Metsä vastaa

huudetaan joten samanlaisia vastauksia pesee täältä kuin mitä itse saan puskista ja loput yleisönpalstalla.
Aion selvittää perinpohjin ketkä tätä palstaa moderoi ja millaisia oikeuksia on kenellekin jaettu, että silleen.
Nämä purkaukset johtuvat juuri minulle annettuista ilkeistä vastauksista.
Tulee mieleen että annetaanko moderointioikeudet sellaisille ihmisille jotka käyttävät oikeuksiaan yksityisten vihanpurkauksien vallanvälineenä?
2296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sillä näitä hyökkäyksiä minua kohtaan on jatkunut yli 3 vuotta tällä palstalla elikkä siitä saakka kun aloitin työt viimeisimmässä työpaikassani, että silleen!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Jos koet että palstanvalvojana kohtelen sinua väärin, laita palautetta ylläpitoon ja perustele miksi koet kokeneesi vääryyttä. Palautelomakkeen löydät tämänkin sivun alareunasta.

    Tekemäsi aloitus ei sinällään johda yhtään mihinkään rakentavaan eikä varsinkaan muutokseen.

    Mukavia keskusteluhetkiä kaikesta huolimatta Sinullekin!

    Niin ja tuohon kolmen vuoden kiusaamiseen työpaikanvaihdoksen jälkeen voisin ensimmäisenä epäillä jotakin työkaveriasi. En ainakaan ihan ekaksi epäilisi palstan valvojaa :)))

    KorvenKukka

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kuin sinne kirjoitti:

huudetaan joten samanlaisia vastauksia pesee täältä kuin mitä itse saan puskista ja loput yleisönpalstalla.
Aion selvittää perinpohjin ketkä tätä palstaa moderoi ja millaisia oikeuksia on kenellekin jaettu, että silleen.
Nämä purkaukset johtuvat juuri minulle annettuista ilkeistä vastauksista.
Tulee mieleen että annetaanko moderointioikeudet sellaisille ihmisille jotka käyttävät oikeuksiaan yksityisten vihanpurkauksien vallanvälineenä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu