xxx
Jane Austen – filmatisointi
Englantilaisen maalaisaatelin elämää
Hallittua naiskuvausta
Viisasteleva sydän, DVD, ohjaus Roger Michell, pääosissa Susan Fleetwood, Ciarán Hinds, Corin Redgrave, levitys FS-filmi
Jane Austenin ( 1775 – 1817) romaanit ovat best-sellereitä. Hänellä on tapana sijoittaa naiskuvauksiinsa ripaus ironista huumoria. Yleensä Austen kuvaa englantilaista maalaisaatelia. Austen syntyi kahdensanpäiseen sisaruskatraaseen, maalaisseurakunnan kirkkoherran lapseksi. Jo nuorena Austen oli innostunut järjestämään kyläläisille teatteriesityksiä sisartensa kanssa. Erityisen taitava Austen oli avioliittoromaanien kirjoittanana. Itse hän ei mennyt naimisiin. Austen filmatisoinneista muistetaan ennen muuta Järki ja tunteet. Tämä Viisasteleva sydän perustuu kirjailijan viimeiseen romaaniin.
Näyttää siltä, että ohjaajalla on hienovireinen maalaisaatelin kuvaus hallinnassa. Elokuvan toteutus on herkkää ja naisen syvimpiin tuntoihin hakeutuvaa. Niinpä päähenkilö Anne Elliot on hyvinkin eteeriseltä vaikuttava. Hänen kohtalonaan on ollut antaa rukkaset köyhälle merimiehelle. Mutta isän sukukartano menee myyntiin ja merimies palaa rikkaana Annen kotikonnuille. Toki rikkaalla merimiehellä on kysyntää, mutta vanha rakkaus on pysynyt ylimpänä.
Luulisin, että elokuvan naiskuvaus viehättää katsojaa. Austenin
romaanitkin kun puhuttelevat enemmän naisia. Jos paneutuu Austenin tekstiin, huomaa lukiessaan, että elokuvan tekijä on monesti ohittanut tekstin monisyisiä kuvakulmia ja oikonut tapahtumia. Austenin tuotanto on kauttaaltaan feminististä ja Viisasteleva sydän on tässä suhteessa miedompi kokonaisuus.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.