lastensuojeluviraston johtajan mukaan pojan
toipuminen tulee olemaan vaikeaa, poika vaikuttaa
masentuneelta ja on aggressiivinen. Koirat eivät
olleet raadelleet poikaa - ainakaan
kuoliaaksi.Varmaan ne koiratkin olivat hylättyjä
eikä niitä ollut kukaan kasvattanut, paitsi
tietenkin toiset koirat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu