Sotkuja

Äh, syksy on ollut mitä kiireisin työn, muuton, koulun ja opinnäytetyön sekoitus. Muutin syksyllä siis uuteen asuntoon, josta maksan sen verran vähän, etten saisi enää asumislisää. Muutosta en kuitenkaan tajunnut ilmoittaa Kelalle, joten asumislisä tuli vielä myös tilille. Mahdollisesti lakkautan tulojeni takia opintotuen kuitenkin kokonaan ensi kuusta lähtien.

Kysymys kuuluukin; huomaako/tarkistaako Kela jostain, että olen muuttanut ja minun olisi pitänyt lähettää olosuhteiden muutos -lomake?

Tuen pystyy ilmeisesti ihan omien pankkitunnusten kautta lakkauttamaan, joten onkohan se sillä selvä?
3593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Huomaa. Ne näkee sen Maistraatin tietojen kautta. Jos siis olet tehnyt osoitteenmuutoksen, niin Kelalla kyllä huomataan.

Äänestä

Väestörekisteristä tulee kyllä ilmoitus Kelalle atk:n välityksellä, mutta viiveellä ja Kelassakin näitä listoja ei välttämättä aina heti katsota. Vaikka katsottaisiinkin, niin opintotukeesi tehtäisiin väliaikainen lakkautus ja Sinulta pyydettäisiin olosuhdemuutosilmoitus.

Voit sähköisestikin ilmoittaa, mutta jälkikäteen se ei onnistu. Mikäli muuttosi tapahtui kuukauden 18. päivän jälkeen, niin asumislisä menee poikki seuraavan kuukauden alusta, jos jäi 18 päivää vajaaksi, niin sekin kuukausi peritään takaisin.

Äänestä
  • Ok. Mutta siis jos itse lopetan sähköisesti koko tuen saannin, sillä valmistun pian ja aloitan ensi kuussa vakituisen työn, niin tukea en tarvitsisi ollenkaan enää. Siksi vain mietin, että tarvitsisiko nyt alkaa takkuamaan noiden kanssa, sillä jos palauttaisin asumislisät, jatkaisin varmaan vielä opintorahan nostamista eli aika plus miinus nolla Kelalle. :) Eli katsovatko ne enää tietojani jos kerta perun kaiken?

    Viimeksi Kela ei ollut huomannut muuttoani puoleen vuoteen, asia paljastui vasta kun halusin kesäksi nostaa opintolainan ja sanoin itse siellä muutoksesta (jolla ei ollut sinänsä väliä, koska vuokra oli aiempaa korkeampikin eli ei tarvinnut palauttaa mitään).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sonja. kirjoitti:

Äh, syksy on ollut mitä kiireisin työn, muuton, koulun ja opinnäytetyön sekoitus. Muutin syksyllä siis uuteen asuntoon, josta maksan sen verran vähän, etten saisi enää asumislisää. Muutosta en kuitenkaan tajunnut ilmoittaa Kelalle, joten asumislisä tuli vielä myös tilille. Mahdollisesti lakkautan tulojeni takia opintotuen kuitenkin kokonaan ensi kuusta lähtien.

Kysymys kuuluukin; huomaako/tarkistaako Kela jostain, että olen muuttanut ja minun olisi pitänyt lähettää olosuhteiden muutos -lomake?

Tuen pystyy ilmeisesti ihan omien pankkitunnusten kautta lakkauttamaan, joten onkohan se sillä selvä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu